Kenen on vastuu?
Koira on kytkettynä kaupan seinustalla koirille tarkoitetussa parkissa. Porukka ala-astelaisia poikia menevät härnäämään koiraa. Koira murisee ja näyttää hampaita, on peloissaan.
Nyt ei onneksi käynyt mitenkään, koira ei puraissut, mutta olisi sen voinut tehdäkin. Jos koira olisi puraissut jotakin näistä pojista olisiko vastuu ollut koiranomistajan?
En ole tuo koiranomistaja. Satuin vain kauppaan sopivaan aikaan ja komensin pojat pois koiraa härnäämästä. Asia jäi mietityttämään.
Kommentit (28)
Ei koiraa saa jättää yksistään mihinkään liekan päähän vaikka olisikin varattu koirille, jos koira puree jotakin on aina omistajan vastuu ja lähes aina koira pitää teloittaa jos se puree ihmistä oli kyse mistä koirasta tahansa muussa kuin viranomaistoiminnassa^poliisi, tulli..^
Jos koira on asiallisesti sidottu koirille tarkotettuun paikkaan niin koiran saa siihen jättää!
Mikä teitä vaivaa?
Jos joku hakkaisi koiraani niin menisi soitto poliisille. Kyllä koira saa puolustautua tollasilta hulluilta sillon! Maksut lääkäriin menee poikien vanhempien pussista.
pojat olisivat ansainneet rangaistuksen. Eläimiä ei saa kiusata ja rääkätä. Näistä kasvaa varmasti niitä, jotka ristiinnaulitsee kissoja puihin, niinkuin täällä muutama vuosi sitten oli sellainen poikaporukka.
Mutta lasten tulisi tosiaan tietää että vieraaseen koiraan ei kosketa vaikka se olisi kaupankin edessä kiinni. Omani on usein lyhyellä kauppareissulla mukana. On valjaissa ja hihna on niin lyhyellä, että viereen saa kyllä tosissaan mennä, jos meinaa koiraan koskea.
sillähän poikasilla olikin niin hauskaa koiraa härnätä, kun liikkumavara remmissä oli varmaan vain metri. Kiusasivat kepillä ja hyökkäilivät ja räyhäsivät, kun olivat huomanneet ettei koira pääse kauemmas. Koira olisi varmasti purrut jos joku tenavista olisi vaikka kaatunut lähemmäs...
ap
ottanut jotain poikaa niskasta kiinni ja vienyt koiran ulottuville. Siinähän oppisi...
se ei ole omistajan vika.
Ei ole myöskään omistajan vika, jos koira on parkissa ja sitä härnätään ja se puree härnääjää.
Minusta omistaja on vastuussa siitä, että koira on kytketty asiaan varattuun paikkaan, jossa koira ei ole vaarassa jäädä auton alle tai josta koira ei ylety hyökkäämään ohikulkijoiden päälle.
Samoin koiranomistaja on vastuullinen kytkemään koiransa niin, ettei se pääse irti.
Mutta koiranomistaja EI ole vastuussa, jos joku vintiö kiusaa koiraa ja koira puree - jos edellä olleet ehdot täyttyvät eli koira on ollut asiallisesti kytkettynä.
Eli ei voi vastuuttaa ihmisiä siitä, jos joku MUU toimii rikollisesti (mitä eläinrääkkäys on!).
Omasta lehmästä sanon että on minulla lapsiakin ja jos ne menee kiusaamaan jonkun koiraa ja koira tämän jälkeen puree niin menen lekurille lapsia tikkaamaan ja viikkorahat loppuu lapsilta ja päälle tulee arestia yms.
8, jolla on siis itsellä koira.
Ihan erihän se on jos koira on vapaana ja puree ihmisiä kuin että sidottua kiusataan.
jätät sen hurttas naruun kaupaneteen ja joku kävelee siitä ohi niin koira puree, kumman luulet olevan vastuussa teosta, ohikävelijän vai koiranomistajan? No tietenkin koiranomistaja ei siinä selittelyt auta.
Omasta lehmästä sanon että on minulla lapsiakin ja jos ne menee kiusaamaan jonkun koiraa ja koira tämän jälkeen puree niin menen lekurille lapsia tikkaamaan ja viikkorahat loppuu lapsilta ja päälle tulee arestia yms.
8, jolla on siis itsellä koira.
Ihan erihän se on jos koira on vapaana ja puree ihmisiä kuin että sidottua kiusataan.
En nyt tietääkseni tässä jaellutkaan kasvatusohjeita. Ihan varmasti rankaisisin omia lapsianikin, jos kuulisin, että ovat kiusanneet mitään eläintä.
Ap ei kumminkaan kysynyt sitä, vaan sitä, kuka on oikeudellisesti vastuussa ja joutuu korvaamaan vaikkapa lääkärikulut. Tai niin minä ainakin ap:n kysymyksen ymmärsin.
-13-
vaikka tossa lapset tekivät ilman muuta väärin. Vaikea sanoa.
tuollainen ole jo eläinrääkkäystä, kepillä sohiminen yms? Jos poliisit kutsuttaisiin paikalle ja tapahtumalle olisi silminnäkijöitä niin eikö rääkkäjät vanhempineen joutuisi vastuuseen eläimen kaltoinkohtelusta?
Siinä ei paljon lieventäviä asianhaaroja ole.
Siinä ei paljon lieventäviä asianhaaroja ole.
Äh, tähdensin vaan sitä "omaa lehmää" :D
Mutta jos mun koira puree kaupalla ja joku sitä kiusaa niin soitan poliisin koska koiraani on rääkätty!
Jos koirani olisi vapaana ja purisi jotain niin tilanne eri. Koska koira tulee voida kiertää jos se on kiinni jossain. Itsekin teen näin ja oletan että se on ihan yleinen käytäntö ettei vieraita koiria mennä silittään tai kuljeta läheltä.
Jos lapseni menisi kepillä huitasemaan jotain koiraa niin lapseni siitä lirissä olisi, ei koiranomistaja.
8
Tottakai omistaja on vastuussa, mutta kyllä se koiran saa jättää kaupan pihaan sidottuna. Enkä puhu omasta koirastani ainoastaan vaan kaikkien koirista.
8
Koiralla on oikeus puolustautua tuossa tilanteessa! Jos minun lapset kiusaisivat kaupan eteen kytkettyä koiraa ja saisivat hampaista, en todellakaan vaatisi koiran omistajalta yhtään mitään. Kukapa edes kehtaisi?!
Lapsille pitäisin puhuttelun, niin kuin PITÄÄKIN!
JA eivät kulkisi vähään aikaan omin päin ulkona.
Jos joku taasen kiusaisi minun koiraa ja takaisin saadessaan vaatisi korvauksia, niin tappelisin oikeudessa viimeiseen asti siitä etten minä koiran omistaja maksaisi yhtään mitään.
Eläinrääkkäys on rikos, eikä siitä kuulu mitään korvauksia saada jos viaton luontokappale joutuu siihen tilanteeseen ettei muu auta kuin käydä kiinni.
tuollainen ole jo eläinrääkkäystä, kepillä sohiminen yms? Jos poliisit kutsuttaisiin paikalle ja tapahtumalle olisi silminnäkijöitä niin eikö rääkkäjät vanhempineen joutuisi vastuuseen eläimen kaltoinkohtelusta?
Jos koira on asiallisesti ja turvallisesti paikoilleen köytetty ja näin kävisi, oikeus päättäisi, kuten on päättänyt ennenkin, että koiran omistaja ei ole vastuullinen härnätyn koiran reaktiosta.
Lisäksi tietenkin tutkittaisiin, täyttääkö teko rikoksen määreet eläinsuojelulain kannalta.
Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos joku tunkeutuu kotiisi ja koira puree, niin silti omistaja on siitä vastuussa, tästä oli joku esimerkkitapauskian. Omistaja on aina vastuussa siitä mitä koira aiheuttaa. Vastuuvakuutus voi olla ihan hyvä olemassa.
Tottakai omistaja on vastuussa, mutta kyllä se koiran saa jättää kaupan pihaan sidottuna. Enkä puhu omasta koirastani ainoastaan vaan kaikkien koirista.
8
Lain mukaan omistaja on vastuussa koirastaan.
Siinä ei paljon lieventäviä asianhaaroja ole.
käydä lukemassa hovioikeuden päätöksiä asiasta. Omistaja on vastuussa eläimestään, mutta asiallisesti kiinnitetyn koiran härnäystapauksessa koiraa kiusanneet ovat saaneet pitää puremahaavat omana häpeänään.
sillähän poikasilla olikin niin hauskaa koiraa härnätä, kun liikkumavara remmissä oli varmaan vain metri. Kiusasivat kepillä ja hyökkäilivät ja räyhäsivät, kun olivat huomanneet ettei koira pääse kauemmas. Koira olisi varmasti purrut jos joku tenavista olisi vaikka kaatunut lähemmäs...
ap