Mielestäni töitä tekevät on laiskaa porukkaa ja hitaita.
Näin työttömänä uskallan niin sanoa. Olen katsellut yhden taloyhtiön remonttia nyt tässä kuukauden ja siinä aitaa rakentavat kolme työntekijää. Sellaista 30 metriä aitaa ne ovat nyt rakentaneet kolme viikkoa. Joka aamu ne seisoskelee aidan vieressä mutta työ ei edisty. Ne on jotain 50 vuotiaita työntekijöitä. En ihmettele kun 50 v työttömiä ei palkata kun eivät jaksa painaa töitä. Sellaiset 30 metriä aitaa tekisi korkeintaan 3 päivässä. Siinä työmaalla oli ne pystytolpat tehty jo aikaa sitten ja mielestäni sen aidan olisi pitänyt olla valmis jo aikaa sitten.Olen itse rakentanut aitaa montakin kertaa esimerkiksi kahden päiväkodin ympärille ja paljon pitemmän matkan eikä siinä mennyt kuin viikko.
Kommentit (18)
Jospa ne on palkattu työllistämistuella, eikä kukaan heistä osaa rakentaa aitaa. Ovat olleet ikänsä toimisto- tai myyntityössä.
Vierailija kirjoitti:
Rakennusalalla pääosa ajasta menee odotteluun, kun töitä/materiaalitoimituksia ei saada sovitettua.
Tämä
Kun sinne töihin pääsee, ei siellä tarvitse mitään tehdä, ei siitä palkita mitenkään, kunhan koejan jotenkin sinnittelee, sitten voi lyödä rukkaset naulaan.
Työttömänähän sinä tiedät KAIKESTA työnteosta kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Rakennusalalla pääosa ajasta menee odotteluun, kun töitä/materiaalitoimituksia ei saada sovitettua.
Siinä on ne aitapuut ja laidat olleet työmaalla kaksi viikkoa jo koska menen siitä joka päivä ohi.
Kyllähän sitä pirteänä pari viikkoa töitä painaa, jos on sitä ennen lorvinut vuosia kotona. Toinen asia on painaa töitä vuosikymmeniä putkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakennusalalla pääosa ajasta menee odotteluun, kun töitä/materiaalitoimituksia ei saada sovitettua.
Siinä on ne aitapuut ja laidat olleet työmaalla kaksi viikkoa jo koska menen siitä joka päivä ohi.
Ja muuta ei muka tarvita?
Jotkut firmat rahastavat ja vain keräävät ihmisten tietoja, juoksuttavat. Aiemmin oli edullisempi ja normaali hinta, helpompi asioida osittain. Mitään lisää ei tule asiakkaille. Vallankäyttöä ja kiusaamista.
Taas sitä samaa, joo minä rakentaisin yksin tuollaisen aidan parissa päivässä mutta kun sitä aitaa ei tehdä urakalla, ellei se ole uusi Mannerheiminlinja.
Olen myös raksamies. Maalasin joskus yhden talon kun minut palkattiin henkilöstöfirman kautta. Siihen meni 3 viikkoa ja samalla kadulla maalattiin toista taloa mutta siinä meni 7 viikkoa pienempi talo ja kolme työntekijää. Jos työhön menee enemmän aikaa, firma saa enemmän rahaa, niin minä näkisin sen aitatyömaa työnkin että ne kuluttaa aikaa koska pomo käskenyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakennusalalla pääosa ajasta menee odotteluun, kun töitä/materiaalitoimituksia ei saada sovitettua.
Siinä on ne aitapuut ja laidat olleet työmaalla kaksi viikkoa jo koska menen siitä joka päivä ohi.
Ja muuta ei muka tarvita?
No meinaatko että naulojen hakemiseen menee viikko ja sopivan aita laudan sahaamiseen menisi tunti. Siitä vaan sahaa laudat valmiiksi ja eikun lyö kiinni niihin vaakapuihin.
Joskus olin yhdellä terassilla ja siinä oli tarjoilija jota pomo haukkui. Tarjoilija kertoi ettei ollut 9 tuntiin pitänyt edes ruokataukoja ja pomo haukkui sitä hitaaksi aiskakkaiden kuullen. Tuli paha mieli sen tarjoilijan puolesta joka alkoi itkemään. Menin sanomaan sille tarjoilijalle että ottaisin loparit heti koska sinulla on vittumainen pomo.
Olen minä raksalla ollut paljon töissä ja nähnyt miten monet ei tee mitään ja itse painan töitä ilman ruokatuntiakin.
Miksi et itse ole töissä, kun tiedät paljon paremmin?
Ahkeria työntekijöitä ei palkata koska ne tekee nopeammin töitä ja firma tienaa sitten vähemmän. Yhdellä työmaalla ihan sanottiin ettei ole kiire mutta työntilaaja tuli työmaalle ja kysyi miksei hommat ole edenneet. Sanoin että en tiedä kun ei ole puutavaraa eikä oikein työkalujakaan.
Olen kuulkaa monta työntekijää erottanut kun eivät jaksaneet tehdä mitään. On ollut sellaisia jotka jaksoi kaksi päivää olla töissä ja sitten niitä ei saanut edes puhelimella kiinni enää. Mulla oli silloin rekka täynnä tavaraa jota piti toimittaa moneen paikkaan ja työntekijä ei tullut töihin. Hädissään löysin fasebookista yhden vanhan kaverin joka tuli heti töihin koska lupasin sille todella hyvän palkan. Olisin menettänyt 40 tonnia muuten jos en olisi löytänyt työntekijää.
Rakennusalalla pääosa ajasta menee odotteluun, kun töitä/materiaalitoimituksia ei saada sovitettua.