Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tapailumies stalkkaa?

Vierailija
09.07.2025 |

Tutustuin ihan mukavaan mieheen, jonka kanssa ollaan tapailtu vapusta saakka. Meillä on hauskaa yhdessä ja homma tuntuu toimivan. Nyt kuitenkin viimeisen parin viikon aikana on sattunut muutamakin hieman outo juttu. 



Lähdin lenkille ystäväni kanssa, kerroin tästä miehelle. Kuinka ollakaan jossain vaiheessa lenkkiä mies tuli sattumalta vastaan. Ei oikein edes osannut sanoa, miksi liikkui sillä suunnalla, missä ystäväni asuu. Viime viikolla käytin tunnin liukumaa ja lähdin aikaisemmin kotiin. Mies soitti juuri kun olin tullut kotiin ja totesi, että sä tulitkin jo kotiin, joten tehdäänkö jotain. Se vaan, etten ollut edes ehtinyt sanomaan olevani kotona, enkä ollut kertonut hänelle lähteväni aikaisemmin. Eli minun ei normaalisti olisi edes pitänyt olla tuohon aikaan kotona. Eilen kun lähdin ruokikselle työkavereiden kanssa, niin mies ajoi autolla meidän ohi. Työpaikkani lähellä ei ole mitään sellaista, mihin hänellä olisi mitään asioita hoidettavana. Kysyin häneltä eilen, että miksi hän liikkui siellä suunnalla, mutta hän kielsi olleensa siellä päinkään. Kuitenkin olen 100% varma, että näin hänet ja tunnen kyllä hänen autonsa.

Nyt nämä viimeaikaiset tapahtumat ovat alkaneet ahdistamaan. Mitään selitystä näille en ole saanut ja hänen mielestään kuvittelen asiat. Uskaltaako tässä jatkaa suhdetta vai onko parempi lopettaa homma?

N25

Kommentit (58)

Vierailija
1/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarkista ettei sulla ole seurannan mahdollistavia air tageja tai muita sujautettu salaa autoon tai jonnekin piiloon. Ulkomailla hullut miehet käyttävät näitä stalkkaamiseen nykyään.

Vierailija
2/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä vähemmän kannattaa jatkossa miehelle kertoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arabimiehistä on lähipiirissä vastaavia kokemuksia, osa mennyt todella pelottavan pitkällekin. Hiton ahdistavaa.

Vierailija
4/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sulla tiktokissa tai vastaavassa sijainnin jako päällä? Mä oon vähän vanhempaa sukupolvea ja järkytykseni opin juuri, että nuorilla on yleistä pitää sijainnin jako päällä jotta kumppani ja kaverit näkee missä menee. Jotenkin puistattavaa. 

Vierailija
5/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa laittaa noita tapahtumia ylös kellonaikoineen ja osoitteineen. Nimittäin jos kysyt mieheltä tästä, niin ei välttämättä myönnä, vaan alkaa kaasuvalottaa. Ja se hämmennyksen tunne mikä siitä nousee on todella toksinen.

Vierailija
6/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tee vielä joku testi ja sitten yksinkertaisesti otat asian puheeksi, jos todella stalkkaa.

Eikö mies ole töissä vai miten on aikaa seurailla sinua? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kommenteista. Jotenkin alkaa ahdistamaan, kun kuulee, että stalkkausta tosiaan tapahtuu. Ehkä en sittenkään ylireagoi? Olen ollut suhteissa ennenkin, mutta ei kenenkään kanssa tämmöistä ole tapahtunut. Miksi hän ylipäänsä haluaisi seurata menemisiäni? Emme edes virallisesti seurustele, vaikka olemmekin tapailleet noin 2 kk.

ap

Vierailija
8/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän se nyt vaan olisi parempi heivata mies ja vähän äkkiä. Kuulostaa umpihullulta tapaukselta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se vielä kun pystyt. Kohta siitä ei pääse eroon enää.

Vierailija
10/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juokse! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Jotenkin alkaa ahdistamaan, kun kuulee, että stalkkausta tosiaan tapahtuu. Ehkä en sittenkään ylireagoi? Olen ollut suhteissa ennenkin, mutta ei kenenkään kanssa tämmöistä ole tapahtunut. Miksi hän ylipäänsä haluaisi seurata menemisiäni? Emme edes virallisesti seurustele, vaikka olemmekin tapailleet noin 2 kk.

ap

On:

- pakkomielteinen?

- hullu?

- omistushaluinen?

- mustasukkainen?

- tosi epävarma (heikko itsetunto)?

 

Valitse kaikki sopivat vaihtoehdot. 

Vierailija
12/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko mies mahdollisesti ulkomaalaistaustainen? En ajattele asiaa rasistisesti vaan puhtaasti eri kulttuurien näkökulmasta. Monissa kulttuureissa naiset eivät liiku ihan samalla tavalla ilman miestään, kuin länsimaissa yleensä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos mies on tapailuvaiheessa tuollainen, niin mieti millainen hän on, kun ihan seurustelette? Ei varmaan yhtään vähemmän tämänkaltainen, päin vastoin.

Vierailija
14/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kohta hän kellottaa työmatkasi pituutta ja joudut ristikuulusteluun jokaisesta ylimääräisestä minuutista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hui!

Vierailija
16/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyi, creepyä.

Vierailija
17/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sulla sijainti päällä snäpissä tai jossain? Tai sitten mies on kunnon mustasukkainen ja mielenvikainen kyylä.

Vierailija
18/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyi. Lopeta homma ennen kuin voit. Kyllä niitä parempiakin löytyy ihan varmasti.

Vierailija
19/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielestäni siinä kohtaan, missä mies on käynyt työpaikan lähellä, miehen olisi ollut reilua myöntää olleensa käynyt siellä. Ja myös yhteistä keskustelua mistä on kyse.  Puhumalla asiat yleensä ratkeavat eikä kieltämällä niitä. Kun asioista ei puhuta, asiat jäävät oman tulkinnan varaan. Kun ei tiedä mitä on meneillään, se voi alkaa ahdistamaan. Sen takia on tärkeää osata puhua/keskustella asioista ja olla rehellinen.

Vierailija
20/58 |
09.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyään on jo jotai sovelluksia olemassa jossa voi seurata jonkun puhelinnumeron sijaintia. Eli siten se voi tietää mis menet jos sil on sun puhelinnumero. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme seitsemän