Olen kohta 80v. Kun katson peiliin niin en enää tunne itseäni omista kasvoistani kun ovat niin muuttuneet. Tunnistatteko ilmiön?

On totta että ikääntyessä ne omat kasvonpiirteet katoaa ja tulee hieman anonyymin näköiseksi. Mieheni sanoo, että vanhat naiset alkavat näyttää miehiltä ja miehet naisilta.

Päinvastoin. Kun katson peiliin, näen siellä saman tytön kuin ennenkin. Muut sen sijaan ovat rypistyneet, tai lässähtäneet.

Vaihda peili uuteen. 

76-vuotias nainen täällä ja kyllä vielä tunnistan itseni. Oikeastaan tullut iloisemman näköiseksi, kun olen vasta nyt tajunnut, miten tyhmää koko elämä on, vakavasti itettavaksi.

Muistan, kun katsoin mummoani, joka oli 96-vuotias ennen kuolemaansa. Ulkoisesti se todellakin näytti lähes satavuotiaalta, mutta silmät tuikkivat elämäniloa kuin nuorella ihmisellä konsanaan.

Vierailija kirjoitti:

Päinvastoin. Kun katson peiliin, näen siellä saman tytön kuin ennenkin. Muut sen sijaan ovat rypistyneet, tai lässähtäneet.

Joo, kamalaa, kun entiset heilat tulevat vastaan rollaattorin kanssa, vaikka itse on ikinuori. 😊

Jos on ikänsä keskittynyt ulkonäköönsä niin tunteita voi tulla. Luulisi tuossa iässä jo hoksaavan, mistä tässä Tellulsen näytelmässä on kyse. 

Tottakai kasvot rupsahtaa ihan geneettisistä ja ulkoisista sekä ruoka ym.. tekijöistä. Mutta itse lähes kuuskymppisenä olen tullut armolliseen ikään. Joskus viiskymppisenä ja puolivälissä koin oikeasti olevani ihan kamalannäköinen, vaikka nuorena vakiotokaisu saattoi olla olet kaunis. Itselleni kauneus ei ole koskaan ollut mikään juttu, ehkä jopa päinvastoin, rafloissa kun kävin ei hakijoita todella ollut kuten taas ihan arkisen näköisillä. EHkä eivät sitten uskaltaneet. Solsidan sarjassa Fredde sen sanoi hyvin; kauniit rumistuu ja vähän raffimmat kaunistuu vanhemmiten. Olen miettinyt tota, se pitää paikkaansa kyllä. Varsinkin miehissä sellaiset pulleroiset aina poikamaiset komistuu vanhemmiten partoineen.. No jokatapauksessa kamalan pitkä teksti tuli, piti sanomani että kaikki se elämän varrelta hankittu kokemus ja itsevarmuuskin alkaa näkyä naamassa myös jonkinlainen kyynistyminen? ei ole enää sitä optimistista ja herkästi hymyilevää tyttöä enää.

I feel you. Itse 72-vuotiaana ällistyn joka kerta peiliin katsoessani, sillä vastaan ei katsokaan minä vaan äitini.

Mutta tiedoksi nuorille (jos joku heistä sattuu tällaista ketjua lukemaan): munkin sieluni käy yhä rippikoulua. Kroppa vanhenee ja rapistuu, mieli ei. Sitä en ikinä olisi nuorena arvannut.

Joskus sitä miettii kun näkyy valokuvissa, että kukahan vanha kurttuperse tuossakin seistä tönöttää.

Hetken katsomisen jälkeen huomaa, että ei stana, minähän siinä olen ja kuolema ei ole enää kaukana.

Mies 66.

Perässä tullaan! N49