Oulu asuinpaikkana 2025
Hei! Olen harkinnut muuttoa pikkukaupungista suurempaan. Nykyiseltä paikkakunnalta ei tahdo enää löytyä töitä, ja tuntuu, että suurin osa porukasta on lestatiolaisia. Mikä on aivan OK, mutta haluaisin saada uusia tuttavuuksia ja kiinnostaisi yrittää uutta parisuhdetta edellisen päätyttyä.
Eli: millainen paikka Oulu on asua nykyisin? Isommat kaupungit ja niiden ilmapiirit tuntuvat muuttuvan niin nopsaan, että olisi kiva kuulla mielipiteitä/kokemuksia nykyisiltä asukeilta!
Olen muuttamassa yksin, ei tuttuja kys. kaupungissa.
Kommentit (17)
No, tuskin siellä ainakaan l-positiivisista eroon pääsee...
Oulussa on kyllä vahvasti pikkukaupungin vibat. Ja paljon niitä lestadiolaisia, tosin tietenkin myös paljon muutakin. Töitä ei kyllä Oulussa mitenkään hulluna ole, tietenkin tämä riippuu alasta. Omalla alallani (kasvatustiede) työtilanne on karmea.
Kesäisin on kyllä tapahtumia ja elämää ihan mukavasti. Talvisin on hiljaista. Viime vuosina Oulunkin talvet ovat muuttuneet epävarmoiksi, on niin lauhaa, ettei ole välttämättä kunnolla lunta, vain liukasta ja pimeää.
Täällähän vasta nuita lestoja on. Töitä ei tahdo löytyä. Itse haluaisin muuttaa täältä jo muualle, muttei ole vielä mahdollista rahan puuttumisen takia. Keskusta tuntuu ankealta kesälläkin, eilen viimeksi kävin Valkeassa.
Isoissa kaupungeissa on monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia asunalueita. Oulu on meren rannalla, siellä on aina tuulista ja kylmää. Keskustassa on ollut viime vuosina paljon erilaisia väkivaltaisuuksia. Oulu on yliopistokaupunki, siellä on myös yliopistollinen sairaala, jos sattuu tarvitsemaan. Kiskot vievät etelään ja pohjoiseen, lentokenttäkin on. Oululainen mentaliteetti taitaa olla aika laimea. Hailuoto lomailupaikkana on lähellä. Ruotsiinkin on lyhyt matka vaikka Haaparannalle. Kannattaa ehkä googlailla tarkemmin itseä kiinnostavista asioista.
Vierailija kirjoitti:

Oulu ei ole iso kaupunki. Keskustan asukasluku on muistaakseni 22 000. Kaupunkina Oulu on ihan ok, mutta muualta muuttava on tullista tullut, navetanhajuinen, yläjuoksulta tullut jne. . Oulun keskusta on jokisuistossa. Pyörätiet ovat hyvät, harrastusmahdollisuuksia löytyy. Lestoja on paljon ja se näkyy ihmisten ajatusmaailmassa vaikka liikkeestä olisikin lähtenyt..
Aika ankea valinta Oulu uudeksi asuinpaikaksi varsinkin jos ei ole vielä varmaa työpaikkaa tiedossa. Ennemmin itse muuttaisin vaikka Rovaniemelle, tai sitten etelämmäs Kokkola, Vaasa. Oulu ja ympäristö on lestapesäkettä ja sen toki huomaa monessa asiassa. Oulu on jymähtänyt kehityksessään ja siksi sieltä työtätekevät pyrkivät muuttamaan muualle suomeen. Turha maksaa veroja kaupunkiin joka ei niitä kaupunkilaisten hyväksi käytä.
Oulu on ihan turvallinen. Tosin en liiku yöllä missään. Sopivan kokoinen, löytyy hyvin harrastuksia ja tapahtumia.
Mieluummin asun Oulussa kuin esim Rovaniemellä tai Jyväskylässä.
Asukkaita yli 200000 kun lasketaan nuo Ouluun liitetyt kunnat mukaan.
On uusia ja vanhoja asuinalueita.
Joukkoliikenne hyvä.
Töitä voi löytyä, alasta riippuen.
Suomen isoimmista kaupungeista varmaan siedettävin. Kuinka pienestä paikasta muutat? Jos tuppukylästä, niin muuta pienempään kaupunkiin. Jos pienestä kaupungista, niin enpä tiedä paraneeko se elämä isommassa. Onhan siellä tietty enemmän tapahtumia ja ihmisiä. Omasta mielestäni liikaakin ihmisiä, liikennettä, ruuhkaa, kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Oulu on ihan turvallinen. Tosin en liiku yöllä missään. Sopivan kokoinen, löytyy hyvin harrastuksia ja tapahtumia.
Mieluummin asun Oulussa kuin esim Rovaniemellä tai Jyväskylässä.
Asukkaita yli 200000 kun lasketaan nuo Ouluun liitetyt kunnat mukaan.
On uusia ja vanhoja asuinalueita.
Joukkoliikenne hyvä.
Töitä voi löytyä, alasta riippuen.
Rovaniemi ja Jyväskylä voittaa Oulun mennen tullen asuinpaikkana. Oulun asukasluku hämää ,keskusta on todella pieni
Lestadiolaisia on paljon, mutta he yleensä suhtautuvat muihin ihan asiallisesti eikä ihmisestä välttämättä edes huomaa että hän on lestadiolainen. Muitakin asuu kaupungissa tuhansia.
Vierailija kirjoitti:
Lestadiolaisia on paljon, mutta he yleensä suhtautuvat muihin ihan asiallisesti eikä ihmisestä välttämättä edes huomaa että hän on lestadiolainen. Muitakin asuu kaupungissa tuhansia.
Loput ovat narkkareita ja rosvoja.
Kaikki irtilähtevä varastetaan, pyörään ei kannata sijoittaa eikä kalliiseen autoon.
Ikkunan rikkomalla murtautuvat siihen eikä yhdessäkään tapauksessa poliisi löydä tekijää vaikka olisi valokuva siitä ja asuintalokin tiedossa.
En tunne yhtään Oululaista lestaa vaikka olen asunut täällä vuosikymmeniä. Maalla ympäristökunnissa ne asuu.
Mukava kaupunki, sopivan kokoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lestadiolaisia on paljon, mutta he yleensä suhtautuvat muihin ihan asiallisesti eikä ihmisestä välttämättä edes huomaa että hän on lestadiolainen. Muitakin asuu kaupungissa tuhansia.
Loput ovat narkkareita ja rosvoja.
Kaikki irtilähtevä varastetaan, pyörään ei kannata sijoittaa eikä kalliiseen autoon.
Ikkunan rikkomalla murtautuvat siihen eikä yhdessäkään tapauksessa poliisi löydä tekijää vaikka olisi valokuva siitä ja asuintalokin tiedossa.
Oi, tuo polkupyörien varastaminen pitää niin paikkansa! Ja mikäli varkaat eivät saakaan pyörää varastettua usean vankan lukon takia, niin potkivat hajalle. Oulussa osataan tämä. Oululaisilla noin muuten on jonkinlainen suuruuden kuvitelma kaupungista vaikka se on suurimmalta osalta maaseutua johtuen ympäristökuntien liittämisestä Ouluun. Keskusta on pieni, suorastaan surkea, ja lähiöt on rakennettu kauas keskustasta.
Asuin vajaa vuoden opintojen takia koronavuonna. En tutustunut juuri keneenkään sinä aikana. Jos kuitenkin pitäisi Oulun ja vaikka Helsingin väliltä valita niin Oulu enemmän omaan mieleen. Tykkään kun Lappi myös kohtalaisen lähellä ja toki vuokrien hinnat paljon halvemmat.
Its ideal for players of all ages who enjoy solving puzzles, learning about new places, and using logic to make informed guesses. Even in the free version, the gameplay is addictive, and no two rounds are ever the same. https://geoguessr.io/play
Kyllähän ilmapiiri on Oulussa todellakin aika jämähtänyt eikä tilanne työmarkkinoilla ole kehuttava ainakaan oman mutuilun perusteella. Keskustassa on kuollutta muuten kuin kesällä, eikä siellä kesälläkään paljon ihmisiä ole. Tapahtumia on jonkin verran. Asuinalueen valinnalla on varmasti suuri merkitys siihen millaisen käsityksen Oulusta saat. Jos muutat rauhalliselle alueelle kaupungin reunalle niin olo on kuin jossain pikkupaikkakunnalla. Eikä keskustaan tule juuri lähdettyä kun ei sielläkään oikein mitään ole.
Nosto! Taisi hautautua heti aamusta :)