Olen nyt vasta alkanut tajuamaan, kuinka perustavanlaatuisesti unettomuus on elämääni vaikuttanut :(

Lasten lähestyessä täysi-ikäisyyttä ja itse keski-ikää on tullut pohdittua paljon omaa elämää ja sitä, mitä viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on tapahtunut. Yksi erittäin surullinen huomio on ollut ymmärrys siitä, kuinka paljon olen elämässäni menettänyt uniongelmien ja siitä seuranneen jatkuvan väsymyksen takia. Olen ollut suurimman osan ajasta kuolemanväsynyt ja pyrkinyt vain selviytymään päivistä. Näin ollen en ole ollut oikein edes läsnä omassa elämässäni saati, että siitä olisin pystynyt nauttimaan. Tämä vetää kyllä katkeraksi, vaikka ei tietysti kenenkään vika olekaan enkä tätä tietenkään itsekään ole valinnut. Erityisen surulliseksi tulen siitä ajatuksesta, että olisin jotenkin pystynyt olemaan lapsille parempi ja kerätä yhteisiä muistoja, jos tätä ongelmaa ei olisi ollut. Nyt jotenkin tuntuu etten oikein edes muista lasten elämästä kuin yksittäisiä asioita :( 

Ja kerrottakoon vielä se, että unettomuuteni on sitä laatua, että nukahdan yleensä kyllä, mutta herään 2 tunnin päästä, jonka jälkeen heräilen yleensä n. 15 minuutin välein. Tämä on ihan unitutkimuksin todettu. Syytä tähän ei tiedetä eikä mitään pysyvää konstia ole löytynyt.