Sinä tahtomattasi lapseton, kerro tuntemuksistasi

-Oletko hyväksynyt asian?

En varmaankaan, ainakaan lopullisesti. Olemme vielä mieheni kanssa tämä lapsettomuuden prosessin alkutekijöissä, vaikka yritystä onkin pian neljä vuotta takana. Olemme hyvin nuoria, emmekä olekaan vielä hakeutuneet edes tutkimuksiin saatikka sitten hoitoihin.



Luomuna lapsen saaminen ei tunnu onnistuvan, mutta on kuitenkin todennäköistä, että meidänkin lapsettomuutemme voi päättyä vielä onnellisesti kun (tai jos) päädymme hoitoihin.



-Minkä vuoksi et voi saada lapsia?

Emme ole selvittäneet asiaa.



-Oletko miettinyt adoptiota / oletko jo adoptio jonossa ja kauanko prosessi kestää/on kestänyt

Tottakai olemme miettineet kaikkia vaihtoehtoja. Adoptio tuntuu tällä hetkellä hyvin kaukaiselta ajatukselta. Uskon, että jos minut on äidiksi tarkoitettu niin saamme omankin biologisen lapsen.



-Miltä sinusta tuntuu, kun läheiset ihmiset saavat vauvoja/ ilmoittavat vauvauutisia?

Vauvauutisten kuuleminen on ehkä pahinta ja varsinkin "vahinkolasten" odottamisesta kuuleminen. Tuntuu välillä niin käsittämättömältä, että miten jotkut toiset saavat lapsen vaikka ovat aktiivisesti sen alkuun saamista estäneet ja meille se tuntuu olevan niin vaikeaa.



Tuttavien ja ystävien vauvojen syntyminen ei taas ole läheskään niin liikuttavaa/vaikeaa kuin raskausuutinen. Ehkä se johtuu siitä, että nähdessäsi sen pienen lapsen, ottaessasi sen syliin ja katsellessasi sitä siinä, et voi yksinkertaisesti olla surullinen siitä, ettei sinulla ole samanlaista, vaan koet suurta iloa siitä, että ystäväsi on saanut sellaisen käärön aikaiseksi! Ja toisekseen raskausuutinen on jotenkin ystävän henkilökohtainen juttu, syntynyt vauva taas konkreettinen ihmistaimi, josta myös sinä voit iloita aivan eri tavalla kuin kasvavasta vatsasta.



Erityisen suurta iloa kuitenkin koen vähän vanhemmista lapsista, joita otammekin mielellämme hoitoon tai víemme puistoon siten, että vanhemmatkin saavat välillä kahden keskeistä aikaa. Joskus hoitolasten lähtiessä illalla väsyneinä kotiinsa jopa toteamme miehemme kanssa, että mehän keräämme näiden lasten kanssa olosta parhaat palat :)



-Miten läheisesi/ystäväsi suhtautuvat lapsettomuuteesi?

Vaihtelevasti. Osa suhtautuu aivan ihanasti ja rakkaasti; tunnemme heidän olevan tukenamme ja valmiita kuuntelemaan koska vaan, vaikka eivät voi tietysti aidosti ymmärtääkään kaikkia tuntemuksiamme.

Sitten on näitä besserwissereitä, jotka ovat neuvoineen "auttamassa"; "Kun lopettaisitte tuon stressaamisen asiasta, niin saisitte lapsen", "Yrittäkää kovemmin; lähtekää vaikka hotellilomalle", "Nauttikaa nyt elämästä, kun voitte" jne.



Tosi hajanaisia ajatuksia, mutta tässä nyt jotakin.



Hassu nähdä palstaileeko täällä muita lapsettomia.

...kun SINÄ kykenit punnertamaan pimpistäsi ulos lapsia???

mutta kerron kuitenkin miltä minusta tuntuu. Tunteeni ovat hyvin lähellä lapsettomien tunteita. Olen äiti jolla on neljä poikaa ja olen AINA toivonut tyttölasta. Missään nimessä en väitä kärsiväni kuin lapseton, mutta olen huomannut, että tunteet joita läpi käyn ovat hyvin identtisiä lapsettomien kanssa. Ennen kaikkea hyväksyminen on kaikista vaikein, sillä se on niin lopullista. Minkään en ole vielä hyväksynyt sitä, että en koskaan saanut sitä tyttölasta josta olin aina haaveillut. Minun on vaikea ajatella, että jos en tyttöä saa, niin ei oltu tarkoitettu, sillä tunnen syvällä sisälläni, että minut on tarkoitettu tytön äidiksi. Sama lapsettomilla, heillä on usein vahva tunne siitä, että heidät on tarkoitettu äideiksi,vaikka mitään takeita tulevasta äitiydestä ei ole.



En siis missään nimessä koskaan ikinä väitä, että olisin samalla linjalla lapsettomien kanssa. Mutta tämän oman juttuni myötä olen ymmärtänyt lapsettomia paljon paremmin. Sitä tunnetta ei varmastikaan voi kukaan oikein ymmärtää, ellei sitä koe itse. Se pettymys elämään, yksinäisyyden pelko, koko identiteetin romahtaminen. Se kaikki on tapahtunut myös minulle. Erotuksena vain se, että minun tilannettani ei kukaan sääli tai myötäelä, minua pidetään lähinnä idioottina. Lapsettomat taas saavat kaikkien empatian. Toki myös minun.



Olen sitä mieltä, että tässä elämässä jaksaa mitä vain jos on toivoa. Niin kauan kun on toivoa saada se lapsi mitä on aina halunnut, niin kauan on helppo olla onnellinen. Mutta sitten kun se seinä tulee vastaan ja mahdollisuuksia ei enää ole, niin siitä tuskasta on todella vaikea nousta ylös.



Tsemppiä kaikille! Toivon, että kaikki lapsettomat saatte toivomanne lapsen tavalla tai toisella!

mutta kerron kuitenkin miltä minusta tuntuu. Tunteeni ovat hyvin lähellä lapsettomien tunteita. Olen äiti jolla on neljä poikaa ja olen AINA toivonut tyttölasta. Missään nimessä en väitä kärsiväni kuin lapseton, mutta olen huomannut, että tunteet joita läpi käyn ovat hyvin identtisiä lapsettomien kanssa. Ennen kaikkea hyväksyminen on kaikista vaikein, sillä se on niin lopullista. Minkään en ole vielä hyväksynyt sitä, että en koskaan saanut sitä tyttölasta josta olin aina haaveillut. Minun on vaikea ajatella, että jos en tyttöä saa, niin ei oltu tarkoitettu, sillä tunnen syvällä sisälläni, että minut on tarkoitettu tytön äidiksi. Sama lapsettomilla, heillä on usein vahva tunne siitä, että heidät on tarkoitettu äideiksi,vaikka mitään takeita tulevasta äitiydestä ei ole.

En siis missään nimessä koskaan ikinä väitä, että olisin samalla linjalla lapsettomien kanssa. Mutta tämän oman juttuni myötä olen ymmärtänyt lapsettomia paljon paremmin. Sitä tunnetta ei varmastikaan voi kukaan oikein ymmärtää, ellei sitä koe itse. Se pettymys elämään, yksinäisyyden pelko, koko identiteetin romahtaminen. Se kaikki on tapahtunut myös minulle. Erotuksena vain se, että minun tilannettani ei kukaan sääli tai myötäelä, minua pidetään lähinnä idioottina. Lapsettomat taas saavat kaikkien empatian. Toki myös minun.

Olen sitä mieltä, että tässä elämässä jaksaa mitä vain jos on toivoa. Niin kauan kun on toivoa saada se lapsi mitä on aina halunnut, niin kauan on helppo olla onnellinen. Mutta sitten kun se seinä tulee vastaan ja mahdollisuuksia ei enää ole, niin siitä tuskasta on todella vaikea nousta ylös.

Tsemppiä kaikille! Toivon, että kaikki lapsettomat saatte toivomanne lapsen tavalla tai toisella!

Ja itseasiassa ymmärrän kyllä, että tunteesi saattavat olla samanlaiset kuin minulla. Mutta ottaisin silti mukisematta ja ilolla vastaan sinun tilanteesi.

t. lapseton