Lue keskustelun säännöt.
Pitääkö olla lausunto erityisen tuen tarpeesta...
24.08.2011 |
... ennen kuin äiti otetaan tosissaan?
Eli siis, meillä on lapsi nyt kuudetta vuotta päiväkodissa, aloitti nyt eskarin. Pari vuotta sitten hänelle saatiin lausunto erityisen tuen tarpeesta ja sitä kautta paikka integroidussa erityisryhmässä ja nyt tuetussa eskarissa. Ongelmat eivät ole kovinkaan isoja: lapsi on arka ja varovainen, siksi motorinen kehitys on jäänyt jälkeen, hän on tarkka reviiristään, hänen on tavallista vaikeampi tutustua uusiin kavereihin ja siirtymätilanteet ovat hankalia. Koulussa hän hyvin todennäköisesti käy ihan tavallisesta lapsesta. Akateemiset taidot ovat hyvät, mutta liikuntatunnilla voi tulla vaikeuksia. Tätä varten onkin saatu maksusitoumus toimintaterapiaan.
Kun vertaan tätä esikoistani kuopukseen, joka vaikuttaa hyvin normaalilta lapselta, niin ehkä suurin ero heidän välillään on siinä, että kuopuksen kanssa ei ole niin tarkkaa. Hän ei mene tolaltaan, vaikka istumapaikka vaihtuu, hänelle ei tarvitse joka muutosta pohjustaa, hän menee tanssien päiväkotiin eikä hyydy eteiseen, jos vastaanotto päiväkodissa ei ole juuri oikeanlainen. Olen näitä asioita yrittänyt päiväkodissa tuoda esiin jo kauan ennen kuin tiesin lapseni olevan erityislapsi.
Ennen kuin sain lääkärinlausunnon erityisen tuen tarpeesta, minua ei päiväkodissa oikein otettu todesta. Tai ainakin siltä tuntuu. Lapsen annettiin istua kaivureineen hiekkalaatikolla, vaikka hän olisi tarvinnut kannustusta mennä muiden kanssa liukumäkeen, tms.
Ymmärrän kyllä, että tavallisissa ryhmissä ei ole määräänsä enempää resursseja pistää yhden lapsen kannustamiseen, mutta myöskään sellaisissa asioissa minua ei oikein otettu tosissaan, mitkä eivät olisi vaatineet muuta kuin vähän toisenlaisia otteita ja mitkä olisivat lähinnä helpottaneet päiväkotielämää, myös siis nimenomaa työntekijöiden elämää.
Kun sitten lääkärinlausunto saatiin, palaveerattiin, tehtiin kuntoutussuunitelmaa ja mitä kaikkea. Kaikki ne asiat, mitä olin neljän vuoden ajan yrittänyt saada sanotuksi, saatiin nyt kirjattua ja hommaan tuli tekemisen meininki. Lapsi kasvaa ja kehittyy kuin silmissä.
Kysymys kuuluu: miksei ongelmiin voitu puuttua heti, kun ne havaittiin? Pidettiinkö minua vain hankalana äitinä, joka vaatii lapselleen erityiskohtelua ja jonka olisi pitänyt itse kasvattaa lapsensa? Ovatko kauniit sanat kasvatuskumppanuudesta vain sanoja? Meillä asiat ovat nyt kunnossa, mutta varmasti päiväkodeissa on paljon lapsia, joiden erityisyyttä ei järjestelmä ole vielä huomannut ja joiden vanhemmat kamppailevat näiden samojen asioidan kanssa.
Kommentit (13)
pyörähtävät käyntiin vasta silloin. Päiväkoti on osa virastoa, byrokratiaa, eikä siellä voi toimia ihan tuosta vaan tavallisen maalaisjärjen varassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että lapsi ei tarvitse mitään erityistä tukea. Halusimme vain että pienikokoinen syksyn lapsi menee vasta seuraavana kouluun.
Tästä riemastui joka alueellinen erityisihminen, joka käy sitä kiivaammiin kimppuun mitä enemmän häntä yrittää torjua.
Helsingissä täämkin.
että lapsi ei tarvitse mitään erityistä tukea. Halusimme vain että pienikokoinen syksyn lapsi menee vasta seuraavana kouluun.
Tästä riemastui joka alueellinen erityisihminen, joka käy sitä kiivaammiin kimppuun mitä enemmän häntä yrittää torjua.
Helsingissä täämkin.
vaan lähtökohta on oppimisvalmiudet ja koulukypsyys. Niissä täytyy olla jotain erityisen tuen tarvetta, että koululykkäystä edes harkitaan.
Höh, eihän ihmisen koko vaikuta mihinkään jatkokoulutukseenkaan (paitsi poliisikouluun on alapituusraja), ei se vaikuta myöskään koulu aloitukseen.
loppusyksyn lasta ja kaikki ovat aloittaneet koulunsa ihan normaalisti silloin kun pitääkin, koska minkäänlaisia oppimisvalmiuksien puutteita ei ole ilmennyt. Mitä ihmeen merkitystä lapsen koolla on koulun aloittamisen ajankohtaan, en ymmärrä...
lapselleen sen lisävuoden, eikä siihen tarvitse olla mitään perusteita. Se vanhempien tahto riittää.
Ja kuten sanoin, lapsi on loppusyksyn lapsi. En siis kirjoittanut mitään _pelkästä_ koosta.
Ja tää on meidän kuopus, joten minulla on kokemusta myös siitä, kun todella pienikokoinen lapsi koheltaa 40 senttiä pidempien seassa, koska esikoiseni on nyt kolmannella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä onneksi kehitysviivästymä oli niin selvää, että päiväkodista pistivät kaikki rattaat pyörimään ja erityisryhmät ja avustajat tuli tarjottimella.
Diagnoosi tuli sitten 3-vuotiaana.
taidatte olla väliiputoajia, koska erityisyys ei ole tarpeeksi suurta
Näinpä. Lapsi vaikutti päiväkotiin "vain" huonostikasvatetulta. Eikä asiaa auta yhtään se julkisuudessa käytävä jatkuva meuhkaus nykyvanhemmista, jotka eivät osaa lapsiaan kasvattaa. Ei sillä, että lapselleni mitään isompia hankaluuksia kaipaisin: näidenkin kanssa on ihan tekemistä.
Se minusta vain on jotenkin hassua, että sellaiset kasvatusotteet, mitä omien vanhempien käyttäminä pidetään lepsuilua, ovatkin erityislastentarhanopettajan käyttäminä korkeampaa koulutusta vaativaa erityisosaamista.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka vääntää vaikka valkoisen mustaksi sen sijaan, että katsoisi peiliin.
asiat paperilla. Pitää olla kirjallisesti, pitävästi perusteltu miksi tämä lapsi tarvitsee enemmän tukea = enemmän resursseja = enemmän rahaa.
Ei kuntataloudessa vaan voida tehdä päätöksiä äidin tunteen perusteella, jokaikinen lantti pitää olla paperilla perusteltu. Onneksi on noita tahoja, jotka kirjoittavat lausuntoja avun saamiseksi. Sitten jää vanhemmille enää tehtäväksi valvoa että ko lausunnossa perusteltu apu tulee saaduksi...
terv. kahden eritiyslapsen + kahden lukihäiriöisen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka vääntää vaikka valkoisen mustaksi sen sijaan, että katsoisi peiliin.
Kiva, että demonstroit, millaisesta asennoitumisesta tässä kirjoitin. Työntekijät hakevat ongelmaa vanhemmista silloinkin, kun vanhemmat ovat jo tehneet kaikkensa ja tarvittaisiin kasvatusotteiden tarkistamista myös päiväkodissa.
Enkä nyt tarkoita, etteikö niitäkin vanhempia olisi, joiden kasvatusotteissa olisi korjaamista. Meillä kyse ei ole siitä; sen ovat lastani kasvattaneet päiväkodin työntekijät kyllä sanoneet, kun asiat alkoivat selvitä.
- ap
Pitää olla kirjallisesti, pitävästi perusteltu miksi tämä lapsi tarvitsee enemmän tukea = enemmän resursseja = enemmän rahaa.
Mitkään resurssit ja mikään raha ei riitä, jos työntekijöillä ei ole asenne kohdallaan (ja sama pätee tietenkin vanhempiin). Toisaalta moni erityislasten kanssa oleellinen asia (kuten selkeä päiväohjelma) ei juurikaan kuluta resursseja.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisellani ei ole vielä diagnoosia, mutta ihan varmasti sellainen tulee- kunhan meitä vanhempia on nöyryytetty ja koeteltu kuin Raamatussa konsanaan!
Ensin kiertävä elto huomasi ongelmat; siirtymätilanteiden vaikeus, suoranainen aggressio muita lapsia kohtaan vailla selitystä, sulkeutuneisuus ja kyvyttömyys vastavuoroiseen leikkiin. Päiväkodissa tilanne meni niin pahaksi, että lapsi siirrettiin erityisryhmään ilman diagnoosia vauhdilla...vaikka osa akuuteista oireista hävisi, oireilu jatkui ja sitä tuli lisääkin (kynsien pureskelu, karkailu, lyöminen). Päiväkoti oli tässä vaiheessa jo aika loppu, vaan mitä teki perheneuvolan "Jumalasta seuraava" ihminen, jolle vihdoin saimme ajan 5kk jonotuksen jälkeen? KIELTÄYTYI LUKEMASTA VASUA JA EVÄSI EKASTA KERRASTA KAIKEN TARPEEN TERAPIAAN.
Päiväkoti teki vetoomuksen, psykiatri pyysi käymään. Menimme ja siellä lähinnä ihasteltiin motorisia taitoja ja ihmeteltiin että missäs ne ongelmat ovatkaan, kun noin nätisti leikkii uusilla leluilla...sain kuitenkin puhuttua hänet käymään päiväkodilla ja onneksi sainkin: postissa tuli joitakin viikkoja myöhemmin myönteinen päätös toimintaterapia-arviosta...
Että näin Helsingissä. Tämä on raskas, raskas taival ja eniten ärsyttää kaikkialta tuleva vähättely: joka vuosi pakolliset tarkastukset, joilla lähäriksi kouluttautunut ihminen pääsee pätemään vartin aikana ja kertomaan omat arvionsa lapsen tilasta; hoidontarvetta vähättelevä esimies, jolla ei ole todellista sananvaltaa asiaan; päiväkodin kyvyttömyys tarkastella omia toimintamallejaan pitkässä juoksussa; kaikkialla lapsen iästä muistuttaminen, vuosi toisensa perään!!
Se mikä tässä on kenkuinta on se, että mitä aikaisemmin kuntoutus aloitetaan, sitä paremmat valmiudet lapsi saa koulunaloitukseen. Taapero- ja leikki-ikäisten lasten ongelmat haittaavat eniten oman perheen elämää, mutta koulussa lapsi voi pahimmassa tapauksessa häiritä koko luokan opiskelua.
Näiden lasten kanssa toimivien kasvatusotteiden löytäminen on melkoista säätöä ja siksi on erittäin tärkeätä, että keskusteluyhteys päiväkodin ja kodin välillä toimii. Ei siihen tarvita kuin molemminpuolista kunnioittamista ja keskustelukumppani asiantuntemuksen arvostamista (vanhemmathan ovat omien lastensa parhaat asiantuntijat, päiväkodissa taas on alan koulutuksen ja kokemuksen tuomaa osaamista) - ihan niin kuin millä tahansa muullakin elämänalueella, missä eri alojen asiantuntijat toimivat yhdessä.
- ap