Suhteillahan valtaosa yksityisistäkin kesätyö- ja harjoittulupaikoita saadaan. Miksei siis presidenkin pojalle voida samaa sallia.
Itsellenikin oli pirun vaikeaa saada mitään harjoittelupaikkaa, kun ei ollut tarpeellisia SUHTEITA.
Hain kerran mm. Nokialle kesätöihin. Hausta vastaava ilmoitti päivän jolloin minun pitäisi olla häneen yhteydessä. Kun soitin tuona päivänä, hän ilmoitti, että paikka on jo täytetty.
Erääseen ison toiseen pörssifirmaan valittiin harjoittelijaksi vuoden kokemuksen omaava toimitusjohtajan tytär vaikka hakijoissa oli 4-5 vuotta opiskelleita.
Tämmöistä.
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
jos paikka olisi täytetty anonyymin rekrytoinnin kautta, lopputulos olisi aivan varmasti ollut erilainen.
Niin olisi ollut monessa muussakin harjoittelu- ja kesätyöpaikassa.
Ihan eri väki pääsisi kesätöihin, jos anonyymi haku.
Olen kirjoittanut jo tästä. Itse huomasin tämän jo teininä. Hain yhteen raksafirmaan kesätöihin. Paikan piti olla melko varma. Sitten huomattiinkin, että olen alaikäinen ja minua ei valittu. Tätä käytettiin perusteluna. En siis hakenut mitään tiettyä hommaa. Yllättäen sitten yhden kaupungin pomon jälkeläinen, joka oli minua vuotta nuorempi, sai kesätyöpaikan tuosta firmasta..
Seurakunnalle en koskaan päässyt kesätöihin, eivätkä jälkeläisenikään. Sinne otettiin monena vuonna samoja tyyppejä, jotka kuuluivat erääseen herätysliikkeeseen, jossa on tunnetusti paljon lapsia. Se olikin yksi syy siihen, miksi jätin kirkon, vaikka olen luterilainen kristitty. Oli muitakin syitä.
Lapsi meni suhteilla tänä kesänä harjoittelupaikkaan. Jos ei olisi päässyt, niin olisi kysytty muista paikoista suhteilla.
Toiselle lapselle jo tarjottiin, että tule sitten meille harjoitteluun. Tuttu oli tämäkin tarjoaja.
Minulle on itsestäänselvää, että töihin mennään suhteilla. Itsekin loin suhteita aikanaan, ja sitten niiden avulla työllistyinkin. En ihan niin kuin olisin etukäteen kuvitellut, mutta silti yhtä onnistuneesti.
Suon myös presidentin pojalle oikeuden käyttää suhteitaan ihan niin kuin me kaikki muutkin teemme.
Kaikken valiettavinta tämä on nuorimies Oliverin kannalta. UPI:n kumipäät teki tässä kardinaalimunauksen. Halosen tytärtä ei aikoinaan oteeettu ulkoministeriöön harjoitteluun, koska pelkäsivät mainehaittaa.
Minusta on ihan ok että yksityiset palkkaavat suhteiden perusteella. He maksavat myös tuon tekijän palkan ja kärsivät omassa lompakossaan jos palkkaavat huonon tekijän. Mutta yhteiskunnan maksamia paikkoja ei saisi täyttää suhteilla koska siinä maksaja ei ole se firma tai esimies vaan yhteiskunta. Siksi yhteiskunnan maksamiin paikkoihin on helpompi ottaa suhteilla surkeitakin tekijöitä koska se ei ole suoraan omasta (tai esimiehen) lompakosta pois. Siksi yhteiskunnan paikkoihin ei saa ottaa suhteilla.
Tätä on tapahtunut kaikilla tasoilla vuosituhannet ja nyt kateellisten pitää nostaa tikun nokkaan yksi keissi. Ihan riippumatta kenenkään statuksesta, myös suutarit ja muurarit ovat valinneet lähisukua harjoittelijoiksi, kauppaan on päässyt kesätöihin, kun äiti on kassatyöntekijä jne.
Älkää nyt jaksako nillittää yhdestä työpaikasta, mitäs niistä tuhansista muista, joita ei nosteta lööppeihin ja klikkiotsikoihin. Tuskinpa teitä ketään yhtään tippaa häiritsee, jos oma lapsi saa harjoittelu- tai työpaikan lähipiirin kautta, iloisia vain olisitte ja kehua retostelisitte, että meidän poika sai kesätöitä. Vähän suhteellisuuden- ja realismintajua peliin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi meni suhteilla tänä kesänä harjoittelupaikkaan. Jos ei olisi päässyt, niin olisi kysytty muista paikoista suhteilla.
Toiselle lapselle jo tarjottiin, että tule sitten meille harjoitteluun. Tuttu oli tämäkin tarjoaja.
Minulle on itsestäänselvää, että töihin mennään suhteilla. Itsekin loin suhteita aikanaan, ja sitten niiden avulla työllistyinkin. En ihan niin kuin olisin etukäteen kuvitellut, mutta silti yhtä onnistuneesti.
Suon myös presidentin pojalle oikeuden käyttää suhteitaan ihan niin kuin me kaikki muutkin teemme.
Voitte käyttää suhteita yksitykspuolella mutta verovaroin ylläpidetyy suojatyölaitokset ovat eri asia.
Jos sulla ei olisi suhteita niim olisit toista mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikken valiettavinta tämä on nuorimies Oliverin kannalta. UPI:n kumipäät teki tässä kardinaalimunauksen. Halosen tytärtä ei aikoinaan oteeettu ulkoministeriöön harjoitteluun, koska pelkäsivät mainehaittaa.
Stubbin menestyvä ja filmaattinen perhe teki jo munauksen että ihmelapsi haki paikkaa.Jos poika ei itse ymmärtänyt niin vanhemnilla olisi pitönyt kellot soida, sentään alan juristi ja proffessoori.Mutta tuohan kertoo että näköjään koko elämä menty suhteilla.

Näin tekevät kaikki muutkin, mutta siitä ei nouse meteliä. Aina puhutaan verkostoitumisen tärkeydestä, verkostoitukaa, jos mahdollista. Sitä ne suhteet ovat. Joku tietää jonkun, joka taas tietää jonkun jne. Suhteillahan sekin on, jos joku tehtävää määräaikaisesti hoitanut, valitaan uudelleen jatkoon.
Kaikki Nuorkauppakamarit, leijonat, rotarit, vapaamuurarit, reservinupseerit, rauhanyhdistykset yms. suosivat toisiaan. Kumpikohan pääsee helpommin sijaisopettajaksi Tuiki Tuntematon vai saman kaupungin opettajan jälkeläinen ja kumpikohan pääsee armeijassa samantasoisista hakijoista aliupseerikoulun (vai pääsevätkö sinne nykyään kaikki halukkaat?), reserviupseerikouluun ja sitten töihin pataljoonankomentajan kurssikaverin jälkeläinen vai joku Mr. Nobody?
Vierailija kirjoitti:
Lapsi meni suhteilla tänä kesänä harjoittelupaikkaan. Jos ei olisi päässyt, niin olisi kysytty muista paikoista suhteilla.
Toiselle lapselle jo tarjottiin, että tule sitten meille harjoitteluun. Tuttu oli tämäkin tarjoaja.
Minulle on itsestäänselvää, että töihin mennään suhteilla. Itsekin loin suhteita aikanaan, ja sitten niiden avulla työllistyinkin. En ihan niin kuin olisin etukäteen kuvitellut, mutta silti yhtä onnistuneesti.
Suon myös presidentin pojalle oikeuden käyttää suhteitaan ihan niin kuin me kaikki muutkin teemme.
Minä myös suon suhteiden käytön. Kateellisethan siitä kitisevät.
Vierailija kirjoitti:
jos paikka olisi täytetty anonyymin rekrytoinnin kautta, lopputulos olisi aivan varmasti ollut erilainen.
Haastattelussa ei huomata onko kyseessä maahanmuuttaja vai presidentin poika. Anonyymi rekrytointi on paras
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan ok että yksityiset palkkaavat suhteiden perusteella. He maksavat myös tuon tekijän palkan ja kärsivät omassa lompakossaan jos palkkaavat huonon tekijän. Mutta yhteiskunnan maksamia paikkoja ei saisi täyttää suhteilla koska siinä maksaja ei ole se firma tai esimies vaan yhteiskunta. Siksi yhteiskunnan maksamiin paikkoihin on helpompi ottaa suhteilla surkeitakin tekijöitä koska se ei ole suoraan omasta (tai esimiehen) lompakosta pois. Siksi yhteiskunnan paikkoihin ei saa ottaa suhteilla.
Yksityiset yritykset saavat yritystukia ja korona-aikaan saivat koronatukia, eivät he pelkästään omilla rahoillaan pyöri.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi meni suhteilla tänä kesänä harjoittelupaikkaan. Jos ei olisi päässyt, niin olisi kysytty muista paikoista suhteilla.
Toiselle lapselle jo tarjottiin, että tule sitten meille harjoitteluun. Tuttu oli tämäkin tarjoaja.
Minulle on itsestäänselvää, että töihin mennään suhteilla. Itsekin loin suhteita aikanaan, ja sitten niiden avulla työllistyinkin. En ihan niin kuin olisin etukäteen kuvitellut, mutta silti yhtä onnistuneesti.
Suon myös presidentin pojalle oikeuden käyttää suhteitaan ihan niin kuin me kaikki muutkin teemme.
Tämä on hauskaa, suhteilla mennään töihin mutta sitten työttömiä kehotetaan ryhdistäytymään ja menemään töihin. Suhteilla työuran aloittaneet usein kehuvat miten ovat kaiken itse ansainneet ja lähteneet nollasta liikkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan ok että yksityiset palkkaavat suhteiden perusteella. He maksavat myös tuon tekijän palkan ja kärsivät omassa lompakossaan jos palkkaavat huonon tekijän. Mutta yhteiskunnan maksamia paikkoja ei saisi täyttää suhteilla koska siinä maksaja ei ole se firma tai esimies vaan yhteiskunta. Siksi yhteiskunnan maksamiin paikkoihin on helpompi ottaa suhteilla surkeitakin tekijöitä koska se ei ole suoraan omasta (tai esimiehen) lompakosta pois. Siksi yhteiskunnan paikkoihin ei saa ottaa suhteilla.
Marko Ahtisaari johti Ahtisaari-instituuttia ja oli luultavasti paras henkilö siihen virkaan kokemuksensa kautta. Miksi Oliver Stubbin kokemusta aliarvioidaan, presidentin poikana on kertynyt paljon poliittista tietämystä.
Vierailija kirjoitti:
jos paikka olisi täytetty anonyymin rekrytoinnin kautta, lopputulos olisi aivan varmasti ollut erilainen.
Ehkä olisi, ehkä ei. Ei tuo oliver ole hommaan epäpätevä joten kohun jatkaminen vielä tässä kohtaa on vahvasti propagandaa ja tekijänä suomen moskovankaarti jotka yrittää nakertaa tällä presidentin arvovaltaa yms. Joka kesä suomen media heittäytyy täysillä mukaan propagandaprojektiin jonka motiivi on täysin selvästi moskovasta lähtöisin. Jännä juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi meni suhteilla tänä kesänä harjoittelupaikkaan. Jos ei olisi päässyt, niin olisi kysytty muista paikoista suhteilla.
Toiselle lapselle jo tarjottiin, että tule sitten meille harjoitteluun. Tuttu oli tämäkin tarjoaja.
Minulle on itsestäänselvää, että töihin mennään suhteilla. Itsekin loin suhteita aikanaan, ja sitten niiden avulla työllistyinkin. En ihan niin kuin olisin etukäteen kuvitellut, mutta silti yhtä onnistuneesti.
Suon myös presidentin pojalle oikeuden käyttää suhteitaan ihan niin kuin me kaikki muutkin teemme.
Voitte käyttää suhteita yksitykspuolella mutta verovaroin ylläpidetyy suojatyölaitokset ovat eri asia.
Jos sulla ei olisi suhteita niim olisit toista mieltä.
Eihän tuo pellevirasto edes MAKSA PALKKAA tuosta harjoittelusta vaan sekin vaaditaan yliopistolta, ja summat on niin surkeat ettei kukaan teknisen alan kesäduunari harkitsisikaan tuolla summalla kesätöihin menoa kun firmat maksaa enemmän.