Ensimmäisenä vuotena opiskellessani AMK:ssa ajattelin, että voisin jatkaa yliopistoon alan maisteriohjelmaan
Elämä kuitenkin heitti kapuloita rattaisiin pahemman kerran. Opinnot menneet huonommin koska psyykkinen vointi välillä todella huono. Mietin yhdessä vaiheessa jopa, että ajan autolla päin kalliota niin pääsen kaikesta tuskasta eikä mun tarvitse enää kärsiä. En silti pystynyt tekemään sitä. Mietin ainoaa lastani joka toki jo aikuinen, mutta hän olisi murentunut aivan täysin, jos olisi tappanut itseni.
Nyt tulossa opparista ilmeisesti hädin tuskin 1 arvosanaksi. Ihan turha haaveilla mistään jatko-opinnoista yliopistossa vaikka vointi tästä paranisikin. Mahdollisuus meni.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuokin jo jotain, etenkin jos työllistyt koulutustasi vastaaviin töihin.
Mä teen jo alan töitä. On enää opparista kiinni tämä homma.
ap
Stressaan nyt sitä, että tuleeko edes 1 opparista nykyisellä työllä. En jaksaisi enää tehdä sitä. Olen niin uupunut, stressaantunut ja ahdistunut. En vain jaksa enää.
ap
No purista loppuun. Voit kriiseillä sen jälkeen kun on todistus kädessä.
Vierailija kirjoitti:
No purista loppuun. Voit kriiseillä sen jälkeen kun on todistus kädessä.
Mä en vain enää jaksaisin tehdä sitä opinnäytetyötä. Sain pinnistellä jo todella paljon, että sain aikaan edes tuon minkä tein. N. 35 sivua on pituus kaikkinensa kun lasketaan sisällysluettelo yms. Taisi vain sitten olla ihan diipadaapa koko teksti, kun nyt pohdinnassa tuleeko tuolla edes 1 arvosanaksi. Musta ei vain enää löydy voimia, jos tuota pitää yrittää vielä jatkaa.
ap
Laita se sellaisenaan nyt ennakkotarkastukseen ohjaajallesi, ja kerro tilanteestasi. Että jos se menee läpi, olet tyytyväinen.
AMK saa rahansa valtiota vasta kun valmistut. Kyllä nekin sut haluaa sieltä valmistuneena ulos. Luultavasti työsi jo kelpaa.
Kukaan ei kysele työelämässä opinnäytetyötäsi jälkeenpäin.
Ensinnäkin pitää sanoa, että sun pitäisi olla ylpeä itsestäsi. Tosi moni jättää koulut nykyään kokonaan kesken jos tulee ongelmia, mutta sä olet pusertanut sen oppariin asti vaikka sulla on selvästi ollut jaksamisen ja hyvinvoinnin kanssa isoja haasteita.
Toiseksi. Mennyttä on turha surra. Sulla nyt meni asiat miten meni. Se jatkokoulutus tuntui ehkä nyt ultimaattiselta unelmalta, mutta sua voi odottaa jotkut muut hienot tilaisuudet ja kokemukset tässä elämässä. Eikä se jatkokoulutuskaan ole edelleenkään poissuljettua, mutta sitä polkua siihen pitää mietiskellä. Mä en oo varma, mutta saako opparin tekoon pyydettyä vielä lisäaikaa ja/tai korjausehdotuksia millä arvosanaa voisi koittaa nostaa?
Ei sivumäärä pelkästään tuomitse työtä ykköseksi. Poikani palautti 45-s opinnäytetyön, insinöörialalta. Sai arvosanan 4 siitä.
Pääsykokeella on aina mahdollista päästä yliopistoon.
Arvosta itseäsi ja sitä, mitä olet tehnyt nykyisillä voimavaroillasi. Amk-tutkinto on hieno suoritus. Mieti seuraavia opintoja sitten myöhemmin, kun jaksat. Yamk on myös hyvä mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Laita se sellaisenaan nyt ennakkotarkastukseen ohjaajallesi, ja kerro tilanteestasi. Että jos se menee läpi, olet tyytyväinen.
AMK saa rahansa valtiota vasta kun valmistut. Kyllä nekin sut haluaa sieltä valmistuneena ulos. Luultavasti työsi jo kelpaa.
Kukaan ei kysele työelämässä opinnäytetyötäsi jälkeenpäin.
Siis se on jo ohjaajalla ja odotan nyt "tuomiota". Olen kyllä tuonut esille sen, että mulle riittää se kunhan on läpi. Eihän sitä arvosanaa kukaan työelämässä kysele, mutta aihe voidaan kysyä. Näin on mulle moni sanonut.
Olen vain niin pettynyt itseeni, kun hyvin alkaneet opinnot alkoi mennä huonommin. Keskiarvoksi tulee kai joku kolmen päälle. En ole nyt katsonut koulun sivuilta sitä mitä se näyttää. Jatko-opinnot yliopistossa saa tosiaan unohtaa näillä numeroilla. Ilmeisesti opparista olisi pitänyt tulla hyvä arvosana, jos aikoo yliopistoon päästä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin pitää sanoa, että sun pitäisi olla ylpeä itsestäsi. Tosi moni jättää koulut nykyään kokonaan kesken jos tulee ongelmia, mutta sä olet pusertanut sen oppariin asti vaikka sulla on selvästi ollut jaksamisen ja hyvinvoinnin kanssa isoja haasteita.
Toiseksi. Mennyttä on turha surra. Sulla nyt meni asiat miten meni. Se jatkokoulutus tuntui ehkä nyt ultimaattiselta unelmalta, mutta sua voi odottaa jotkut muut hienot tilaisuudet ja kokemukset tässä elämässä. Eikä se jatkokoulutuskaan ole edelleenkään poissuljettua, mutta sitä polkua siihen pitää mietiskellä. Mä en oo varma, mutta saako opparin tekoon pyydettyä vielä lisäaikaa ja/tai korjausehdotuksia millä arvosanaa voisi koittaa nostaa?
Kiitos sulle.
Mä haluaisin paperit koulusta pihalle kesäkuussa. Seuraava valmistuminen menee sitten syyskuuhun. En haluaisi pitkittää sinne asti vaan haluan tämän kaiken jo olevan ohi. Voisin siis kyllä tehdä kesän opparia, mutta ei nyt enää riitä voimat tehdä sitä enkä halua siirtää valmistumista syksyyn. Työnantaja jo odottaa mun valmistumista ja vaikuttaa palkkaankin, kun olen epäpätevä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita se sellaisenaan nyt ennakkotarkastukseen ohjaajallesi, ja kerro tilanteestasi. Että jos se menee läpi, olet tyytyväinen.
AMK saa rahansa valtiota vasta kun valmistut. Kyllä nekin sut haluaa sieltä valmistuneena ulos. Luultavasti työsi jo kelpaa.
Kukaan ei kysele työelämässä opinnäytetyötäsi jälkeenpäin.
Siis se on jo ohjaajalla ja odotan nyt "tuomiota". Olen kyllä tuonut esille sen, että mulle riittää se kunhan on läpi. Eihän sitä arvosanaa kukaan työelämässä kysele, mutta aihe voidaan kysyä. Näin on mulle moni sanonut.
Olen vain niin pettynyt itseeni, kun hyvin alkaneet opinnot alkoi mennä huonommin. Keskiarvoksi tulee kai joku kolmen päälle. En ole nyt katsonut koulun sivuilta sitä mitä se näyttää. Jatko-opinnot yliopistossa saa tosiaan unohtaa näillä numeroilla. Ilmeisesti opparista olisi pitänyt tulla hyvä arvosana, jos aikoo yl
Noissahan on vissiin isosti eroja koulujen ja koulutuksen kannalta et mitä keskiarvoa odotetaan. Mikä amk tutkinto sulla on ja mihin haaveilit jos saa kysyä?
Vierailija kirjoitti:
Ei sivumäärä pelkästään tuomitse työtä ykköseksi. Poikani palautti 45-s opinnäytetyön, insinöörialalta. Sai arvosanan 4 siitä.
No tuli vähän sellainen tunne opettajan kommentoinnista, että sisältö ei riitä hyvä kun edes arvosanaan 1. Siellä on nyt pohdinnan alla riittääkö työ tuohon. Tekisi mieli nostaa kädet pystyyn ja lopettaa tähän. En vain yksinkertaisesti jaksa enää. Sellaisen ahdistuksen, stressin ja itkun kanssa sitä työtä tein.
ap
Kävin katsomassa niin keskiarvo näyttää nyt 3,07. Alkuun tuli nelosia ja vitosia.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kävin katsomassa niin keskiarvo näyttää nyt 3,07. Alkuun tuli nelosia ja vitosia.
ap
Ihan hyvä ka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin katsomassa niin keskiarvo näyttää nyt 3,07. Alkuun tuli nelosia ja vitosia.
ap
Ihan hyvä ka.
Tavoite oli saada yli neljän ka. Se siitä sitten. Olen niin pettynyt itseeni.
ap
Yliopistoon voi hakea opparin arvosanasta huolimatta. Ainakin muutama vuosi sitten vaikutti vain siihen, että suoraan maisteriohjelmaan ei päässyt, vaan piti hakea kandihaussa sisään. Käytännössä lähes kaikki kandikurssit onnistui kuitenkin hyväksilukea amk-kursseilla sitten sisäänpääsyn jälkeen.
Nyt vaan oppari jotenkin läpi, skumppaa lasiin ja selvittämään jatko-opintoja sitten, kun on enemmän voimia. Tuskin kovin suuria viilauksia läpimenoon vaaditaan, kun olet saanut jonkun version palautettua.
Vierailija kirjoitti:
Miten jaksat opiskella yliopistossa, siellä on paljon kirjallisia töitä ja ne on vaativampia kuin amk:ssa?
Oletko sä vähän yksinkertainen? Ap kertoi selkeästi opintojen alkaneen hyvin, mutta sitten tapahtui hänen elämässään jotakin joka laittoi pakan sekaisin.
Onhan tuokin jo jotain, etenkin jos työllistyt koulutustasi vastaaviin töihin.