Lue keskustelun säännöt.
Masentunut ystävä. Miten tätä jaksaa?
02.08.2025 |
Olen tuntenut hänet jonkin aikaa. Hän väittää koko ajan ettei tule koskaan tapaamaan ketään, on loppuelämänsä yksin. Ei muka kelpaa kenellekään. Kavereita ei ole, kaikki exät jättäneet. Täyttää elämänsä töistä, kotona ei mitään tekemistä, masentuu helposti kaikesta. Hän ei pysty elämään ilman töitä. Käy kyllä terapiassa. On kertonut, että on rakastunut yli 10 kertaa, mutta on vain 32 vuotias nyt. Jokainen johon hän on rakastunut, ei ole kuitenkaan rakastunut häneen. Sanoo itseään rumaksi ja on kuulemma näkymätön muille.
Nytkin on jättämässä ystävyytemme.
Mitä tehdä?
Kommentit (13)
Jos tuota jatkuvaa negatiivisuutta on vaikea jaksaa, niin ehkä parempi on jos ystävyys loppuu tai on tauolla (ja vielä hänen aloitteestaankin)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lääkkeet?
Olen itsekin masennusta sairastanut ja myös itse ollut terveenä kun ympärillä masennutaan.
Sanoisin, että sinä et masentunutta voi pelastaa. Jos se jää pois niin se jää.
Mä mantrasin monelle aikoinaan,et paremmin löytää kun ei etsi. Masennus ja se etsimällä etsiminen näkyy jo kauas eikä oikein nappaa ketään. Jos osais nauttia elämästä, ei sitä tiedä miten se elämä yllättää. Ja monet joille tätä sanoin tulivat sanomaan,kun pääsivät siihen tilaan ettei etsimällä etsi,niin sit nappasi.
Tuo kuulostaa vielä aavistuksen siedettävältä. Minun "kaverini" oli kateellinen minulle kaikesta. Kävin muiden kavereiden kanssa bilettämässä, kauppakeskuksessa, olik poikaystävän kanssa jne. Minulle ihan maailman normaaleinta elämää, mutta hän piikitteli minua siitä aina. Tosi raskasta. Olimme silloin teinejä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa vielä aavistuksen siedettävältä. Minun "kaverini" oli kateellinen minulle kaikesta. Kävin muiden kavereiden kanssa bilettämässä, kauppakeskuksessa, olik poikaystävän kanssa jne. Minulle ihan maailman normaaleinta elämää, mutta hän piikitteli minua siitä aina. Tosi raskasta. Olimme silloin teinejä.
Olin*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinä jaksa ja hän on oma-aloitteisesti jättämässä ystävyytenne - ongelma ratkaistu.
Vierailija kirjoitti:
Mä mantrasin monelle aikoinaan,et paremmin löytää kun ei etsi. Masennus ja se etsimällä etsiminen näkyy jo kauas eikä oikein nappaa ketään. Jos osais nauttia elämästä, ei sitä tiedä miten se elämä yllättää. Ja monet joille tätä sanoin tulivat sanomaan,kun pääsivät siihen tilaan ettei etsimällä etsi,niin sit nappasi.
Vai niin, itse etsin eron jälkeen kovasti viitisen vuotta, sitten lopetin aktiivisesti etsimästä ja nyt menossa 11. vuosi sinkkuna. En usko että se että etsiikö tai eikö etsi vaikuttaisi asiaan mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halaus sinulle.
Et voi tehdä muuta kuin jättää kirjeen, että sinulle voi aina soittaa jos tulee vaikea olo ja hän kaipaa apua hoitoon pääsyyn.
Olen jo iäkkäämpi ja nähnyt näitä omassa lähipiirissä useita. Jollain tavalla nämä vaiheet kuuluu vain joidenkin elämän tarinaan. Eikä niistä pääse irti muuta kuin aikaa myöten.
Osa alkaa elää noin 40-vuotiaana positiivisemmin, osa kantaa tuota taakkaa loppuelämänsä. Sinä et voi siihen juurikaan vaikuttaa, sillä tuo on hänen kehitystarinansa. Hänen sisäinen kamppailunsa.
Nämä on maailman mysteereitä. Joku saattaa löytää sielunkumppaninsa vasta 60-vuotiaana. Joku saattaa elää toisinpäinkin: olla onnellinen keski-ikään ja murtua loppuelämäksi.
Tärkeää on, että sinä elät oman kehitystarinasi.
En tiedä mitään paskempaa kuin märisemisen siitä ettei saa parisuhdetta. Siis aivan helvetin sairasta touhua, hommatkaa joku parempi harrastus sanoisin. En itsekään ole kelvannut mutta on täyttä elämän haaskuuta sen itkemiseen kuluttaa aikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kaksisuuntainen tyyppi 2 suljettu pois? Omalla kohdalla 20-vuoden masennus olikin sitä. Lääkkeet vei ankeuden ja elämä koitti viimein.
Anna mennä. Hänen pitäisi lopettaa noiden negatiivisten narratiivien toistelu, mutta jotkut eivät halua. He haluavat elää draamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla pian eläkkeelle jäävä tuttu joka on varmasti ollut masentunut jo viimeiset 15 v. Tekee oikeastaan mitään älykkyyttä vaatimatonta bulkki työtä ja sitäkin kai jotenkin osa-aikaisena, koska ei jaksa, ei jaksa oikein mitään. Ei kiinnostu mistään. Arkena työpäivän jälkeen ei vaan jaksa sitä tätä tuota, ihan vaan vähän kotitöitä josko sitäkään. Viikonloppuna ei jaksa lähteä mihinkään, lojuu kotona tv:tä katsellen vaikka ystävät pyytää millon minnekin ja yrittää repiä hänet pois sieltä 4 seinän sisältä. On lemmikki mutta ei edes sitä viitsi viedä edes pienelle kävelylenkille. Hän ei haaveile koskaan mistään., ei ole muistaakseni koskaan haaveillut. Hän on jumissa nykyisyydessä vaikkei ole siihen tyytyväinen muttei varmasti tee yhtään mitään jotta se muuttuisi, viettää hirvittävän yksinkertaista elämää yksinkertaisten lähipiiriin kuuluvien kanssa. Syö huonosti ja epäterveellisesti, ei hoida terveyttään, on hirveää katsella vierestä miten ikäänkuin (karrikoidusti sanottuna) jää kotisohvalle venttailemaan kuolemaa. Hän ei taida itse tajutta olevansa masentunut. Tai sitten tajuaa ja on jopa lääkityksellä mutta ei sano kellekään sitä ääneen. eikä auta itseään yhtään vaan olettaa että lääkkeet parantaa hänet. Ei paranna.
Annat mennä, ajattele itseäsi, onhan hänellä terapia tukena.