Lapsettomuus on monelle lapselliselle jotenkin vaikea asia

Mulla on ainakin tosi ristiriitainen olo tämän asian suhteen. Olen sitä mieltä että maapallon kannalta on erittäin kannatettavaa jättää lapset tekemättä jos siltä tuntuu. Ja on myös niin, että kaikista ei edes ole vanhemmiksi ja on vain viisautta tunnustaa tämä. Lisäksi käy lapsettomat kateeksi, koska kyllähän lapsen saatuaan hirveän monella asialla on ihan eri lailla väliä kuin ennen. Esim. maapallon kohtalolla. Yhteiskunnallisella tilanteella, sodilla, taudeilla. Lapsettomalla on vain itsensä murehdittavana.



Toisaalta sitten taas ei voi mitään että käy niin sääliksi niitä jotka ei saa koskaan kokea mitä se on kun on lapsi. T. ex-vapaaehtoisesti lapseton joka yrittää pitää suunsa kiinni (en esim. viisastellut tuossa toisessa ketjussa ollenkaan =).

Toisaalta sitten taas ei voi mitään että käy niin sääliksi niitä jotka ei saa koskaan kokea mitä se on kun on lapsi. T. ex-vapaaehtoisesti lapseton joka yrittää pitää suunsa kiinni (en esim. viisastellut tuossa toisessa ketjussa ollenkaan =).

Miten susta tuli ex-vela?

En voi sietää ihmisiä, jotka pitävät omaa ajatusmalliaan nyt esimerkiksi tästä asiasta ainoana oikeana ja kun joku muu tekeekin eri tavalla, ollaan helisemässä. On vaikea ymmärtää että siinä missä joku on valinnut lapsellisuuden, joku toinen taas lapsettomuuden.

Mulla on ainakin tosi ristiriitainen olo tämän asian suhteen. Olen sitä mieltä että maapallon kannalta on erittäin kannatettavaa jättää lapset tekemättä jos siltä tuntuu. Ja on myös niin, että kaikista ei edes ole vanhemmiksi ja on vain viisautta tunnustaa tämä. Lisäksi käy lapsettomat kateeksi, koska kyllähän lapsen saatuaan hirveän monella asialla on ihan eri lailla väliä kuin ennen. Esim. maapallon kohtalolla. Yhteiskunnallisella tilanteella, sodilla, taudeilla. Lapsettomalla on vain itsensä murehdittavana.

Toisaalta sitten taas ei voi mitään että käy niin sääliksi niitä jotka ei saa koskaan kokea mitä se on kun on lapsi. T. ex-vapaaehtoisesti lapseton joka yrittää pitää suunsa kiinni (en esim. viisastellut tuossa toisessa ketjussa ollenkaan =).

Suun kiinnipitämistä kannatan itsekin. Saahan sitä ajatella mitä haluaa, mutta pelkkä ajatus ei vaurioita kuin korkeintaan ajattelijaansa.

niin kauan kuin he eivät aggressiivisesti tyrkytä ja perustele kantojaan. Jos asia tulee esiin, tietysti siitä voi jutella ja kuunnella toisen ajatuksia. Mutta sellainen säälittely tai besserwisserismi tulipa se lapselliselta tai lapsettomalta) on raivostuttavaa.



Kahden lapsen äitinä, skeptikkona ja ateistina on itsekin joskus joutunut vähemmistöksi jossain seurassa.

käy niin sääliksi niitä jotka ei saa koskaan kokea mitä se on kun on lapsi.

Me ei haluta lasta eikä sitä kokemusta miltä se tuntuu kun lapsi on. Ei mullakaan käy sääliksi niitä jotka ei halua koiraa.

Miten susta tuli ex-vela?

ja rupesi haluamaan lapsi. Suhde oli siinä vaiheessa vähän kiehumispisteessä. Lisäksi tuli yksi elämänmuutos jota en tässä viitsi ruotia ja lapsenteko sopi siihenkin. Lisäksi itsekään en enää ollut niin ehdoton.

Luojan kiitos rupesin lapselliseksi. Enpä olisi ikinä uskonut miten rakas tuo lapsonen on.

ja täytä maata. Mutta mua sitten rupeaa korpeamaan siinä vaiheessa kun ruvetaan isoon ääneen toistelemaan kuinka vihaa lapsia jne.



Lisäksi en jaksa ottaa kasvatusneuvoja ihmiseltä jolla ei ole yhtään lasta kasvatettuna, enkä kyllä edes niiltä, kenellä on. Mutta eniten tuppaa ärsyttämään ne, jotka ovat sinkkuja vielä päälle nelikymppisenä ja sitten sormi pystyssä neuvotaan kuinka jotain pitäisi lasten kanssa tehdä eri tavalla. Rakas kälyni on juuri tällainen..

Ihmisiä on moneen junaan. Ei minusta ole outoa.



Mulle kolmen lapsen äidille on tasan sama tekeekö joku lapsia tätä nykyä. Aiemmin oisin halunnut lapsilleni serkuksia paljon, mutta kun ei niitä alkanut kuulua, ajan kanssa tyydyin. Mielipiteetkin voi muuttua, kehittyä.

Sellainen, joka katkaruuksissaan ja surussaan huomauttaa jostain perheellisten typeristä tavoista ja jota siksi päästään joukolla lyömään ja haukkumaan. Että on ihan oikein ettei täällä olekaan lapsia, ettei hänestä olisikaan ollut äidiksi ym.



Vapaaehtoisesti lapseton mitätöi äitien mielestä valinnallaan heidän oman valintansa perhe-elämästä ja sitä ei siedetä. Sellaisen edessä taas on helppo päteä (kun ja jos ei ole juuri mitään muuta millä päteä) joka ei ole menestynyt perheellistymisessä vaikka olisi niin toivonutkin.



Kuinkahan paha olla suurimmalla osalla perheitä oikein on. Av:n perusteella todella suurella.

En huutele kenellekään, että mikset hankkinut lapsia mutta kun pääsin itse äidiksi oli se niin mahtava kokemus ja paremmaksi käy (äitiyttä takana nyt 16 v.) että säälin niitä ihmisiä jotka eivät saa sitä kokea. Vasta äitiyden myötä opin ajattelemaan muitakin ihmisiä ja maailmaa hieman laajemmin kuin omasta näkökulmastani.



Äitiys on suurin lahja jonka olen koskaan saanut. Olen siitä ikuisesti kiitollinen.

että moni vapaaehtoislapseton kuvittelee sen heidän lapsettomuutensa olevan lapsellisille iso ja vaikea asia. Sorry, ei ole. Jos sinä et hanki lapsia, niin sitten et hanki ja that´s it. Ei muita sun elämäsi kiinnosta läheskään niin paljon kuin luulet.

Mutta yllätys yllätys, niin voi tehdä lapsettomuuskriisikin.



Ei pitäsi mennä siihen harhaan, että vain lasten tulo muuttaa elämää ja katsantoa. Sitä muuttaa myös muut asiat.

Jos lapseton on itse valinnut lapsettomuutensa eikä siis halua lapsia, ei hän sääliä kaipaa. Olisi loogisempaa olla iloinen lapsettoman puolesta, sillä tämä on voinut valita elämäntapansa tässä suhteessa itse sellaiseksi kuin on halunnutkin. Saattaisihan se lapsetonkin olla lopulta todella onnellinen, jos ns. vahingossa lapsen saisi, mutta tämä ei tee lapsettomasta nykyhetkessään tyytymätöntä tai säälittävää.



Säälijä antaa asenteellaan ymmärtää, että lapsettoman jopa pitäisi olla onneton ja haluta lapsia tullakseen onnelliseksi. Tämä on ärsyttävää. Sääliasenteet heijastelevat yleistä yhteiskunnallista ja sosiaalista mentaliteettia, jonka mukaan kaikkien tulisi _suorittaa_ elämänsä tietyissä vaiheissa ja että tiettyhin ikäkausiin automaattisesti sopii jokin näistä vaiheista.



Lapsena ja nuorena käydään peruskoulu. Peruskoulun jälkeen on välittömästi siirryttävä seuraavaan vaiheeseen: on mentävä opiskelemaan lukioon tai ammattikouluun tai sitten on mentävä töihin. Opiskelujen jatkaminen on parempi vaihtoehto, sillä kaikkien ihmisten pitää toki kokea paljon puhuttu ja kehuttu opiskelijaelämä.



Teini-iässä kuuluu rakastua ja aloittaa ensimmäinen seurustelusuhde, jonka kuuluu myös loppua sydänsuruun (ensimmäisen seurustelusuhde ei koskaan kestä). Opiskelut pitää saattaa loppuun viimeistään 25-vuotiaana, jolloin työkokemustakin olisi kuitenkin hyvä olla jo kertyneenä. Parikymppisenä on aloitettu se vakava seurustelusuhde (heterosuhde tietenkin) ja vuoden seurustelun jälkeen muutettu yhteen mussukan kanssa.



Opiskelujen jälkeen onnellinen pariskunta ahkeroi kumpikin vakituisessa palkkatyössään pari vuotta, jotta selviytyisi tulevasta omakotitalolainasta. Kun työtilanne on kummallakin vakaa, perustetaan perhe (mielellään kaksi lasta, sehän on jotenkin niin kohtuullista ja siistiä). Tämän jälkeen eletään lasten ehdoilla lapsiperhearkea, kunnes keski-ikä koittaa. Keski-iässä saadaan lyhyt kuoleman lähestymiseen liittyvä villitys, minkä jälkeen seestytään. Töitä tehdään LUOTETTAVASTI, REHELLISESTI ja AHKERASTI yli kuusikymppiseksi, minkä jälkeen eläkepäivät kesämökillä puuhastellen ovat todellakin ansaittuja.



Jos tästä poikkeaa, on se niin sääli. Voi sääli, kun sinä sen peruskoulun jälkeen pidit välivuoden etkä tehnyt oikein mitään paitsi reilasit Euroopassa. Voi sääli, kun jäit sen ekan poikaystävän kanssa olemaan: kyllä teille vielä vaikeaa tulee ja kadut vielä, ettet ole muita miehiä koittanut. Voi sääli, kun sinulla ei ole miestä lainkaan - on varmaan hirveän yksinäistä elämä. Sinkut ajattelevat vain itseään. Sinkuus tämän individualistisen ajan rappioituneisuuden ilmentymä. Kauheaa. Voi sääli, kun ei tuosta oikein suvulle voi puhua, että sinä seurustelet tytön kanssa, vaikka pitäisi seurustella pojan kanssa. Mikä semmoinen freelance-toimittaja on? Kyllä ihmisellä pitää olla vakituinen työ. Voi voi, kun ei teillä ole noita lapsiakaan. Kunnon parisuhde ja lapset ne vasta naisen tekevät. Minä en tiennyt elämästä mitään, ennen kuin synnytin. Kyllä minä sitten säälin sinua.