Lue keskustelun säännöt.
Uusperheelliset ja muutkin! Eroon vauvakuumeesta! Miten... (muuten kuin hankkimalla vauvan)
30.08.2011 |
Meillä uusperhekuvio, molemmilla lapsia jo aiemmasta suhteesta. Tavattuamme molemmilla oli selkeä ajatus siitä, ettei enempää lapsia toivoisi. No, kuinkas sitten kävikään... Vuosi sitten huomasin ajattelevani asiasta aivan toisin. Kuumeilu ja oireilu ns. pahentuneet vain ja mieskin ihan positiivisesti asiaan suhteutuu.
Mutta kun en siis haluaisi haluta sitä vauvaa :-) Tarkoitan, että meillä jo ihania lapsia ja elämä sinänsä jokseenkin helppoa, ainakin silloin tällöin. Haastettahan nämä kuviot tuovat toki aikataulujen ja niiden exienkin kanssa. Vaikka kuinka yritän miettiä asiaa järkevästi ja millaisia asioita mahdollisuus yhdessä tehdä ja kokea nykyisellä kokoonpanolla (esim. matkustelu), niin siltikin ajatus yhteisestä lapsesta aina voittaa. Tuntuu, että se jotenkin kuuluisi meidän perheeseen ja jäisi kaduttamaan jos sille ei anna edes mahdollisuutta.
Muita samoissa mietteissä kamppailevia? Tai jotka ratkaisun tehneet suuntaan tai toiseen, olisi kiva ajatuksianne kuulla.
Kommentit (2)
Meillä on hiukan erilainen uusperhekuvio kuin yleensä, eli kolme alle kouluikäistä, sekä miehen että minun. Kaikki lapset asuvat jatkuvasti meillä. Lisäksi meillä on yhteinen vauva, joka laitettiin alulle ihan suhteemme alkumetreillä, koska tulin raskaaksi pillereistä huolimatta.
Minun mielestäni yhteinen vauva kyllä ehdottomasti yhdisti perheen. Nykyisen miehen kanssa olemme edelleen kuin vastarakastuneita ja lapsetkin tulevat hyvin juttuun, mutta olen erittäin onnellinen, että meille kävi tällainen "vahinko". Etukäteen toki hirvitti!
Nyt olemme siinä tilanteessa, että päätimme hankkia vielä yhden yhteisen lapsen. Tuntuu, että vasta sitten perhe olisi kasassa! Kyllä uusperheen lapsilla voi olla joskus asiat paremmin kuin monessa ydinperheessä, ei kannata välttämättä pitää uusperheettä syynä sille, että vauvaa ei kannata hankkia. Kylläkai jokainen tietää itse, ovatko asiat perheessä ihan oikeasti hyvin! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli yhteensä jo aika monta lasta, ja elämä oli välillä ollut vanhempana raskastakin. Olisi ollut ihan hienoa antaa lasten kasvaa isoiksi, ja ajattelimme että kymmenen vuoden päästä olemme jo "vapaita" ihan uudenlaiseen elämään parina, ja joka tapauksessa hienoa kun kaikki ovat koululaisia jo, itselle on koko ajan enemmän aikaa ja mukavia nuo kouluikäisten ja teinienkin haasteet kohdata yhdessä.
Silti tuntui pahalta, että molemmilla on lapsia jonkun muun kanssa mutta ei sen kanssa jota tällä hetkellä rakastaa syvästi ja jota pitää elämän lopullisena sielunkumppanina, sinä suurena rakkautena.
Minulla oli jo ikää sen verran, että siksikään ei olisi ollut ihan järkevää enää hankkiutua raskaaksi.
Me ratkaisimme sen niin, että ehkäisimme, mutta välillä unohdimme... tavallaan antoi sattumalle mahdollisuuden. Ja sattumahan siihen sitten tarttui, ja nyt on yhteinen lapsikin. Ihan vilpittömästi harmittaa että taas menee pikkulapsiaikaan monta vuotta, taloudellisesti on tiukempaa, ollaan kiinni lapsissa fyysisesti taas monta vuotta enemmän. Eikä se, että lapsi on geneettisesti yhteinen tunnu enää NIIN ihmeelliseltä kuin etukäteen kuvitteli.
Mutta sitten taas toisaalta on tietysti käynyt niinkuin lasten kanssa aina: rakastuuhan niihin eikä haluaisi missään tapauksessa elää ilman. Ja mahdottoman hienoa on ollut saada kokea vauvavaihe yhdessä tämän miehen kanssa, ihan erilaista kuin aiempien lasteni isän kanssa.
En silti tiedä mikä olisi meidänkään kohdalla ollut se viisain ratkaisu, joten en osaa neuvoa!