Onko täällä 40+ naisia jotka tavanneet vielä hyvän miehen?

Tapasin elämäni rakkauden ollessani 46. Ja mun rima oli siinä vaiheessa jo aika lailla taivaissa. Silti jos nyt listaisin kaikki mieheni ominaisuudet niin en ikinä olisi uskaltanut lähteä etsimään sellaista miestä. Elämä oli lisäksi muovannut meistä täydelliset toisillemme. Kohtasimme juuri oikeaan aikaan. 

Tapasin hyvän miehen kun olin 51v.

Tapasin fiksun, itseäni nuoremman miehen vielä 60+ kypsässä iässä.

En etsinyt, en uskonut, en ajatellut villeimmissä haaveissakaan mitään tämän kaltaista. 

Ensimmäisen vuoden elin ajoittain niin että tunsin eläväni jonkun toisen elämää. Mutta totta se on, ollut jo useamman vuoden.

Tulee jos on tarkoitettu, usko vain!

Ja jos tulee, uskalla ottaa vastaan, nauttia ja elää arkeasi nyt ja aina positiivisin mielin.

Kyllä niitä on :) Tapasin omani ollessani 47v. ja nyt yhdessä kohta pari vuotta. 

Olen itse mies ja vuosia ollut sinkku joten täysin jäävi vastaamaan. Mutta en silti malta olla täältä joskus jonkun uskovaisen miehen lainaamaa aforismia: Miehet ovat kuin viini Toiset paranevat vanhetessaan tosiet taas kakeroituvat ja etikoituvat... En enää tarkkaan muista miten hän sitten jatkoi. 

Asia mikä oudoksuttaa hieman on, että annat avauksessasi ymmärtää, että syy eroon olisi aina miehessä - Varmaan monesti onkin mutta olen silti taipuvainen uskomaan, että yhtälailla voi olla parisuhteita, jotka päättyvät siksi, että mies saa tarpeekseen naisen huonosta käytöksestä; mitä se sitten ikinä tarkemmin ottaen onkin tai on ollut

Sellaisia kumppaniehdokkaita kyllä itse kavahdan, jotka eivät pysty sanomaan ex-kumppanistaan mitään myönteistä; jos siis hänestä nyt ylipäätään tarvitsee sanoa mitään. Toki ymmärrän, ett jos ero on tuore, niin pinnalle ei nosue ensimmäisenä ne kaikkein myönteismmät ja positiivisimmat piirteet ja asiat ex-kumppanissa mutta jos suhde on kestänyt mahd. vuosai (=pidemmän ajan) ja erosta on jo pidempi aika niin jos siltikin aina vain haukkuu ja halveksii ex- kumppniaan niin sellaisen kuuleminen on vähintään hieman vaivaannuttavaa.

Einkä näin todetessani halua vähätellä sitä, etteikö menneessä suhteessa olsi voinut asioita, joita ei missään nimessä tarvitse koskaan hyväksyä tai pitää oikeana. Ja tiedostan senkin, että on paljon helpompi minun ihmetellä (mielessäni) miksi toinen jatkoi oloaan väkivaltaisessa ja hyvin kuluttavassa ja raskaassa parisuhteessa, eikä lähtenyt pois ja eronnut. 

tavatessa kävi heti ilmi miksi ero oli tullut edellisestä vaimosta. 

Miten kuten?

Se on jännää, että edelleen moni ylläpitää tahallaan tai tahattomasti mielikuvia, joissa kaikki parhaat miehet ovat aina parisuhteessa kun taas kaikki parhaimmat naiaet olsivat heitä, jotka eivät ole tai ovat olleet korkeintaan vain max kolmessa parsiuhteessa elämänsä aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Olen itse mies ja vuosia ollut sinkku joten täysin jäävi vastaamaan. Mutta en silti malta olla täältä joskus jonkun uskovaisen miehen lainaamaa aforismia: Miehet ovat kuin viini Toiset paranevat vanhetessaan tosiet taas kakeroituvat ja etikoituvat... En enää tarkkaan muista miten hän sitten jatkoi. 

Asia mikä oudoksuttaa hieman on, että annat avauksessasi ymmärtää, että syy eroon olisi aina miehessä - Varmaan monesti onkin mutta olen silti taipuvainen uskomaan, että yhtälailla voi olla parisuhteita, jotka päättyvät siksi, että mies saa tarpeekseen naisen huonosta käytöksestä; mitä se sitten ikinä tarkemmin ottaen onkin tai on ollut

Sellaisia kumppaniehdokkaita kyllä itse kavahdan, jotka eivät pysty sanomaan ex-kumppanistaan mitään myönteistä; jos siis hänestä nyt ylipäätään tarvitsee sanoa mitään. Toki ymmärrän, ett jos ero on tuore, niin pinnalle ei nosue ensimmäisenä ne kaikkein myönteismmät ja positiivisimmat

Valitettavasti parisuhdekelpoisia miehiä on vaan vähemmän kuin naisia. Ja useimmiten erot tapahtuvat naisen aloitteesta. Kun ensin on siedetty huonoa kohtelua vuosia. Mutta joo, tottakai asia voi olla toisinkinpäin. Harvemmin kuitenkin näin.

Jos mies vaikka alkoholisti, niin on täysin selvää miksi on tullut ero edellisestä vaimosta.

Vierailija kirjoitti:

Tapasin elämäni rakkauden ollessani 46. Ja mun rima oli siinä vaiheessa jo aika lailla taivaissa. Silti jos nyt listaisin kaikki mieheni ominaisuudet niin en ikinä olisi uskaltanut lähteä etsimään sellaista miestä. Elämä oli lisäksi muovannut meistä täydelliset toisillemme. Kohtasimme juuri oikeaan aikaan. 

Aivan kuin minun kynästäni, tosin olin pari vuotta nuorempi mieheni löytäessäni. Ja kyllä, mieheni oli eronnut ja silti hyvä mies, sopivampi vaan minulle kuin exälleen.

Tuota en ymmärrä, että hyvät miehet eivät eroaisi. Se vaimokin voi olla huono ja vaikka pettää tai jättää. Tai sitten kumpikin on ihan hyviä ihmisiä, mutta eivät sovi yhteen. 

Mulla on oikeasti ollut vilkkain treffielämä ja eniten vientiä 40+. En ole halunnut lapsia ja se rajoitti kumppanivalintaa nuorempana. Kolmekymppisenä jo tuntui että kaikki on varattuja. No, se muuttui tyystin nelikymppisenä kun omassa ikäluokassa alkoi taas olla paljon sinkkuja, ja suurin osa aivan riittävän hyviä minulle. Niin hyvää kuin sitten löysin, en olisi uskaltanut edes toivoa. 

Vierailija kirjoitti:

tavatessa kävi heti ilmi miksi ero oli tullut edellisestä vaimosta. 

Miten kuten?

Esim se että kohtelee naisia jollain tapaa epäkunnioittavasti. Tämä saattaa tulla aika nopeasti esille. Ja voi olla muuten vaan täysin törppö ilman käytöstapoja. Sitten on tietenkin päihde - ym mielenterveysongelmat. Luonnevikaisia miehiä myös paljon liikenteessä.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse mies ja vuosia ollut sinkku joten täysin jäävi vastaamaan. Mutta en silti malta olla täältä joskus jonkun uskovaisen miehen lainaamaa aforismia: Miehet ovat kuin viini Toiset paranevat vanhetessaan tosiet taas kakeroituvat ja etikoituvat... En enää tarkkaan muista miten hän sitten jatkoi. 

Asia mikä oudoksuttaa hieman on, että annat avauksessasi ymmärtää, että syy eroon olisi aina miehessä - Varmaan monesti onkin mutta olen silti taipuvainen uskomaan, että yhtälailla voi olla parisuhteita, jotka päättyvät siksi, että mies saa tarpeekseen naisen huonosta käytöksestä; mitä se sitten ikinä tarkemmin ottaen onkin tai on ollut

Sellaisia kumppaniehdokkaita kyllä itse kavahdan, jotka eivät pysty sanomaan ex-kumppanistaan mitään myönteistä; jos siis hänestä nyt ylipäätään tarvitsee sanoa mitään. Toki ymmärrän, ett jos ero on tuore, niin pinnalle ei nosue ensimmäisenä ne kaikkein myönteismmät ja positiivisimmat

Entä jos ex on ollut hirveä ja esim väkivaltainen? Joko henkisesti tai fyysisesti. Pitääkö väkisin keksiä jotain hyvää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapasin elämäni rakkauden ollessani 46. Ja mun rima oli siinä vaiheessa jo aika lailla taivaissa. Silti jos nyt listaisin kaikki mieheni ominaisuudet niin en ikinä olisi uskaltanut lähteä etsimään sellaista miestä. Elämä oli lisäksi muovannut meistä täydelliset toisillemme. Kohtasimme juuri oikeaan aikaan. 

Aivan kuin minun kynästäni, tosin olin pari vuotta nuorempi mieheni löytäessäni. Ja kyllä, mieheni oli eronnut ja silti hyvä mies, sopivampi vaan minulle kuin exälleen.

Tuota en ymmärrä, että hyvät miehet eivät eroaisi. Se vaimokin voi olla huono ja vaikka pettää tai jättää. Tai sitten kumpikin on ihan hyviä ihmisiä, mutta eivät sovi yhteen. 

Mulla on oikeasti ollut vilkkain treffielämä ja eniten vientiä 40+. En ole halunnut lapsia ja se rajoitti kumppanivalintaa nuorempana. Kolmekymppisenä jo tuntui että kaikki on varattuja. No, se mu

Sama kokemus. Kyllä vientiä riittää vielä 40+!

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ex on ollut hirveä ja esim väkivaltainen? Joko henkisesti tai fyysisesti. Pitääkö väkisin keksiä jotain hyvää?

 Ei pidä, mutta se kertoo minulle jo paljon sinusta, että olet sellaisen ihmisen kuitenkin valinnut elämääsi.

"Valitettavasti parisuhdekelpoisia miehiä on vaan vähemmän kuin naisia. Ja useimmiten erot tapahtuvat naisen aloitteesta. Kun ensin on siedetty huonoa kohtelua vuosia. Mutta joo, tottakai asia voi olla toisinkinpäin. Harvemmin kuitenkin näin.

Jos mies vaikka alkoholisti, niin on täysin selvää miksi on tullut ero edellisestä vaimosta."

Kiitos kommentistasi En ed. kirjioittaneena miehenä kiistä väitettäsi. Olen ymmärtänyt, että meidän yksin elävein miesten paikka löytyy janan molemmista ääripäistä. - Meidän jouksota löytyvät niin he, joilla menee monin tavoin kaikkein parhaiten, siis esimerkiski sosiaalisesti, taloudellsiesti ja terveyden kannalta mutta yksin elävät mieht ovat myös heitä joilla vastaavasti menee eritavoin kaikkein surkeiten ja ikävimmin. 

Tämä tarkoittaa, että miesten yleisesti ottaen kannattaa yrittää ja pyrkiä elämään parisuhteessa naisen kanssa. - Kun taas naisten kannattaa ainakin olla vähän tarkempia siitä, että kenen kanssa pariutuvat, koska "väärän parsiuhdekumppanin" kanssa elämänlaatu enemmän laskee uin nousee. Kun taas yksin elävän miehen, joka kuuluu siihen parhaimmsitoon, jolla menee monin tavoin kaikkein parhaiten ei pariyuessaankaan -yksinkertaisten- elämänlaatu tipu niin alas kuin niillä miehillä, jotka häneen verrattuna ovat janan tosiessa ääripäässä. - Naiset ovat siis keskenään huomattavaisti yhtenäsiempi joukko kuin miehet. 

Millainen on hyvä mies - ja mitä hän saa sinulta suhteessa?

M44

"En ole ollut kun vasta parilla treffeillä"

Ei ole mitään järkeä tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä kaksien treffien perusteella.

"......

Sellaisia kumppaniehdokkaita kyllä itse kavahdan, jotka eivät pysty sanomaan ex-kumppanistaan mitään myönteistä; jos siis hänestä nyt ylipäätään tarvitsee sanoa mitään. Toki ymmärrän, ett jos ero on tuore, niin pinnalle ei nosue ensimmäisenä ne kaikkein myönteismmät ja positiivisimmat

Entä jos ex on ollut hirveä ja esim väkivaltainen? Joko henkisesti tai fyysisesti. Pitääkö väkisin keksiä jotain hyvää?"

Kiitos asiallisesta ja hyvästä mutta vaikeasta kysymyksestä! - Olisi minulta kohtuuton odotus vaatia ketään muuttamaan tunteitaan ex-kumppaniaan kohtaan. - En voi kuin lähinnä omassa mielessäni ajatella ja kuvitella, että miten on ylipäätään ollut mahdollsita, että nainen (tai miksei mieskin) olisi elänyt ja ollut pidemmässä parisuhteessa, jolla tarkoitan kauemmin kuin vuoden kumppanin kanssa, josta hänellä ei ikinä olisi mitään muuta kuin jotain hyvin negatiivistä ja ikävää sanottavaa.

Tällainen on toki ja varmasti mahdollsita mutta se toisaalta tuo väkisin mieleeni joukon kysymyksisä, esimeksiksi miten koko heidän suhteensa on saanut ikinä edes alkunsa jos se on aina ja jatkuvasti ollut pelkkää kärsimystä ja tuskaa tosielle? 

Tiedostan, että minun on helpompi ihmetellä ja kysyä kun en itse ole kokenut mitään vastaavaa. - enkä helvetti vie aio nyt syyttää naista, että itse kerjäsi ja halusinkin elää  "jänniskensä" kanssa. (Tai itse uhriutua, että miksi itse olen joutunut tai saanut vastaavasti elää "kunnolsiempana" sinkkuna).

Toisaalta se saa kysymään, että miten nainen toivosi ja odottaisi minun toimivan? Tai miten hän itse käyttäytyy muutoin jatkkossa, koska jäljethän tulllainen varmasti jättää. Mutta olisi minulta typeää alkaa yleistämään, että seurauksena olisi sitä tai tätä. 

Maailmassa on tietty prosentti hyviä miehiä. Loput reptiliaaneja. ;) 

En. Olen tavannut pelkkiä vaurioituneita paskoja miehiä. Jos niillä on kiva persoona, ne ovat huonoja sängyssä, ja jos ne ovat hyviä sängyssä, ne ovat ihmisinä aivan hirveitä.

55+ ikäluokasta löytyy nuorekkaita ja vireitä