Ainoan lapsen ero niihin jotka kasvoivat sisarusten kanssa?

Et tunne ainoita lapsia, mutta pystyt tekemään heistä päätelmiä?

Tuttvapiirini ainoista lapsista osa on itsekeskeisiä ja hemmoteltuja, mutta evät kaikki. Osa on mukavia kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Et tunne ainoita lapsia, mutta pystyt tekemään heistä päätelmiä?

Kannattaa lukea aloitus uudestaan, siinä mainitsin että tunnen pari. 

Ap

Mulla on sisaruksia, mutta ikäerot on niin isot että kasvoin käytännössä ainoana. Eipä tarvinnut kilpailla mistään eikä kukaan ollut härnäämässä. Nyt aikuisena meillä on siskojen kanssa hyvät välit, vaikkei yhdessä juuri kasvettukaan.

Ystäväni on perheensä ainoa lapsi ja joskus keskustelimme aiheesta. Hän kertoi uskovansa, ettei osaa puolustaa itseänsä sen vuoksi, ettei lapsena tarvinut sisarusten kanssa nahistella tai sitä kautta oppia omien rajojen vetoa. Hän on siis nyt aikuisen sellainen joo joo-tyyppi, jolle käy aina kaikki. 

Meillä on ainokainen hyvinkin huomaavainen yksilö. Toki perimä vaikuttaa mutta varmaan myös kasvuympäristö. Ollaan osin tarkoituksellakin poikettu vähän polulta, puhuttu erilaisista asioista ikätason mukaan ja pyritty katsomaan muuallekin kuin omaan napaan. On ollut helppo lapsi, välillä vähän liiankin empaattinen. 

Itse olen kasvanut syntipukkina kultalapsen varjossa. Ja kyllä, sisarussuhteesta huolimatta kultalapsi talloo hanakasti muiden varpaille eikä esimerkiksi pysty olemaan osana työyhteisöä vaan ainoa vaihtoehto on (yksin)yrittäjyys. Kaikki negatiivinen johtuu muiden kyvyttömyydestä tai kateudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on perheensä ainoa lapsi ja joskus keskustelimme aiheesta. Hän kertoi uskovansa, ettei osaa puolustaa itseänsä sen vuoksi, ettei lapsena tarvinut sisarusten kanssa nahistella tai sitä kautta oppia omien rajojen vetoa. Hän on siis nyt aikuisen sellainen joo joo-tyyppi, jolle käy aina kaikki. 

Tuohan liittyy kasvatukseen. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen tuntee rajansa ja osaa puolustaa itseään. Vanhempien tehtävä on tukea hyvän itsetunnon rakentumista.

Aiheesta on tutkimuksia: Ainoilla lapsilla on keskimäärin  paremmat sosiaaliset taidot myös aikuisena. He ottavat enemmän muita huomioon, ovat joustavampia ja osaavat jakaa, lainata tavaroitaan ja ovat muutenkin anteliaampia. Ei ole pakko taistella joka jäätelösentistä. Heidän kun on tietyllä tavalla pakko osata käyttäytyä, jotta eivät jäisi yksin. Lapsenahan sisarus on paikalla  vaikka sitä kuinka kiusaisi.

Itse olen ainoa lapsi ja varmasti monissa asioissa itsekäs... Miehelläni taas on kolme sisarusta ja hän on tosi kova vaatimaan oman osansa, ihan kaikesta pitäisi olla osa hänellekin. Joissain jutuissa hän myöskin mielestäni käyttää sukulaisia hyväkseen, eli pyytää omaa sukulaistaan apuun tms. Näissä asioissa olen aina ajatellut, että kun hän tuntee tyypit ja pyytää, niin hoitaa maksunkin... 

Sisaruus ei näytä jalostavan ihmistä yhtään... puolison perheen nuorin sisarus pitää ihan järkyttävää friikkishowta perinnönjaossa. Hän ei näytä kestävän ajatusta, että omaisuus jaetaan tasan. Tämän sisaruksen takia, jakoa tekee nyt sitten asianajaja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on perheensä ainoa lapsi ja joskus keskustelimme aiheesta. Hän kertoi uskovansa, ettei osaa puolustaa itseänsä sen vuoksi, ettei lapsena tarvinut sisarusten kanssa nahistella tai sitä kautta oppia omien rajojen vetoa. Hän on siis nyt aikuisen sellainen joo joo-tyyppi, jolle käy aina kaikki. 

 

Tuohan liittyy kasvatukseen. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen tuntee rajansa ja osaa puolustaa itseään. Vanhempien tehtävä on tukea hyvän itsetunnon rakentumista.

Tavallisessa perheessä kasvaessa niitä rajoja harvemmin joutuu puolustamaan, jos ei ole sisaruksia. 

Itse olen ainoa lapsi ja rankasti koulukiusattu melkein koko kouluaikani. Ja tuo että olin ainoa lapsi oli yksi iso kiusaamistapa, se vedettiin aina esiin, kun minusta "löydettiin" kiusaamissyitä. Olin aina itsekäs jos en lainannut tavaroitani muille koulukavereille yms. Tajusin aika nopeasti, että vaikka kuinka yrittäisin miellyttää näitä kiusaajiani ja muuttaa "käytöstäni" en kelpaisi heidän seuraansa ja tulisi hyväksytyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on perheensä ainoa lapsi ja joskus keskustelimme aiheesta. Hän kertoi uskovansa, ettei osaa puolustaa itseänsä sen vuoksi, ettei lapsena tarvinut sisarusten kanssa nahistella tai sitä kautta oppia omien rajojen vetoa. Hän on siis nyt aikuisen sellainen joo joo-tyyppi, jolle käy aina kaikki. 

 

Tuohan liittyy kasvatukseen. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen tuntee rajansa ja osaa puolustaa itseään. Vanhempien tehtävä on tukea hyvän itsetunnon rakentumista.

Tavallisessa perheessä kasvaessa niitä rajoja harvemmin joutuu puolustamaan, jos ei ole sisaruksia. 

Ei aina tarvitse oppia puolustautumisen kautta. Lapsilla jos on vaikka kaverisuhteessa ongelmia, niin vanhemman kanssa voi jutella siitä ja vanhempi kertoo, minkälaista käytöstä ei tarvitse sietää.

Kerron yhden esimerkin: Lapseni kaveri yritti soittaa ja kun lapseni ei vastannut, tuli "VASTAA"-viestejä yli kymmenen. Minä sanoin lapselle, että kaverinsa käytös on typerää eikä tuollaiseen pidä taipua.

Ollaan myös toistuvasti muistutettu vaikka siitä ettei kukaan saa ilman lupaa koskea, ja että etenkin uikkarirajat on omaa tilaa. Tämä pätee myös siihen, että jos lapsi ei joskus syystä tai toisesta halua halata minua, minä en väkisin halaa enkä ole naama nurinpäin vaan kunnioitan lapsen mielipidettä.