Onko täällä muita jotka ovat kadottaneet suomenruotsalaisuutensa?

Juu, ukkini oli täysin ruotsinkielinen, joka meni suomenkielisen mummini kanssa naimisiin. Lapset eli äitini ja enoni kasvatettiin suomen kielellä. Suomenruotsalaisuus katosi yhdessä sukupolvessa.

Isä kävi koulut ruotsiksi, hänen äiti oli ruotsinkielinen ja isä suomenkielinen. Isoäiti puhui suomea, ei mitenkään erityisen hyvin, mutta tuli sillä toimeen.

Äiti oli suomenkielinen ja kuulemma oli aikoinaan ehdottanut isälle, että tämä puhuisi meille lapsille ruotsia, mutta isä oli sitä mieltä että ei sitä voi noin oppia kun hänen oma suomi on niin huonoa. Isä puhui ihan täydellistä suomea ilman mitään aksenttia, mutta hänellä oli joku trauma omasta kielitaidosta ja silloin oli vallalla käsitys että on paras oppia kieli kerrallaan, muuten tulee sekakielisiä lapsia jotka eivät osaa mitään kieltä kunnolla.

Onhan se sääli, että olisi voinut oppia ruotsin vaivattomasti lapsena sen sijaan että koulussa joutui vaivalla opettelemaan, mutta näin se meni.

Isän suku ruotsinkielinen, äiti suomenkielinen. Vanhin lapsi käynyt ruotsinkieliset koulut ja muut suomenkieliset. Nyt omat lapset taas ruotsinkielisessä eli minä jäin välistä suomenkieliseksi juurikin siksi että muka ei opi mitään kieltä kunnolla. Nyt omat lapset puhuvat täydellisesti suomea, ruotsia ja englantia ja koulussa opitaan helposti saksaa.

Vierailija kirjoitti:

Juu, ukkini oli täysin ruotsinkielinen, joka meni suomenkielisen mummini kanssa naimisiin. Lapset eli äitini ja enoni kasvatettiin suomen kielellä. Suomenruotsalaisuus katosi yhdessä sukupolvessa.

 

Sama.

Vierailija kirjoitti:

Juu, ukkini oli täysin ruotsinkielinen, joka meni suomenkielisen mummini kanssa naimisiin. Lapset eli äitini ja enoni kasvatettiin suomen kielellä. Suomenruotsalaisuus katosi yhdessä sukupolvessa.

 

Sama täällä. Mummi ei puhunut yhtään suomea ja vaikutti harmistuneelta ukin puhuessa sitä sukulaistensa kanssa kasvotusten ja myöhemmin vain puhelimessa. Lopulta ruotsinkielisten sukulaisten määrä hupeni niin, ettei ukilla ollut enää ketään jonka kanssa puhua. Lapsille eli isälleni ja tämän sisaruksille ruotsi jäi tuntemattomaksi. Vain ruotsinkielinen sukunimi muistuttaa enää sukumme hurrihistoriasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ukkini oli täysin ruotsinkielinen, joka meni suomenkielisen mummini kanssa naimisiin. Lapset eli äitini ja enoni kasvatettiin suomen kielellä. Suomenruotsalaisuus katosi yhdessä sukupolvessa.

 

Sama täällä. Mummi ei puhunut yhtään suomea ja vaikutti harmistuneelta ukin puhuessa sitä sukulaistensa kanssa kasvotusten ja myöhemmin vain puhelimessa. Lopulta ruotsinkielisten sukulaisten määrä hupeni niin, ettei ukilla ollut enää ketään jonka kanssa puhua. Lapsille eli isälleni ja tämän sisaruksille ruotsi jäi tuntemattomaksi. Vain ruotsinkielinen sukunimi muistuttaa enää sukumme hurrihistoriasta.

Ähh, piti sanoa, ettei mummi puhunut yhtään ruotsia.

No, pitänee kertoa että Vöyrin golfkentän käyn kiertämässä muutaman kerran joka kesä, on jännästi tehty kenttä ja isot korkeuserot. Ja vaikka pelaa niiden "hurrien" kanssa niin aina on ollut hauskaa ja tullut hyvin toimeen

Teidän ruotsalaisten muuttaa Ruotsiin ajoissa, että ette kadota suomenruotsalaisuutta.

Äitini isä oli suomenruotsalainen. Mutta lapsille ei opetettu ruotsia. Vanhenmiten olen huomannut olevani tavoiltani jotenkin ruotsalainen. Ehkä veri on vettä sakeampaa. 

Vierailija kirjoitti:

Isä kävi koulut ruotsiksi, hänen äiti oli ruotsinkielinen ja isä suomenkielinen. Isoäiti puhui suomea, ei mitenkään erityisen hyvin, mutta tuli sillä toimeen.

Äiti oli suomenkielinen ja kuulemma oli aikoinaan ehdottanut isälle, että tämä puhuisi meille lapsille ruotsia, mutta isä oli sitä mieltä että ei sitä voi noin oppia kun hänen oma suomi on niin huonoa. Isä puhui ihan täydellistä suomea ilman mitään aksenttia, mutta hänellä oli joku trauma omasta kielitaidosta ja silloin oli vallalla käsitys että on paras oppia kieli kerrallaan, muuten tulee sekakielisiä lapsia jotka eivät osaa mitään kieltä kunnolla.

Onhan se sääli, että olisi voinut oppia ruotsin vaivattomasti lapsena sen sijaan että koulussa joutui vaivalla opettelemaan, mutta näin se meni.

Minlla on jotenkin sama käsitys, että tuolloin ajateltiin, että lapsen kehitykselle olisi vahingollista jos opetetaan kahta kieltä yhtäaikaa ja ehkä myös pelättiin sitä hurriksi leimautumista, että lapsi joutuisi siksi kiusatuksi suomenkielisessä ympäristössä jos vanhempien kanssa puhuisi ruotsia.

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa jolloin kansallismielisyys nousi Suomessa ja muualla Euroopassa oli ihan lehdissä listoja joissa ilmoitettiin millaisen suomen kielisen nimen ruotsin- ja venäläiskieliset suvut ovat otaneet. Alkujaan suomen kielisillä ei tavannut olla sukunimiä lainkaan oli vain xxx-tyttäriä ja poikia, sukunimet olivat lähinnä ruotsalainen ja venäläinen juttu, mutta tuolloin suomalaiset alkoivat ottamaan sukunimiä ja ruotsalaiset ja venäläiset suomalaistivat sukunimiään. Ei ehkä liity aloitukseen mutta sivuaa sitä miksi moni ruotsalainen ja venäläinen suku on suomalaistunut aika nopeasti. Minulla on saksalainen sukunimi perintönä vaikka en puhu saksaa eikä minulla ole mitään siteitä sinne.

Olen suomenruotsalainen , ruotsinkieliset koulut käynny. Lapsuuteni ja nuoruuden kaverit ruotsinkielisiä kun menin naimisiin suomalaisen kanssa niin sen jälkeen loppu ruotsin kieli enkö sitä ole kaivamnut ja suomea on lapsille sina puhunnut

Etelä-Pohjanmaan murre kuulostaa varmaan samalta muualla Suomessa asuville, mutta kun itse aikoinaan muutin Vöyrin seudulta läheltä kieliraa Seinäjoelle asumaan ja Lapualle opiskelemaan huomasin isojakin eroja. Olin esim. aina puhunut prunnista en kaivosta, kun kysyttiin sopiiko tulla sanottiin trenkääkö tulla, kun kysyttiin tapaatko tehdä sanottiin pruukaatko tehdä jne. Vaikka muuten murre oli tuttua niin minun sanastossa ruotsin kieliset suomalaisen asun saaneet sanat vilisivät ja jo Lapualla ne loistivat poissa olollaan.