Lue keskustelun säännöt.
Saako lapseni isän vai onko peli menetty? Hyvin pitkä tarina..
22.08.2011 |
Olen kahden lapsen yksinhuoltaja. Tapasin alkuvuonna miehen, joka halusi olla ehdottomasti osa perhettämme. Oltiin tosi ihastuneita. Puhuimme tulevaisuudesta ja siitä, ettemme kummatkaan halua enää lapsia. Miehellä ei ole lapsia. Olin helpottunut, että mieskään ei halunnut lapsia.
Ja kuinkas kävikään.. huomasin olevani raskaana.
Olimme aiemmin puhuneet, että jos niin kuitenkin käy, pidämme lapsen. Olimme keväällä pitkällä matkalla, jolla lapseni olivat mukana. Kuopus on vaativa ja itkuinen, ja vaikka mies hänestä kai tykkäsikin, niin matka taisi olla kuitenkin liikaa lapsettomalle miehelle. Olin jo silloin tietämättäni raskaana, väsynyt ja toisinaan huonolla tuulella miehen kovasta lomanaikaisesta alkoholinkäytöstä johtuen.
Matkan jälkeen emme enää kovin usein nähneet, vaikka mies edelleen puhui yhteiselämästä. Kohta sain tietää olevani raskaana. Kerroin uutiset miehelle, ja hän otti asian hyvin, tosin hän oli juonut muutaman kaljan silloin. Hän oli jopa iloinen ja lohdutteli, että kyllä tästä selvitään.
Mun vointi huononi, ja oksentelin ja nukuin. Emme nähneet edelleenkään enää usein, ehkä kerran viikossa, jos sitäkään. Tavatessamme olin väsynyt ja omissa ajatuksissani, herkkä ja huonotuulinen. Mies ei tarjonnut apua ollenkaan arkeeni, ja siitä loukkaannuin. Hän vietti aikaa kavereidensa kanssa dokaten, vaikka itse makasin vessanlattialla ja oksensin. Olisi voinut olla vaikka edes henkisenä tukena.
Eräänä iltana puhuimme puhelimessa, ja hän kertoi lähtevänsä viikoksi kavereilleen toiselle puolelle Suomea. Kysyin, että mikä tämä meidän juttu on, kun emme tapaile enää. Hän kuitenkin aina nähdessämme sanoi rakastavansa, suunnitteli asuntoa jne. Sanoin että haluan tavata hänet ennen lähtöään.
Seuraavana päivänä tapasimme puistossa, jonne hän saapui ihan eri miehenä: pää riipuksissa ja naama vakavana. Hän kertoi että olemme ihan erilaisia, mä olen omituinen, emmekä sovi toisillemme. Hän vaati aborttia ja sanoi ettei halua olla suurperheen isä. Ja jos taas pitäisin tämän lapsen, niin voisi hän sitten käydä lasta katsomassa. Mä taas sanoin, etten aio jäädä kolmen lapsen yksinhuoltajaksi, enkä huoli kuvioon mitään vartti-isää, että mieluummin teen abortin. Kysyin että eikö parisuhde ole mahdollinen. Mutta hän ei ollut varma, koska olen niin "outo". Pyysin anteeksi tiuskimisiani, sanoin että olen ollut itsekin hätääntynyt, väsynyt ja todella huonovointinen. En ole sellainen normaalisti, vaan iloinen ja hauska ihminen. Tämä ei auttanut, vaan mies jäi mykkänä istumaan. Kysyin, että eikö voitaisi edes yrittää tässä tilanteessa. Mies oli vain hiljaa, joten totesin että hän on ilmeisesti päätöksensä tehnyt, ja lähdin pois.
Sen jälkeen emme ole olleet missään tekemisissä. Miehen äiti laittoi toissapäivänä viestiä, ja kyseli kuulumisiani. Kerroin, että olen edelleen raskaana. Äiti sanoi että poikansa on kertonut mun tehneen abortin. Kerroin äidille totuudemukaisesti, että olen voinut todella huonosti henkisesti ja etten jaksa kasvattaa kolmatta lasta yksin, vaan olen harkinnut adoptiotakin, tai lapsen antamista isälleen asumaan, jos mies sitä haluaa. En pystynyt kuitenkaan aborttiin, koska raskaus oli jo sen verran pitkällä. Äitinsä sanoi että näyttää pojalle viestittelymme ja kehottaa poikaa olemaan minuun yhteydessä.
Mies sitten laittoi viestin, jossa sanoi hoitavansa tämän asian niin kuin aikuiset hoitaa. Sen tarkemmin hän ei asiaa selvittänyt. Vastasin hänelle, että olen tosi iloinen että hän haluaa ottaa vastuuta. Ehdotin, että jos hän haluaa tulla ultraan tai neuvolaan, niin ilmoitan aikoja, jotta hän saisi olla jo nyt lapsen elämässä mukana. Siis jos hän haluaa. Sitten en enää kuullut miehestä mitään.
Nyt mietinkin, että minkälaista vastuunkantoa hän on ajatellut. Olisiko hän mielissään puhumastani adoptiosta, vai siitä että saisi lapsen itselleen ilman minua? Tiedän vain, että hän on juuri aloittanut uuden työkurssin, joka sitoo tällä hetkellä, sitten alkaa uusi työ, jossa on koeaika. En usko että hän jäisi koti-isäksi. Mutta en minäkään aio jäädä kotiäidiksi kolmen kanssa. Mielestäni mies saa ottaa vähintään puolet vastuusta, vaikka se vaatisi häneltä muutoksia. Niin se vaatisi minultakin. Olemme tästä yhtälailla molemmat vastuussa.
Jos mies suostuu siis tapaamaan ja hoitamaan asioita, niin kuin lupasi, niin miten keskustelu voisi edetä niin ettei tunteet kuumene? Onkohan mitenkään enää mahdollista että meistä voisi tulla vielä pariskunta? Olen todella sekaisin ja vaikeassa tilanteessa. Tuntuu, että joudun mielistelemään ja olemaan äärettömän varovainen miehen kanssa, ettei hän säntää pakoon.
Kommentoikaa jotenkin, ehdottakaa jotain hyviä neuvoja. Onko enää mitään pelastettavissa?
Kommentit (29)
Niin, adoptio on tosiaan yksi vaihtoehto, jos tästä ei mitenkään päästä sopimukseen.. :o( -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli ihan todennäköistä on, että hän häippäsee eikä lapsi tule häntä koskaan tuntemaan. Lähipiirissä on yksi tällainen tapaus; isä olisi halunnut aborttia, äiti ei. Mies on tosin narsisti sanan varsinaisessa merkityksessä ja hylännyt myös "toivomansa" lapsen.... eli sikäli huono esimerkki tässä yhteydessä.
Jos siis ap:n mies on normaali tunne-elämältään, niin kaipa hänelle jonkinlainen mielenkiinto viriää omaa lastaan kohtaan, jos sen joskus näkee. Ultrassa tai sitten livenä.
Sanoisin, että ihan kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty, mutta mieti silti adoption mahdollisuutta - se on hyvä vaihtoehto myös vanhempia lapsiasi ajatellen, koska olet ilmeisen tiukoilla ollut jo heidänkin kanssaan....
Voimia, päädyit mihin ratkaisuun tahansa.
no halaukset ap sinulle, vaikea on tilanteesi. valitettavasti jos tekstiäsi lukee tulee kyllä kuva, että mies ei todellakaan ole valmis isyyteen ja vastuunkantoon toivomallasi tavalla. Toki voinhan olla väärässäkin ja hän kypsyttelee asiaa nyt. Mutta tekstistä päätellen lapsellasi tulee olemaan vain se vartti isä :(, mutta mummo saattaa olla kiinnostuneempi olemaan läsnä lapsen elämässä.
Jos sinusta tuntuu yksinhuoltajuus kolmen lapsen kanssa mahdottomalta, niin todellakin myös adoptio voisi olla harkinnan arvoinen asia. Lapsesta luopuminen ei varmasti ole helppo prosessi, mutta tiesithän että suomessakin on monia pariskuntia, jotka olisivat ikionnellisia saadessaan lapsen perheeseensä. Pariskuntia jotka eivät ole saaneet lapsia hoitojenkaan avustuksella, jotka ovat joutuneet hautaamaan ennenaikaisesti syntyneen lapsensa jne.
silloin jos ei itse koe kykenevänsä tarjoamaan lapselle sellaisia olosuhteita ja kotia kun haluaisi niin voisiko suurempaa lahjaa lapselle antaa kun taata adoption kautta, että hän saa rakastavan perheen. se on rakkautta lasta kohtaan vaikeassa elämäntilanteessa.
millaiseen ratkaisuun päädytkin, niin toivon sinulle kovasti voimia!
esim että mies hoitaa velvollisuutensa rahalla (elarit) ja tekee jonkun tapaamissopimuksen. EI varmaan ajatellut ollenkaan mitään ultraan mukaan tulemisia ja neuvolakäyntejä, eikä varmaankaan lapsen lähivanhemmaksi alkamista.
Voisitko kysyä tarkennusta (vaikka tekstiviestillä) että mitä tarkoitti tuolla asian hoitamisella niinkuin aikuiset hoitaa.
Mies sitten laittoi viestin, jossa sanoi hoitavansa tämän asian niin kuin aikuiset hoitaa.
Kondomi, minipillerit, e-pillerit, ehkäisyrengas, kierukka, vaahto... Vaihtoehtoja on. Ei kukaan tule vahingossa raskaaksi. Ei ainakaan kolmea kertaa.
Kuinka vanha sinä olet? Nyt ota elämäsi tavoitteeksi itsestäsi ja kahdesta lapsestasi huolehtimisen. Jos vain pystyt, niin anna syntyvä lapsi adoptioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos siis seurustelu ei tule olemaan enää mahdollista (ken ties, en osaa lukea toisten ajatuksia), nostaisin kissan pöydälle kun ollaan miehen kanssa kahden ilman häiriötekijöitä.
Kertoisin suoraan, että aion antaa lapsen adoptioon, koska en aio kasvattaa häntä yksin enkä halua miehestä (sanojasi lainaten) vartti-isää. Eli jos hän haluaa lapsen elämässä olla, hän sitoutuu siihen sataprosenttisesti, jopa oman työnsä kustannuksella, hoitaa lastanne yhtä paljon kuin sinä. Hankkisitte siis yhteishuoltajuuden. Mutta jos hän ei tätä halua, lapsi adoptioon, saapa joku lapseton perhe toivomansa lapsen ja lapsi rakastavan perheen.
Ja painotat, selvennät, väännät rautalangasta miehelle sen, ettei vaihtoehtona todellakaan ole se, että lapsen päävatsuu on sinulla, että lapsi asuu vain sinun luona, että mies voi käydä hoitamassa lastaan silloin kun hänelle itselle sopii tai huvittaa sinun menoista välittämättä.
Teette vaikka kirjallisen sopimuksen siitä.
Annat siis miehelle vain nämä kaksi vaihtoehtoa ja aikaa päättää siitä viimeistään lapsen syntymään asti.
Tämä nyt tietenkin muuttuu, jos palaatte yhteen. Ja eihän sitä tiedä, jos (ja kun) mies rakastuu ensimmäiseen lapseensa nähdessään hänet ensi kerran.
Luulen, että mies on asiasta vielä hiukan hämillään, kunraskaus ei ollut suunniteltu. niin varmasti on moni mies, enemmän nyt ehkä juuri sellainen joka ei lasta ole koskaan itselleen halunut. Varmasti myös on vaikuttanut oman lapsesi kiukuttelu, kun on nähnyt lasten "huonot puolet.
Toivotan sinulle hirmuisen paljon tsemppiä ja rohkeutta keskustella miehen kanssa! :)
hän tarkoittaa. Tajusin itsekin vasta viestini lähettämisen jälkeen, että ei hän varmaan minnekään ultraan halua tulla tai ylipäätänsä valmistautua ottamaan vauvaa vastaan ehdottamallani tavalla. Toisaalta hän tietää, etten halua hänestä sitä vartti-isää, joten voi hyvin olla että mies haluaa hoitaa adoptioasiaa.
Sanokaa, olenko minä aiheuttanut miehen käytöksen? Olenko ollut liian huonotuulinen ja väsynyt, ja sillä voinut aiheuttaa miehen karkotuksen? Vai onko ihan puhtaasti sitä, ettei haluakaan lasta?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
halunneet lapsia. Ja edelliset lapseni olivat toivottuja.
Ap
hän tarkoittaa. Tajusin itsekin vasta viestini lähettämisen jälkeen, että ei hän varmaan minnekään ultraan halua tulla tai ylipäätänsä valmistautua ottamaan vauvaa vastaan ehdottamallani tavalla. Toisaalta hän tietää, etten halua hänestä sitä vartti-isää, joten voi hyvin olla että mies haluaa hoitaa adoptioasiaa. Sanokaa, olenko minä aiheuttanut miehen käytöksen? Olenko ollut liian huonotuulinen ja väsynyt, ja sillä voinut aiheuttaa miehen karkotuksen? Vai onko ihan puhtaasti sitä, ettei haluakaan lasta? Ap
voi rakas ap, elä nyt itseäsi syytä. Mieshän tässä tilanteessa pakoilee vastuutaan, et sinä. Et sinä yksin raskaaksikkaan tullut. Valitettava tosiasia vaan on, että me ihmiset ollaan niin erilaisia...joku ei halua lapsia, ja joku toinen haluaa, joku kantaa vastuun teoistaan, toiset eivät... et sinä voi toista muuttaa olemalla kiltimpi tai mitä tahansa sitten itse keksitkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanoa keskustelussamme nuo asiat. Mielestäni siinä ei ole mitään epäselvää.
-Ap
Jos siis seurustelu ei tule olemaan enää mahdollista (ken ties, en osaa lukea toisten ajatuksia), nostaisin kissan pöydälle kun ollaan miehen kanssa kahden ilman häiriötekijöitä.
Kertoisin suoraan, että aion antaa lapsen adoptioon, koska en aio kasvattaa häntä yksin enkä halua miehestä (sanojasi lainaten) vartti-isää. Eli jos hän haluaa lapsen elämässä olla, hän sitoutuu siihen sataprosenttisesti, jopa oman työnsä kustannuksella, hoitaa lastanne yhtä paljon kuin sinä. Hankkisitte siis yhteishuoltajuuden. Mutta jos hän ei tätä halua, lapsi adoptioon, saapa joku lapseton perhe toivomansa lapsen ja lapsi rakastavan perheen.Ja painotat, selvennät, väännät rautalangasta miehelle sen, ettei vaihtoehtona todellakaan ole se, että lapsen päävatsuu on sinulla, että lapsi asuu vain sinun luona, että mies voi käydä hoitamassa lastaan silloin kun hänelle itselle sopii tai huvittaa sinun menoista välittämättä.
Teette vaikka kirjallisen sopimuksen siitä.Annat siis miehelle vain nämä kaksi vaihtoehtoa ja aikaa päättää siitä viimeistään lapsen syntymään asti.
Tämä nyt tietenkin muuttuu, jos palaatte yhteen. Ja eihän sitä tiedä, jos (ja kun) mies rakastuu ensimmäiseen lapseensa nähdessään hänet ensi kerran.
Luulen, että mies on asiasta vielä hiukan hämillään, kunraskaus ei ollut suunniteltu. niin varmasti on moni mies, enemmän nyt ehkä juuri sellainen joka ei lasta ole koskaan itselleen halunut. Varmasti myös on vaikuttanut oman lapsesi kiukuttelu, kun on nähnyt lasten "huonot puolet.
Toivotan sinulle hirmuisen paljon tsemppiä ja rohkeutta keskustella miehen kanssa! :)
ryhtyy syyttämään itseään tässä tilanteessa. -Ap
voi rakas ap, elä nyt itseäsi syytä. Mieshän tässä tilanteessa pakoilee vastuutaan, et sinä. Et sinä yksin raskaaksikkaan tullut. Valitettava tosiasia vaan on, että me ihmiset ollaan niin erilaisia...joku ei halua lapsia, ja joku toinen haluaa, joku kantaa vastuun teoistaan, toiset eivät... et sinä voi toista muuttaa olemalla kiltimpi tai mitä tahansa sitten itse keksitkin...
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanokaa, olenko minä aiheuttanut miehen käytöksen? Olenko ollut liian huonotuulinen ja väsynyt, ja sillä voinut aiheuttaa miehen karkotuksen? Vai onko ihan puhtaasti sitä, ettei haluakaan lasta?
Ap
Kannattiko raahata tuore suhde lomalle lasten kanssa? Ne sunkaan lapset ei ole niin ihania, että lapseton haluaisi tuhlata lomansa niiden kanssa, jos vielä itsekin olit huonolla tuulella. Ja varmaan muutenkin ajattelit, että mies "auttaa arjessa" eli hoitaa toisen kakaroita.
Täytyy sanoa, että alussa tekstiäsi lukiessani heräsi lähinnä ärsytystä; ette halua lapsia, mutta ette myöskään huolehineet ehkäisystä.. Mutta korjasitkin tämän, eli kyseessä vahinko, ehkäisystä huolimatta.
Voin jopa kuvitella tilanteen omalle kohdalleni: olen yh, aloin seurustella lapsettoman miehen kanssa (3 v. sitten siis, joten ei mikään tuore juttu tämä), ihastuttiin vahvasti, mies halusi olla osa perhettämme, tosin me puhuimme myös tekevämme kenties yhteisiä lapsia.. Jossain vaiheessa mies kuitenkin alkoi epäröidä, että haluaako hän kuitenkaan lapsellista elämää, jota aikani kuunneltuani puhalsin pelin poikki. ONNEKSI ennen niitä yhteisten lasten väsäämistä, koska loppujen lopuksi miehestä ei ollutkaan perhe-elämään. Enkä mä voi häntä siitä tuomita, siinä rakkauden huumassa kaikki tuntui molempien mielestä olevan mahdollista, mutta kun suhde eteni niin parin vuoden jälkeen se ei enää ollutkaan niin houkuttelevaa. Kummastakaan.. Uuteen suhteeseen ryhtyessäni katselisin tilannetta AINAKIN sen 2 vuotta, ennen kuin edes harkitsisin yhteisiä lapsia, tosin itse olen tullut päätökseen, etten halua enempää missään tapauksessa..
Mutta sinun asiaasi! Jos mietin itseäni tilanteessani, niin en olisi myöskään pystynyt aborttiin. Harkitsisin sitä vakavasti, kuten sinäkin teit, mutta tiedän, etten pystyisi. Adoptio tuntuu aivan yhtä vieraalta ajatukselta, mutta en tokikaan ajattele sen olevan huono vaihtoehto, jos siihen vaan pystyy. Ymmärrän, ettet halua olla 3 lapsen yh ja miehestä nyt ei ota selvää millä tavalla hän aikoo osallistua, mutta itse valmistautuisin nimenomaan siihen yksinhuoltajuuteen enkä enää edes odottaisi miehen panostusta. Vaikeaa siitä tulisi, mutta kaikesta selviää. Näin mä uskon. Kehittäisin tukiverkkoani, ottaisin selvää olisiko miehen äiti halukas osallistumaan elämäämme, säästäisin niin paljon kuin pystyisin, valmistaisin itseäni ajatukseen.
En tiedä voiko teistä vielä tulla jotain. Rehellisesti - haluaisitko? Kun mies on osoittanut olevansa dokaava, kaverien vietävissä oleva selkärangaton lusmu..
Tsemppiä, sinä selviät kyllä, teet mitä teet! =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska et huolehtinut ehkäisystä.
ja olit puhunut ja pedannut asian valmiiksi "jos niin kävisi,että tulisit raskaaksi.."
TODELLA LÄPINÄKYVÄ JUTTU.
nuo puheet adoptiosta ja jaksamattomuudestasi on paskapuhetta.haluat lapsen.
halunneet lapsia. Ja edelliset lapseni olivat toivottuja.
Ap
MITEN siitä huolimatta pamahdit paksuksi?
Itselleni kävi niin. Olen naimisissa, neljän lapsen äiti ja tein abortin. Järkevin päätökseni pitkiin aikoihin. Elämäntilanne sellainen, ettei lasta voisi kuvitellakkaan.
halunneet lapsia. Ja edelliset lapseni olivat toivottuja.
Ap
MITEN siitä huolimatta pamahdit paksuksi?
Sanokaa, olenko minä aiheuttanut miehen käytöksen? Olenko ollut liian huonotuulinen ja väsynyt, ja sillä voinut aiheuttaa miehen karkotuksen? Vai onko ihan puhtaasti sitä, ettei haluakaan lasta?
Ap
Et tietenkään ole aiheuttanut miehen käytöstä. Ei tosirakkauteen kuulu se, että toisen täytyy mielistellä toista. Olen pahoillani, mutta miehen rakkaudentunnustukset ovat varmaankin olleet ihan vilpittömiä, mutta vain ihastumisen alkuhuumaa. Todellisen rakastamisen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
Sinun sijassasi, teinpä mitä tahansa, tekisin sen omista lähtökohdistani, en miestä ajatellen. En usko, että voit luottaa hänen läsnäoloonsa tulevaisuudessa.
Minä olisin hylännyt miehen siinä vaiheessa kun tuo runsas alkoholinkäyttö olisi tullut ilmi. Se ei kuulu isälle eikä isäpuolelle.
en ottaisi itse mieheen enää mitään yhteyttä. Musta jotenkin tuntuu, että tuo ap:n miehessä roikkuminen ahdistaa sitä koko ajan vaan enemmän.
Anna miehelle aikaa miettiä itsekseen tilannetta, ilman, että joku koko ajan naputtaa vieressä ja painostaa tekemään ratkaisuja.
Ja vielä... ihminen on siitä kummallinen olento, että se haluaa sitä, mitä ei voi saada ja pitää itsestäänselvänä sitä, mitä sillä on.
Eli... näytä, että sulla on oma elämä ja se sujuu ihan hyvin ilman miestäkin! Luulenpa, että sen jälkeen mies haluaa olla osa sitä elämää. Jos taas roikut takiaisena koko ajan kiinni ja vaadit milloin mitäkin selitystä, niin työnnät vaan miestä kauemmaksi.
niin se adoptio on tosi hyvä ajatus
kuulostaa tosiaan siltä, että muuten lapsesta ei tule haluttua - ja se olisi lapselle kuitenkin tärkeää