Vaikuttaako ikä naisen alapään tiukkuuteen?
Kommentit (22)
Ei varsinaisesti, harrastukset vaikuttaa. Eräs nuori nainen kertoi, että harrastaa pyöräilyä ja saa valillä orgasmin ajaessa. No kun päästiin sänkyyn saakka, niin se toosa oli niin väljä, että 4 sormea solahti kerralla sisälle. En tiedä, oli siellä ollut välillä koko pyörän satula.
Ei, lähivuosien aikana olen saanut 74v-22v naisten kanssa kokea ja ei pillussa mitään ikä löystymiä ollut.
Otannan koko on kohtuullinen ja hyviä on kaikki olleet.
Ex- vaimo oli tiukka ja laukesin välillä liiankin pian. Kaksi lasta synnyttänyt. Uusi naisystävä, neljän äiti, taas on sen verran väljempi, että kolmella ensimmäisellä kerralla en lauennut lainkaan, vaikka tunnin verran harrastettiin seksiä. Nainen kyllä sai jo ekalla kerralla. Hänen kanssaan piti opetella ihan uudet asennot ja tekniikat sekä hakea erektiolääkkeistä apua siihen että jaksaa painaa pitkään. Ja myöskin ajatella jotain tosi kiihottavia fantasioita että sai nallin palamaan.
Tietenkin vaikuttaa. Vaihdevuodet aiheuttavat muun muassa sen että tavara ei enää kostu, se on siis kuiva kun beduiinin sandaali ja siksi varsin tiukka.
Nuoren teininaisen tavarassa on vain vähän sisäelinrasvaa, joka aiheuttaa löysyyttä wanhoilla naisilla, teininaisella tavara siis pitkälti koostuu tiukasta lihaksesta sekä paisuvaiskudosta.
Noin 30 ikävuoden tienoilla vulvaan sekä vaginaan alkaa kerääntymään läskiä hormonaalisten muutosten takia. Näistä eniten julkisuudessa käsitelty ongelma on (tietenkin) silmin nähtävissä oleva läski, ensinnäkin siksi että se on luotaantyöntävän näköistä, ja toiseksi siksi että sitä voidaan kirurgisesti poistaa eli on tarjolla rasvaiset markkinat. Vaginaan kertyvää sisäelinrasvaa ei voi poistaa edes laihduttamalla. Näkyvästä vulvaan kerääntyvästä läskistä käytetään lyhennettä FUPA (Fatty Upper Pubic Area) jonka lääketieteellinen termi on "panniculus". Puhekielessä on käytössä häpykummun läskipaakku eli "fat pad". Läskistä pehmeä vulva huonontaa tietenkin tuntumaa verrattuna teininaisen tiukkaan tavaraan.
Vulvaan kerääntyneen läskin takia wanhoilla naisilla on esteettinen ongelma nimeltään kamelinvarvas eli "camel toe", jolle on tieteellisempi nimitys "camelitus", joka juontaa termistä "panniculitis". Feministit ovat olleet erityisen ahkeria "camelitus" kaltaisten kauniiden kiertoilmaisujen sontimisessa.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin vaikuttaa. Vaihdevuodet aiheuttavat muun muassa sen että tavara ei enää kostu, se on siis kuiva kun beduiinin sandaali ja siksi varsin tiukka.
Nuoren teininaisen tavarassa on vain vähän sisäelinrasvaa, joka aiheuttaa löysyyttä wanhoilla naisilla, teininaisella tavara siis pitkälti koostuu tiukasta lihaksesta sekä paisuvaiskudosta.
Noin 30 ikävuoden tienoilla vulvaan sekä vaginaan alkaa kerääntymään läskiä hormonaalisten muutosten takia. Näistä eniten julkisuudessa käsitelty ongelma on (tietenkin) silmin nähtävissä oleva läski, ensinnäkin siksi että se on luotaantyöntävän näköistä, ja toiseksi siksi että sitä voidaan kirurgisesti poistaa eli on tarjolla rasvaiset markkinat. Vaginaan kertyvää sisäelinrasvaa ei voi poistaa edes laihduttamalla. Näkyvästä vulvaan kerääntyvästä läskistä käytetään lyhennettä FUPA (Fatty Upper Pubic Area) jonka lääketieteellinen termi on "panniculus". Puhekielessä on käytö
Harvemmin täällä on kerrottu ja keksitty tällläista totaalista paskaa ja vedätystä. Häpykummun päälle syntyneellä rasvalla ei ole mitään tekemistää emättimen ja pilllun tiukkuuden kanssa. Eikä ole kamelinvarpaankaan kanssa. Hyvä kamelinvarvas on naisella jo teinistä asti ja perustuu häpyluun korkeuteen ja isoihin pulleisiin ulompiin häpyhuuliin. Parhaimmilaan vielä leveään reisivakoon. Eikä tamä fyysinen ominaisuus muutu naiselle koko ikänä, jos ei tule ylettömästi ylipainoa.Vaimo täytti 18v kun tavattiin ja hänelleä oli lumalainen kamelinvarvas ja on yhä edelleen 67v vanhana. Yhä edelleen jalkojen väliin jää kalunlevyinen reisivako.
Mitä tulee pillun tiukkuuteen ja kokoon, niin vaimolla oli tiukka ja ahdas voimakaslihaksinen pillu nuorena ja on yhä 67v vanhana. Pillu puristaa kiihoittuneena kahta sormea eikä kolmea kannata yrittää työntää vieläkään pilluun. Itse asiassa vanhemmiten pillun elastisuus pienenee joten pillu on nyt tiukempi kuin nuorempana.
Kuiva pillu ei ole sama kuin tiukka. Kuivaan pilluun ei pysty naimaan. Kuivuuteen autaa vanhemmilla naisilla hormonikorvaushoidot ja estrogeenivamisteet. Ahkera seksi pitää limakalvot kunnossa. ilman pillun omaa kostumista ei liukkareistakaan ole mitään hyötyä. Toisin sanoen pillu pitää saada halukkaaksi ja kostumaan ja sitten vasta liukastaa lisää liukkarilla. Samalla suojaa vanhemmiten ohentuneita limakalvoja,
Vaimo ollut halukas seksiin yli 49 vuotta ja yhä haluaa vähintään kerran viikossa kullia ja omia orgasmejaan. Ei ole ollut haluttomia kausia koskaan, joten on ihan turha väittää, että kaikilla naisilla halut ja kyvyt vähenee vanhetessa. Ei vähene, jos nainen saa tyydytyksen, orgasmeja ja tuntee itsensä edelleen halutuksi ja rakastetuksi. Naiset tarvitsee vanhemmiten hormonikorvausta ja estrogeenivalmisteita, sekä säännöllisesti orgasmeja jotta pillu pysyy kunnossa. Miehet viagaraa ennemmin tai myöhemmin jotta naisensa saa kaipaamaansa kovaa kullia ja mies pystyy naimaan.
Kaikki edellinen perustuu omaan kokemukseen eikä ole netistä haettu kolmannen persoonan tietämätöntä pskaan.
Pentti hei, siis juuri sinä sen edellisen viestin kirjoittaja. Aika väsynyttä heittää tuota samaa stooria jokaiseen ketjuun vuodesta toiseen. Lähde vaikka bingoon muiden ikätoveriesi lailla.
Laulun sanoin: Hei juttele sinä vaan, kyllä sut tunnetaan, vaikka valheeksi sen vannoisit, niin kyllä sua uskotaan. Biisin nimi on "Tropiikin kuu", käykää kuuntelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Harvemmin täällä on kerrottu ja keksitty tällläista totaalista paskaa ja vedätystä.
"Ylemmän häpyalueen rasva, jota yleisesti kutsutaan FUPA:ksi, tarkoittaa rasvan kertymistä häpyluun päälle, joka usein johtuu painonnoususta, hormonaalisista muutoksista tai genetiikasta. Se voi olla aiheuttaa epämukavuutta ja itsetietoisuuden murheita, ja vaikka on normaalia että tällä alueella on jonkni verran rasvaa, liiallinen rasva voi vaatia elämäntapojen muutoksia tai lääketieteellisiä toimenpiteitä vähentämistä varten." /Duck.ai
https://ancabreahna.com/blog/causes-and-solutions-for-fupa-fat-fat-uppe…
Vierailija kirjoitti:
Pentti hei, siis juuri sinä sen edellisen viestin kirjoittaja. Aika väsynyttä heittää tuota samaa stooria jokaiseen ketjuun vuodesta toiseen. Lähde vaikka bingoon muiden ikätoveriesi lailla.
Laulun sanoin: Hei juttele sinä vaan, kyllä sut tunnetaan, vaikka valheeksi sen vannoisit, niin kyllä sua uskotaan. Biisin nimi on "Tropiikin kuu", käykää kuuntelemassa.
Mitä itse suolla tuota paskaasi täällä jatkuvasti. Sulla ei taida olla itsellä mitään kokemusta naisista, ei ainakaan vanhemmista. Siksi korjaan sun sanomisia ja perustelen miksi olet väärässä. Sä et pysty omin sanoin ja omalla kokemuksella perustelemaan väitteitäsi joten siksi haluaisit mun olevan hiljaa. Mutta turha toivo.
Iso kulli ja reippaasti ulkonevat häppärit teillä.
https://www.reddit.com/r/Couplesporn/s/Lof9C9fcvI
Varmaan jossain määrin. Kuusivuotiaalla ja 20 vuotiaalla on varmati eroa. Oletko joku sairas pervo, vai miksi kyselet?
Vierailija kirjoitti:
Iso kulli ja reippaasti ulkonevat häppärit teillä.
https://www.reddit.com/r/Couplesporn/s/Lof9C9fcvI
Kenellä teillä? Ei näy kun ei ole kirjautunut.
Ei vaikuta ikä, koko, säännöllinen liikunta tai muutkaan terveelliset elämäntavat. Ihan sama fakta kuin isoissa peniksissä, jollakin on ja jollakin ei ole. Exällä oli tiukka, minua 6 vuotta vanhempi ja nykyistä 18 vuotta vanhempi. Nyksällä on löysä ja oli jo ennen lapsia. Löysä kannattaa lämmittää kunnolla, siihen pitää saada se vähäinenkin puristuksen tuntuma. Hyviä puolia se tietenkin se että saa polkea kauemmin, exän kanssa kun tuli liiankin nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin vaikuttaa. Vaihdevuodet aiheuttavat muun muassa sen että tavara ei enää kostu, se on siis kuiva kun beduiinin sandaali ja siksi varsin tiukka.
Nuoren teininaisen tavarassa on vain vähän sisäelinrasvaa, joka aiheuttaa löysyyttä wanhoilla naisilla, teininaisella tavara siis pitkälti koostuu tiukasta lihaksesta sekä paisuvaiskudosta.
Noin 30 ikävuoden tienoilla vulvaan sekä vaginaan alkaa kerääntymään läskiä hormonaalisten muutosten takia. Näistä eniten julkisuudessa käsitelty ongelma on (tietenkin) silmin nähtävissä oleva läski, ensinnäkin siksi että se on luotaantyöntävän näköistä, ja toiseksi siksi että sitä voidaan kirurgisesti poistaa eli on tarjolla rasvaiset markkinat. Vaginaan kertyvää sisäelinrasvaa ei voi poistaa edes laihduttamalla. Näkyvästä vulvaan kerääntyvästä läskistä käytetään lyhennettä FUPA (Fatty Upper Pubic Area) jonka lääketieteellinen termi on "panniculus". Puhekielessä on käytö
Sisäinen rasva tekee vaginasta tiukemman, ei löysemmän. Tämän tajuaa ihan arkijärjellä kun ajattelee. Vaginaa voi tiukentaa myös harjoittamalla lihaksia, mutta silloin lihaksia pitää tietoisesti puristaa seksin aikana ja se voi olla pidemmän päälle raskasta & viedä naiselta omaa nautintoa.
Laintionpohjan aktivointi lisää naisen kokemaa stimulaatiota.
ylipaino kiristää rööriä,yhtään löysää rööriä en ole tavannut läskeillä
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin vaikuttaa. Vaihdevuodet aiheuttavat muun muassa sen että tavara ei enää kostu, se on siis kuiva kun beduiinin sandaali ja siksi varsin tiukka.
Nuoren teininaisen tavarassa on vain vähän sisäelinrasvaa, joka aiheuttaa löysyyttä wanhoilla naisilla, teininaisella tavara siis pitkälti koostuu tiukasta lihaksesta sekä paisuvaiskudosta.
Noin 30 ikävuoden tienoilla vulvaan sekä vaginaan alkaa kerääntymään läskiä hormonaalisten muutosten takia. Näistä eniten julkisuudessa käsitelty ongelma on (tietenkin) silmin nähtävissä oleva läski, ensinnäkin siksi että se on luotaantyöntävän näköistä, ja toiseksi siksi että sitä voidaan kirurgisesti poistaa eli on tarjolla rasvaiset markkinat. Vaginaan kertyvää sisäelinrasvaa ei voi poistaa edes laihduttamalla. Näkyvästä vulvaan kerääntyvästä läskistä käytetään lyhennettä FUPA (Fatty Upper Pubic Area) jonka lääketieteellinen termi on "panniculus". Puhekielessä on käytö
"Vaginaan kertyvä sisäelinrasva"? :D Mistäs tuollaiset vetäisit? Ja onko se nyt vaginan sisällä vai vulvalla eli ulkopuolella, jos kerran tuosta "fupa"-jutustakin puhut? Ei todellakaan ole ikäkysymys joku fupa. Ja kyllä ne vagina JA vulva koostuvat samoista kudoksista koko elämän, ei se vaihtele iän mukana niin että teininä olisi lihasta ja paisuvaista ja vanhempana pelkkää läskiä sisältä :D
Vierailija kirjoitti:
Ei varsinaisesti, harrastukset vaikuttaa. Eräs nuori nainen kertoi, että harrastaa pyöräilyä ja saa valillä orgasmin ajaessa. No kun päästiin sänkyyn saakka, niin se toosa oli niin väljä, että 4 sormea solahti kerralla sisälle. En tiedä, oli siellä ollut välillä koko pyörän satula.
No ei nyt ainakaan noin vaikuta, lol. Jotkin harrastukset voivat kyllä vahvistaa tai heikentää lantionpohjan lihaksia.
Mulla taas pari kertaa vääntänyt nainen oli vaan suoli mihin Lykin mällit
Sit 4 lapsen äiti oli tiukka ja puristeli ratsastaessa kivasti että mälli lenti siinäkin asennossa.
Toki kaikkien anus on ollut tiukka mikä riittää meille
Estrogeenin väheneminen ohentaa ja kuivattaa emättimen seinämiä. Samalla kollageenin tuotanto vähenee ja lihakset surkastuvat, tässä tapauksessa lantiopohjanlihakset. Moni mekanismi vaikuttaa ja ne kaikki ovat emättimen elastisuuden ja tiukkuuden kannalta negatiivisia.
Ei suoranaisesti mutta kymmeniä vuosia treenattu lantionpohjan lihaksisto tekee kullin ympärillä parhautta!