Voinko/saanko olla pettynyt Jumalaan.

ainakin on ollut paljonkin pettymyksen tunteita - joskus suorastaan katkeruuttakin Jumalaa kohtaan.



Nämä tunteet tulee tiedostaa ja käydä ne läpi aivan kuten kaikki muutkin negatiiviset tunteet. Kyllä Jumala meidän kiukuttelut kestää :) Voit ihan avoimesti rukoilla Jumalaa ja kertoa, että sinua kiukuttaa.



Hän on rakastava, Taivaallinen Isä ja tietää, mikä on meille itse kullekin parhaaksi. Se ei vain aina meistä tunnu kivalta, kuten ei pikkulapsestakaan tunnu kun ei saa kaikkea periksi. Jaksamisia.

Olen jopa kerran rukoillut näin: " Tämän jälkeen en aio enää koskaan rukoilla, HYVÄSTI!" Myöhemmin lepyttyäni pyydin sitten anteeksi Jumalalta tuota vihastumistani. Kyllä Jumala meidän negatiivisetkin tunteet kestää.

sepekka:

Olen rukoillut erästä asiaa ja johdatusta mutta vielä ei ole tullut vastausta Jumalalta. Olen myös pyytänyt jotain merkkejä että onko asian suhteen tapahtunut edistystä ja jotain olenkin saanut mutta negatiivista sellaista. Nyt on sitten pettynyt olo. Eiko Jumala haluakaan auttaa tässä asiassa. Onko muilla ollut tällaisia tuntemuksia ja miten olette niistä selvinneet.

Hei,

hait varmaan vastauksia lähinnä kristityiltä, mutta tahtoisin vastata ja antaa näkemyksen tähän muslimina :).

Itse luotan siihen, että Jumala varmasti tietää parhaiten mikä on meille hyväksi ja mikä taas ei ole. Me saatamma haluta asioita, joissa piileekin jotain pahaa - ja emme sitä itse huomaa. Toisaalta vastoinkäymisisissäkin piilee viisauksia vaikka saatamme kokea ne vain haitallisiksi.

Totta kai jos jotakin haluaa kovasti ja se asia ei toteudu, niin on pettynyt siihen ettei se asia toteutunut.. mutta en itse koe silloin pettymystä Jumalaan vaan luotan siihen, että Hän antaa tämän asian tilalle jotakin (minulle) parempaa.. ja aina ovat asiat järjestyneet parhainpäin, kaikki ylistys Jumalalle, vaikka eivät ole menneet sillä tavalla kuin itse suunnittelin/näin parhaaksi.

Herra minulla on tällaisia ajatuksia asioista , mikä on sinun tahtosi?

Anna minulle ymmärrystä nähdä asiat niin kuin sinä ne näet.

Ainakin minulle on selkiytynyt monet asiat eikä ole toistaiseksi tarvinnut alkaa vihotella Herralle.

Dagmar3:

Herra minulla on tällaisia ajatuksia asioista , mikä on sinun tahtosi?

Anna minulle ymmärrystä nähdä asiat niin kuin sinä ne näet.

Ainakin minulle on selkiytynyt monet asiat eikä ole toistaiseksi tarvinnut alkaa vihotella Herralle.

kun on pettynyt Jumalaan, ei tiedä, haluaako tehdä hänen tahtoaan. Silloin saatta jopa pohtia, onko koko Jumalaa edes olemassa. On hieman vaikeaa esittää olevansa hurskas ja halukas Jumalan tahtoon, jos tuntuu siltä, että saattaa puhua seinille.

Ymmärrän erittäin hyvin pettymyksen Jumalaan, vaikka oma pettymykseni onkin enemmän kohdistunut seurakuntaan/-iin. Olin nuorempana hyvin aktiivinen seurakunnassa. Monenlaisten mutkien ja koettelemusten kautta olen myöhemmin jopa kokenut tuhlanneeni elämäni seurakunnalle. Eihän se tietenkään näin yksioikoista ole - olen myös tuhatta kokemusta rikkaampi elettyäni tietyt ylä- ja alamäet seurakunnan parissa.

Nykyään pidän uskonasioissa matalaa profiilia ja suhtaudun seurakuntiin aikamoisella varauksella. Jumala ole millään muotoa jättänyt minua. Jossain vaiheessa rukoilin, että JOS sinä Jumala olet olemassa, niin pidä minusta kiinni ja osoita apusi siinä ja siinä asiassa. Olen saanut arvokkaita rukousvastauksia, jotka ovat auttaneet minua punnitsemaan suhdettani Jumalaan ja uskoon. Vaikka toivoisinkin löytäväni jossain vaiheessa taas hieman aktiivisemman seurakuntayhteyden, niin en ole tyytymätön näinkään. Koen toisaalta nykyään enemmän vapautta hengittää ja olla aidosti oma itseni.

Kirjoitin saaneeni arvokkaita rukousvastauksia. Ne eivät ole aina tulleet sillä tavalla kuin olisin halunnut tai odottanut. Kerrankin eräs rukoilemani asia muuttui hetkellisesti vain pahempaan suuntaan, ja hermostuin Jumalalle. Sanoin jotain että kiitti vaan, tämänkö siitä saan kun vilpittömästi pyydän apuasi.



Jonkin ajan päästä huomasin, että asia meni juuri niin kuin sen pitikin mennä. Ellei siinä olisi tullut vaikeampaa vaihetta, en olisi tajunnut, mitä kaikkea tilanteen taustalla oikeasti vaikutti. Aina elämä ei mene yksinkertaisinta tietä, mutta jälkeenpäin ajateltuna niillä mutkillakin on ollut tärkeä tarkoitus.

Silkkiuikku:

" kun on pettynyt Jumalaan, ei tiedä, haluaako tehdä hänen tahtoaan. Silloin saatta jopa pohtia, onko koko Jumalaa edes olemassa. On hieman vaikeaa esittää olevansa hurskas ja halukas Jumalan tahtoon, jos tuntuu siltä, että saattaa puhua seinille."



Onkohan kenellekään palstalaiselle tuttua, että vähintä, mitä haluaisi tehdä, on juuri Jumalan tahdon mukaan. Mutta silti vain tekee niin. Itselläni on ollut vuosia kestänyt tällainen vaihe. Silloin piti pohjia myöten itselleen selvittää, mitä elämässään haluaa. Haluaako elää Jumalan Sanan mukaan vaiko ei. Näissä vaiheissa oppi ainakin sen, että Jumalan Sanaan ja tahtoon taipuminen on ainut keino " jatkaa elämää" , tarkoitan, että jos ei suostunut Jumalan tahtoon, se olisi ollut sama kuin hyvästien heittäminen koko uskolle ja Jumalalle.



Kyllä olen ollut pettynyt Jumalaan! Jos uskoni perusta olisi siinä, vastaako Jumala rukouksiini, kyllä olisin uskon ja Jumalan jättänyt jo ajat sitten. Mutta uskon perusta on siinä, mitä on kirjoitettu. Kyse on siitä, haluaako tehdä täyttä totta elämässään ja ojentautua Jumalan tahdon mukaan. Hänen tahtonsa on pyhä, Hän ei tee kompromisseja. Useinkaan en ole ymmärtänyt Jumalan tarkoitusperiä ja yleensäkään syitä, miksi joudun kärsimään raskaita asioita. Olen näissä vaiheissa vain pitänyt kiinni Sanan lupauksista ja " jääräpäisesti" torjunut vihollisen houkutukset " suuttua ja läimäyttää Jumalaa päin naamaa" . Kun Jumalan Sanaa lukee, onhan totta Pietarin sanat Jeesukselle: " meillä ei ole ketään, jonka tykö me menisimme; Sinulla on iankaikkisen elämän sanat." Tämän Pietari vastasi Jeeuksen kysymykseen, " haluatteko tekin mennä pois?"

Eiköhän se ole vaan niin että ihminen ylpeydessään pyytelee sitä sun tätä ja se ei aina mene niinkuin Herra tahtoo. Sitten joutuu pettymään kun ei heti saa vastausta eikä edes sitten. Sitten ja sen jälkeen sitä rupeaa helposti kyseen alaistamaan Jumalan olemassa oloa. Perimmäinen juttu tässä on se ettei Herra koskaan sanonut antavansa meille elämää ilman vaikeuksia ja vastoin käymisiä joihin katson tämänkiin ongelman osaltaan kuuluvan.

Jos tuntee raamattua voi sieltäkin lukea että Herra koettelee ihmisten uskon. Uskon koettelemuskia on monen moisia. Nöyryyttä vaan peliin sitä Herra odottaa meikäläisiltä kaikilta. Nöyryyden kautta voi muodostua oikeaa Herran mielen mukaista kasvua. Minusta tähänkin sopii UT:n kohta " Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. SE ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos...se mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen."

Jos on epäuskoa ja pettymyksen tunteita, niin sitten on. Jos siinä tilanteessa vetää väkinäisen hymyn naamalle vain miellyttääkseen Jumalaa, niin se jos mikä on ulkokultaisuutta.



Sinulla on ihan hyviä pointteja, Dagmar, mutta kuten itsekin sanoit, et ole kokenut sellaista pettymystä, josta tässä ketjussa on kirjoiteltu. Silloin on oikeastaan aika vaikea kovasti neuvoa niitä, jotka kokevat toisin. :)

Kiva kun on tullut paljon vastauksia ja keskustelua. Kyllähän se niin on kun ihminen on vajavainen niin niitä pettymyksen tunteitakin voi tulla. Samaa mieltä olen silkkiuikun kanssa että on turhaa yrittää olla muuta kuin on sillä Jumala näkee sydämeen.

Silkkiuikku enpä tainnut sanoa ettei minulla ole ollut sellaista koettelemusta josta tässä puhuttiin. Ehkäpä juuri siksi sanoinkin sen mitä sanoin. Kokemusesta voi oppia nimenomaan ainoastaan ja vain nöyryyden kautta tuntemalla mm. herran mielen mukaista murhetta. Se murhe ei ole tässä tapauksessa vielä tainnut vielä astua kuvaan mutta senkin aika vielä tulee kun on nimittäin aikansa kaikella.

Vielä lisään jos joku sanomastani " ettei minun ole ainakaan toistaiseksi tarvinnut vihoitella Herralle" tai joatin sinnepäin kun sanoi lukee ettei minulla ole ollut kokemuksia. Kenties se johtuu siitä että ei merkkejä pyytämällä ainakaan minun elämäni ole eteenpäin mennyt. Kuten jo totesin se on aina mennyt nöyrtymällä ja tutkiskelemalla. JA senkin olen oppinut että Herrani antaa kyllä aina vastauksen mutta aina vastaus ei ole sellainen että sen ymmärtäisin. Ja jos jotain vastausta ei jostain syystä ole sitten alkanut " kuulua" olen aina seuraavaksi pyytänyt ymmärrystä nähdä asiat niinkuin Herrani näkee.

Tää aihe vei oman pohdintani vielä hieman pidemmälle siitä, kun tuntuu, että Jumala ei vastaa...tilanteeseen, kun ei tiedä mitä rukoilla... Kun on esimerkiksi sellanen tilanne, että pitkään lapsettomuudesta kärsinyt pariskunta saa kuin ihmeenä - yllätyksenä, rukousvastauksena- ekaks yhden lapsen ja muutaman vuoden odotuksen jälkeen ihmeenä myös toisen lapsen. Äiti etsii Jumalan johdatusta elämäänsä ja myös siihen päivään, kun tapahtuu traaginen onnettomuus, josta äiti selviää, mutta nuorempi lapsi menehtyy parin viikon kuluttua. Koko tragetian ajan perhe kokee Jumalan läsnäoloa ja johdatusta läpi sen tuskan, vaikka kukaan ei osaa vastata kysymykseen - miksi Jumala johdatti näin. Aikaa kuluu ja äiti ikävöi mahdollisuutta pitää molempia lapsiaan lähellään yhtäaikaa. Hän ei tiedä mitä Jumalalle sanoisi. Toivoakko pitkää ikää täällä maanpäällä, jotta näkisi jäljelle jääneen lapsensa kasvavan aikuisuuteen (hän tarvitsee tietysti äitiään) vai toivoakko maanpäällisen ajan kulumista pian, että saisi pian kuolleen lapsensa jälleen syliin vai toivoakko, että Jeesus tulis pian, että koko perhe vois päästä kerralla taivaaseen...Sisimmässään se äiti tietää, että paras ois edelleen pyytää vaan " Jumalan tahdon toteutumista" , mutta se on pelottava rukous, koska ei oo takuita siitä, että se ei tuo lisää kipua elämään...siitä huolimatta, että äiti uskoo, että kun Jumala sallii kipua, sillä kivulla on aina tosi hyvä syy (vaikka sen syyn sais tietää vasta tään elämän jälkeen) niin edes teoreettinen mahdollisuus lisäkivusta pelottaa - ja siitä syystä se äiti ei tiedä mitä Jumalalle sanoa.



Semmosiakin hetkiä saattaa tulla kristityn elämään, että ei vaan osaa/uskalla rukoilla mitään - hetkiä, jolloin Jumala on " salattu Jumala" jonka teitä ei pysty käsittämään ja jää tosiaankin vain se ajatus: " Vaikka Jumala en ymmärrä Sinua, niin kenen muun luokse menisin, vain Sinulla on elämän sanat..." ja jollain syvällä tasolla ajatus siitä, että Jumalan rakkaus on silti kaiken sen takana mikä tässä elämässä meitä kohtaa - myös kipu, mille ei ole vastausta -miksi Jumala sallii..

Kyllä minä ainakin kiukuttelen Jumalalle aika ajoin. Lihani on heikko, enkä aina ymmärrä kaikkivaltiaan Jumalan " aivoituksia" . Hän voi sulkea minulta oven, jota en lainkaan ymmärrä. Tälöin tulee kiukuteltua. USkoani se ei poista tai vähennä millään tavalla, päinvastoin. Olenhan joskus kiukutellut ja " rähjännyt" omalle isällenikin. Jumala on meidän kaikkien isä. Kyllä hän kiukuttelun kestää. Kunhan pysyy uskossa, eikä käänny sinne alakerran puoleen. Olen huomannut, että vaikka Jumalan suunnitelmat eivät aina ole samalaisia kuin omani, on herra ollut aina oikeassa. Olen sen tullut huomaamaan ennemmin tai myöhemmin.

Kertomasi koettelemus on kova ja kenelle tahansa varmasti suuri. Koettelemuksen suuruus ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että Herran aika on toisenlainen kuin meidän. Sitten toinen seikka minusta on se että tapahtui ihme ja lapsia tuli! Mikä siunaus!

Seuraava laulu sanoo kaiken sen mitä olen koko keskustelun ajanut takaa.

Elon aallot myrskyten kun raivoaa, Pettynyt kun olet etkä rauhaa saa. Siunaukses luettele jokainen. Silloin huomaat Herran suuren rakkauden. Muista Herran lahja jokainen. Silloin hälle annat kiitoksen. Siunaukses laske jokainen. Silloin tunnet taivaan Isän rakkauden.



Huolten taakka rasittaako sinua? Onko ristis mielestäsi painava?Siunaukses luettele jokainen. Silloin annat Jumalalle kiitoksen. Muista Herran lahja jokainen. Silloin Hälle annat kiitoksen. Siunaukses laske jokainen. Silloin tunnet taivaan Isän rakkauden.



Kun sä muita katsot rikkauksineen. Muista: Herra sinulla on aarteineen. Siunaukses laske etpä tahdo kaan Niitä vaihtaa arvottomaan kultaan maan. Muista Herran lahja jokainen, Silloin Hälle annat kiitoksen.Siunaukses laske jokainen, Silloin tunnet taivaan Isän rakkauden.



Taisteluissa pienimmästä suurimpaan Herra käy sun kerallasi ainiaan. Siunaukses laske, Herra kanssas käy Kunnes matka päättyy eikä vaaraa näy. Muista Herran lahja jokainen. Silloin hälle annat kiitoksen.

Siunaukses laske jokainen.Silloin tunnet taivaan Isän rakkauden

Lisään edelliseen kirjoittajaan: Eli mikään ei ole täällä ikuista... Vaikka on vaikeaa ja raskaita asioita. Herra koettaa kiinnittää katseemme ihmeisiin ja lahjoihin joita meillä JO on. Kiitollisuus on Jumalasta. Jumala näkee koko taipaleen lahjoineen päivineen mutta me vain edessäolevan. Vakuutus minkä raamattu sisältää on että me menemme ongelmien LÄPI vaikka aluksi tuntuisikin. Ihmisiltä se vaatii inhimillisestä tahdosta taipumista pois. Mitä nopeammin käsitämme ja mitä kiivaammin etsimme, sitä vähemmän vaikeuksia, enemmän vastauksia ja rakkautta. Enemmän elämää vaikeuksista huolimatta... Aluksi myös kiukuttelin mut oli pakko myöntää: En pärjää yksin todellakaan jokaista taistelua... Jumala ei anna lapselleen käärmettä jos pyytää keipää...

Olemmeko valmiit omistautumaan ja rukoilemaan ja etsimään? Olisko sekin kysymys mitä on syytä miettiä... Uskon määrä on jokaiselle annettu erikseen... Usko on myös uskollisuutta....mistä seuraa siunausta jos emme pyydä sitä... mitään ohjesääntöä ei Jumalan kanssa olemiseen ole oikeastaan koska myös yhteys on erilainen...

Yksi merkittävä asia kuitenkin on yhteyden luomisessa ja todistan siitä: Aikuiskaste...

Merkittävä muutos yhteyteen sen jälkeen... Tämäkin mielipideasia, vastahan kuoleman jälkeen saamme tietää mikä meni väärin ja mikä oikein. Ainoa mahdollisuus on pitää luottamus <3