Kyy puri
Luulin ennen että sen huomaa heti jos kyy puree, että se on niin kivuliasta. No, ei ollut. Vasta jäljistä ja oireista, mm. turvotus, ihon värin muutos, särky, väsymys, hikoilu, oli todettavissa. Turvotus tuli vasta noin tunnin päästä ja särky alkoi samaan aikaan. Jos teillä turpoaa ihoalue, ettekä tiedä mistä johtuu, kannattaa tarkistaa lääkärillä ettei ole kyyn purema.
Kommentit (18)
Keräsin marjoja ja sormenpäässä alkoi kipu joka kesti useita päiviä. Aattelin mikähän siihen puri.
Tunsin lievää kipua kädessä, olin poimimassa kukkia metsässä. Luulin että käsi vain osui johonkin terävään. Myöhemmin kun turposi yms. ajattelin, että joku ötökkä puri. Sitten oireet pahenivat ja menin lääkäriin, joka totesi kyyn pureman. Kaksi neulanpistomaista reikää on vierekkäin, muutaman millin päässä toisistaan. Vaikea havaita.
Olisi tietysti heti pitänyt mennä lääkäriin, mutta en tosiaan tajunnut kyyn puremaksi. Kyyn purema voi olla vaarallinen aikuisellekin ja lapselle varsinkin. Lääkäri sanoi, että aika usein tulee tapauksia joissa ihminen ei ole huomannut käärmeen puremista ja tulee lääkäriin vain ihmetellen oireita.
Minullekin tehtiin kokeita ja otettiin sydänfilmi. Myös jäykkäkouristusrokotuksen pitää olla voimassa.
että heinikossa pisti joku jalkaan tosi kipeästi. Kipua kesti puolisen tuntia, minkä ajan jalkaan sattui tosi paljon, ja sitten rauhoittui. Noin kahdentoista tunnin kuluttua jalka alkoi turpoamaan, ja turposikin sitten päkiästä alkaen nilkkaan saakka jalkapallon näköiseksi. Vähän kerrassaan olokin heikkeni. Kun vanhemmat tulivat kotiin oltuani päivällä itsekseni, itkin väsymystäni, ja minut vietiin sairaalaan. Lääkäri löysi kaksi pistojälkeä päkiästä, ja yön olin tiputuksessa, ja sain vastamyrkkyä. Sitten jalka vähän kerrassaan parani.
pitkään esim sairaslomalla?
Tämähän on kuitenkin lohduttavaa kuulla, että kyyn pureman ei tarvitse olla kamalan vaarallinen, mutta siis olen ymmärtänyt että kyseessä voi olla viikkojen vaiva, jos pahasti pääsee käymään.
Toipumista sinulle
Voimakkaan turvotuksen vuoksi kättä ei voi käyttää vielä, onneksi on vasen käsi. Myös väsymys on aika suurta. Lääkäri sanoi, että oireet kestävät noin kaksi viikkoa ellei ole päässyt tulemaan sisäistä vikaa myrkystä. Minulla ei onneksi tullut.
Ajattelin vain kirjoittaa tämän ikään kuin tiedoksi, kun käärmeen purema voi tosiaan jäädä huomaamatta yllättävän helposti ja lääkäriin pitäisi kuitenkin aina mennä, että voivat tehdä tarvittavat kokeet mahdollisista vaurioista.
Taitaa olla nyt parasta mennä nukkumaan:)
Noin se meni minullakin ja lopulta jouduin sairaalaan ja teholle.
🏥🐍🗣📱
Kun kyy puree, toimi näin:
1. Rauhoitu: Käärmeen purema voi pelästyttää, mutta on tärkeää pysyä rauhallisena.
2. Nosta puremakohta: Nosta puremakohta kohoasentoon, jos mahdollista. Poista mahdolliset korut ja kiristävät vaatteet, sillä purema-alue voi turvota.
3. Soita hätänumeroon: Soita numeroon 112 ja kerro, että sinua on purrut kyy. Kerro myös, missä olet ja seuraa hätäkeskuksen antamia ohjeita. Jos puhelimessasi on 112 -sovellus, käytä sitä, sillä silloin sinut on helpompi paikantaa myös metsässä.
4. Pysy liikkumattomana: Vältä liikkumista mahdollisuuksien mukaan, jotta myrkky ei lihastyön seurauksena pääse yhtä tehokkaasti leviämään kudoksissa. Jos purema on raajassa, voi sen lastoittaa.
Vältä puremakohtaan koskemista: Älä missään tapauksessa yritä imeä myrkkyä pois, viillä puremakohtaa tai laita sen päälle kireää sidettä tai muuta painetta.
5. Älä käytä tulehduskipulääkkeitä: Ne voivat tässä tilanteessa haitata munuaisten toimintaa. Kipulääkkeenä voi tässä tilanteessa käyttää parasetamolia.
6. Apua kyypakkauksesta? Kyyn pureman ja ampiaisen piston hoitoon tarkoitettuja kortisonitabletteja kannattaa pitää mökkiapteekin perusvalikoimassa kesäisin. Tabletteja käytetään pakkauksen ohjeen mukaisesti. Ensisijaisesti tulee kuitenkin ottaa yhteys ensiapuun ja toimia saatujen ohjeiden mukaisesti. Jos kyypakkausta ei heti saatavilla, ei hoitoon pääsyä tule viivästyttää kortisonitablettien puuttumisen ja niiden etsimään jäämisen vuoksi. Lääkärin arvio on aina tarpeen. Sairaalatarkkailuakin saatetaan tarvita, jos pureman uhri on lapsi, vanhus tai monisairas
Eilen oli kolme kyytä jäänyt auton alle lyhyellä pätkällä. Ihme kuinka ne aina ehtii renkaan alle vaikka kaikki varmasti yrittää väistää kun on rauhoitettu. Omalta tontiltakin siirrän syrjään niin kuin on ohjeistettu kunhan olen ensin päähän tehnyt 4,5 tai 5,5mm tuuletusaukon.
Ketju onkin vanha, mutta mikäpä siinä, hyvää tietoa.
Kevään saldo. Yhden päälle oli ajettu ja toisen tapoin tontiltani. Yhdestä kyystä tulee kohta kymmenen uutta, eikä luonnossa ole näille ihmisiä lukuun ottamatta oikein vihollista. Onneksi meillä on laaja tontti ;)
Vierailija kirjoitti:
Ketju onkin vanha, mutta mikäpä siinä, hyvää tietoa.
Kevään saldo. Yhden päälle oli ajettu ja toisen tapoin tontiltani. Yhdestä kyystä tulee kohta kymmenen uutta, eikä luonnossa ole näille ihmisiä lukuun ottamatta oikein vihollista. Onneksi meillä on laaja tontti ;)
Mutta kerrostalon lasitetulta parvekkeelta on helppo huutaa "ei niistä mitään harmia ole"
Minulla on käsitys ettei vaadi lääkäriä,, vaan paranee itsestään. Eikä kyypakkauksesta ole mitään apua.
Koko lapsuuteni elin kyykäärmeiden asuinsijoilla. Koskaan ei ketään pistänyt vaikka 15 ihmistä ollut ja käärmeitä näkyi sillontällöin.
Vierailija kirjoitti:
Ketju onkin vanha, mutta mikäpä siinä, hyvää tietoa.
Kevään saldo. Yhden päälle oli ajettu ja toisen tapoin tontiltani. Yhdestä kyystä tulee kohta kymmenen uutta, eikä luonnossa ole näille ihmisiä lukuun ottamatta oikein vihollista. Onneksi meillä on laaja tontti ;)
Kyllä, vanha ketju, mutta tähän voi jatkaa lisää aiheesta.
Kyy on nykyään rauhoitettu! Sitä ei saa ilman hyvää syytä tappaa! Sekään ei ole hyvä syy, että kyy on omalla pihalla. Pitäisi yrittää ensin siirtää pihalta pois, jos se on mahdollista.
Korvausarvo kyyn laittomasta tappamisesta on 70 euroa.
Mua puri tropiikissa joku keltavihreä raidallinen ja pitkä käärme. Sanoivat että nyt on kiire ja sit meni taju. Heräsin tiputuksesta kauheaan päänsärkyyn 3 päivän päästä. Koko kehon oli kuin kuoleman rajoilla. Olivat antaneet vastamyrkyn heti, muuten olisi henki lähtenyt.
aina ajatellut, että lapsen kohdalla puremasta seuraa sokki joka sitten todennäköisesti kehittyy hengenvaaralliseksi tilaksi.
Nähtävästi sinua purrut on ollut vanha (heikko/vähän myrkkyä) tai sitten ei saanut "kunnolla" purtua. Vai?
vai millainen oli se tilanne? Näitkö edes käärmettä kun se puri? Astuitko päälle, vai mitä tapahtui?