Lue keskustelun säännöt.
Saako lapseni isän vai onko peli menetty? Hyvin pitkä tarina..
22.08.2011 |
Olen kahden lapsen yksinhuoltaja. Tapasin alkuvuonna miehen, joka halusi olla ehdottomasti osa perhettämme. Oltiin tosi ihastuneita. Puhuimme tulevaisuudesta ja siitä, ettemme kummatkaan halua enää lapsia. Miehellä ei ole lapsia. Olin helpottunut, että mieskään ei halunnut lapsia.
Ja kuinkas kävikään.. huomasin olevani raskaana.
Olimme aiemmin puhuneet, että jos niin kuitenkin käy, pidämme lapsen. Olimme keväällä pitkällä matkalla, jolla lapseni olivat mukana. Kuopus on vaativa ja itkuinen, ja vaikka mies hänestä kai tykkäsikin, niin matka taisi olla kuitenkin liikaa lapsettomalle miehelle. Olin jo silloin tietämättäni raskaana, väsynyt ja toisinaan huonolla tuulella miehen kovasta lomanaikaisesta alkoholinkäytöstä johtuen.
Matkan jälkeen emme enää kovin usein nähneet, vaikka mies edelleen puhui yhteiselämästä. Kohta sain tietää olevani raskaana. Kerroin uutiset miehelle, ja hän otti asian hyvin, tosin hän oli juonut muutaman kaljan silloin. Hän oli jopa iloinen ja lohdutteli, että kyllä tästä selvitään.
Mun vointi huononi, ja oksentelin ja nukuin. Emme nähneet edelleenkään enää usein, ehkä kerran viikossa, jos sitäkään. Tavatessamme olin väsynyt ja omissa ajatuksissani, herkkä ja huonotuulinen. Mies ei tarjonnut apua ollenkaan arkeeni, ja siitä loukkaannuin. Hän vietti aikaa kavereidensa kanssa dokaten, vaikka itse makasin vessanlattialla ja oksensin. Olisi voinut olla vaikka edes henkisenä tukena.
Eräänä iltana puhuimme puhelimessa, ja hän kertoi lähtevänsä viikoksi kavereilleen toiselle puolelle Suomea. Kysyin, että mikä tämä meidän juttu on, kun emme tapaile enää. Hän kuitenkin aina nähdessämme sanoi rakastavansa, suunnitteli asuntoa jne. Sanoin että haluan tavata hänet ennen lähtöään.
Seuraavana päivänä tapasimme puistossa, jonne hän saapui ihan eri miehenä: pää riipuksissa ja naama vakavana. Hän kertoi että olemme ihan erilaisia, mä olen omituinen, emmekä sovi toisillemme. Hän vaati aborttia ja sanoi ettei halua olla suurperheen isä. Ja jos taas pitäisin tämän lapsen, niin voisi hän sitten käydä lasta katsomassa. Mä taas sanoin, etten aio jäädä kolmen lapsen yksinhuoltajaksi, enkä huoli kuvioon mitään vartti-isää, että mieluummin teen abortin. Kysyin että eikö parisuhde ole mahdollinen. Mutta hän ei ollut varma, koska olen niin "outo". Pyysin anteeksi tiuskimisiani, sanoin että olen ollut itsekin hätääntynyt, väsynyt ja todella huonovointinen. En ole sellainen normaalisti, vaan iloinen ja hauska ihminen. Tämä ei auttanut, vaan mies jäi mykkänä istumaan. Kysyin, että eikö voitaisi edes yrittää tässä tilanteessa. Mies oli vain hiljaa, joten totesin että hän on ilmeisesti päätöksensä tehnyt, ja lähdin pois.
Sen jälkeen emme ole olleet missään tekemisissä. Miehen äiti laittoi toissapäivänä viestiä, ja kyseli kuulumisiani. Kerroin, että olen edelleen raskaana. Äiti sanoi että poikansa on kertonut mun tehneen abortin. Kerroin äidille totuudemukaisesti, että olen voinut todella huonosti henkisesti ja etten jaksa kasvattaa kolmatta lasta yksin, vaan olen harkinnut adoptiotakin, tai lapsen antamista isälleen asumaan, jos mies sitä haluaa. En pystynyt kuitenkaan aborttiin, koska raskaus oli jo sen verran pitkällä. Äitinsä sanoi että näyttää pojalle viestittelymme ja kehottaa poikaa olemaan minuun yhteydessä.
Mies sitten laittoi viestin, jossa sanoi hoitavansa tämän asian niin kuin aikuiset hoitaa. Sen tarkemmin hän ei asiaa selvittänyt. Vastasin hänelle, että olen tosi iloinen että hän haluaa ottaa vastuuta. Ehdotin, että jos hän haluaa tulla ultraan tai neuvolaan, niin ilmoitan aikoja, jotta hän saisi olla jo nyt lapsen elämässä mukana. Siis jos hän haluaa. Sitten en enää kuullut miehestä mitään.
Nyt mietinkin, että minkälaista vastuunkantoa hän on ajatellut. Olisiko hän mielissään puhumastani adoptiosta, vai siitä että saisi lapsen itselleen ilman minua? Tiedän vain, että hän on juuri aloittanut uuden työkurssin, joka sitoo tällä hetkellä, sitten alkaa uusi työ, jossa on koeaika. En usko että hän jäisi koti-isäksi. Mutta en minäkään aio jäädä kotiäidiksi kolmen kanssa. Mielestäni mies saa ottaa vähintään puolet vastuusta, vaikka se vaatisi häneltä muutoksia. Niin se vaatisi minultakin. Olemme tästä yhtälailla molemmat vastuussa.
Jos mies suostuu siis tapaamaan ja hoitamaan asioita, niin kuin lupasi, niin miten keskustelu voisi edetä niin ettei tunteet kuumene? Onkohan mitenkään enää mahdollista että meistä voisi tulla vielä pariskunta? Olen todella sekaisin ja vaikeassa tilanteessa. Tuntuu, että joudun mielistelemään ja olemaan äärettömän varovainen miehen kanssa, ettei hän säntää pakoon.
Kommentoikaa jotenkin, ehdottakaa jotain hyviä neuvoja. Onko enää mitään pelastettavissa?
Kommentit (29)
et voi laskea mitään tuollaisen miehen varaan. On ihan mahdollista, että lapsen synnyttyä mies haluaakin perhe-elämää tai ainakin olla isä. Tai sitten ei. Pointti on, että sinun täytyy tehdä päätöksesi siltä pohjalta, että jos pidät lapsen niin on suuri todennäköisyys että hoidat sen täysin itse. Jos olet valmis siihen, ja haluat lapsen, niin pidä lapsi. Jos uskot, ettet jaksa lasta yksin, tee abortti tai anna lapse adoptioon.
Omaa huonotuulisuuttasi ja sen vaikutuksia on täysin turha murehtia. On ihan normaalia että raskaushormonit etenkin tuossa tilanteessa heittelee mielialoja. Jos mies todella välittää sinusta, hän ei mistään tilapäisestä kiukuttelusta hermostu vaan näkee sen läpi. Eli jos mies on säikähtänyt "omituisuuttasi" niin ehkä kannattaa harkita onko hän se oikea kumppani sinulle ja välittääkö sinusta oikeasti. Voi myös olla, että hän keksii mitä tahansa tekosyitä perääntyäkseen tilanteesta tai saadakseen lisää miettimisaikaa.
En siis väitä, että tilanne olisi toivoton suhteen tai miehen isyyden kannalta, mutta sinun täytyy tehdä päätöksesi aivan kuin miestä ei olisi olemassakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et voi laskea mitään tuollaisen miehen varaan. On ihan mahdollista, että lapsen synnyttyä mies haluaakin perhe-elämää tai ainakin olla isä. Tai sitten ei. Pointti on, että sinun täytyy tehdä päätöksesi siltä pohjalta, että jos pidät lapsen niin on suuri todennäköisyys että hoidat sen täysin itse. Jos olet valmis siihen, ja haluat lapsen, niin pidä lapsi. Jos uskot, ettet jaksa lasta yksin, tee abortti tai anna lapse adoptioon.
Omaa huonotuulisuuttasi ja sen vaikutuksia on täysin turha murehtia. On ihan normaalia että raskaushormonit etenkin tuossa tilanteessa heittelee mielialoja. Jos mies todella välittää sinusta, hän ei mistään tilapäisestä kiukuttelusta hermostu vaan näkee sen läpi. Eli jos mies on säikähtänyt "omituisuuttasi" niin ehkä kannattaa harkita onko hän se oikea kumppani sinulle ja välittääkö sinusta oikeasti. Voi myös olla, että hän keksii mitä tahansa tekosyitä perääntyäkseen tilanteesta tai saadakseen lisää miettimisaikaa.
En siis väitä, että tilanne olisi toivoton suhteen tai miehen isyyden kannalta, mutta sinun täytyy tehdä päätöksesi aivan kuin miestä ei olisi olemassakaan.
eli antaa syntyvä lapsi adoptioon. Luultavasti lapsesi saa myös fiksut adoptiovanhemmat, jotka osaavat lapselle kertoa sen että tekosi johtui juuri rakkaudesta; halusit antaa lapsillesi parhaat mahdolliset eväät tulevaisuuteen.
Ymmärräthän, että joudut myös vanhemmille lapsillesi kertomaan että pikkusisaruksesta luovutaan/ on luovuttu.
Nyt kannattaa ottaa jo se asenne, että olet tässä yksin, sillä mies on sen käytöksellään osoittanut, ettei ole halukas suhteeseen kanssasi ja "hoitaa asiat kuin aikuiset" luultavasti tarkoittaa hänelle sitä, että hän maksaa elatusmaksut ja tapaa lasta silloin tällöin. Ja on virallisesti isä.
Se ei ole lapsen syy, että syntyy tähän tilanteeseen, hän on täysin viaton ja luottaa siihen, että hänen äitinsä haluaa rakastaa ja hoivata häntä hänen synnyttyään. Eli avainasemassa olet sinä äitinä. Sinun pitää päättää mitä haluat. Muista kuitenkin, jos adoptiota harkitset, että adoptiolapset haluavat kuitenkin lopulta jäljittää ne biologiset vanhempansa, jossain vaiheessa elämäänsä. Monet kuvaavat, että heidän olonsa tuntuu tyhjältä, kuin jotain puuttuisi. Eli voitko sinä riistää tältä lapselta sisarukset? Oletko valmis kohtaamaan hänet, kun hän on aikuinen, ja selittämään hänelle miksei saanut kasvaa sisartensa kanssa? Ja mikset voinut antaa hänelle sitä rakkautta?
Nämä on kysymyksiä, joihin sinun pitää olla valmis vastaamaan. Itse en ota kantaa antaako lapsi adoptioon vai ei, mutta sinun pitää miettiä asioita syvemmin, ei vain oman tilanteesi kautta. Ja asioilla on aina tapana järjestyä, kumpaan vaihtoehtoon nyt päädytkään. Onnea odotukseen ja onnea raskaudesta!
Päätellen siitä, että miehen äiti kyseli vointiasi, niin syntyvällä lapsella saattaisi olla osallistuvat isovanhemmat, jotka helpottaisivat taakkaasi.
Miehestä ei voi sanoa juuta eikä jaata, ennenkuin hän on nähnyt lapsen.
Älä pidä mieheen MITÄÄN yhteyttä, anna hänen olla täysin rauhassa ajatustensa kanssa ja toimi sillä aikaa juuri niinkuin SINÄ parhaiten näet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne on hirveän vaikea, enkä ollenkaan tiedä mikä olisi parasta. Mutta missään tapauksessa en aio hiillostaa miestä, tiedän ettei se johda mihinkään. Helpointa olisi hoitaa asioita kun tietäsi mitä miehen päässä yhtään liikkuu.
En usko että miehen äidistä hirveästi on apua, koska hän asuu kaukana ja on mielenterveysongelmainen. Vauva ei voisi esimerkiksi voisi olla miehen äidillä,
koska hän tupakoi sisällä ketjussa. Hän ei myöskään poistu koskaan kotoaan, koska ahdistuu. Näin hän on elänyt jo 15 vuotta. Hän on sympaattinen ihminen, mutta en usko että hänestä on hirveästi konkreettista apua :o(
suunnittele nyt ratkaisut ilman miestä. Hänestä ei ole isäksi ja toisaalta ymmärränkin. Suhteenne oli tuore, lomamatka avasi silmiä ja kovin tiivistä tapailunne ei vissiin edes ollut, kun siinä heti matkan jälkeen oli noin pitkiä taukoja ja sinä et siitä jo vetänyt johtopäätöksiä.
Sinun outoutesi taas johtunee raskaudesta. Tää voi olla veitsen kääntämistä haavassa, mutta se ei ole tarkoitus. Itse tulin raskaaksi 4kk tapaamisesta. Mies otti asian todella hyvin, osti kukkakimpun ja ilmoitti heti, että seisoo rinnallani, mihin ikinä päädynkin ja vaikken hänen kanssaan haluaisi elää, niin auttaa lapsen kanssa joka tapauksessa. Sitten tuli alkuraskauden hormonimyrskyt, jankkasin ja olin todella ärtynyt. Olimme yhdessä jokainen yö, mutta muistan aina miehen kysymyksen yhtenä iltana: "missä se iloinen tyttö on?" Ja kysyi sen tosi vakavana. Sitten juteltiin ja ymmärsi, että alussa hormonit tekevät temppuja ja olen jatkuvassa PMS:ssä.:) Se meni ohi rv. 12 mennessä ja kaikki taas hyvin. Nyt tuo lapsi on jo 8 ja nuorempi 3. Yhdessä edelleen, onnellisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tässä loppujen lopuks kävi?
murehtii liikoja ja nt tarvitsee rentoutua.
Puheet adoptiosta ovat todennäköisesti pelkkää paskaa.. puhut vaan, mitä ajattelet, että mies kenties haluaisi kuulla ja alkaisi heltymään. Todellisuudessa en usko, että pystyisit moista tekoa tekemään. Kunhan raskaus on pidemmällä ja synnytys lähestyy ja vauva on sylissäsi, niin äidinvaistot pesee kaiken muun 6-0. En usko hetkeäkään, että pystyisit lapsesta luopumaan.
Miehen suuntaan on turha raskausaikana mitään toiveita herätellä. Totuus selviää vasta, kun lapsi on syntynyt. Jos mahdollista, niin koeta puhua mies synnytykseen mukaan. Sen millainen ja kuinka osallistuva isä hänestä tulee näkee vasta vauvan ensimmäisten parin elinviikon aikana. Jos silloin saatuaan vauvan syliinsä isän vaistot heräävät ja haluaa joka päivä tulla kylään, niin tilanne on positiivinen. Muussa tapauksessa se tuleva isoäiti taitaa saada poikansa lapsen kasvatusvastuun.