Miltä mahtaa tuntua kun on kuollut?
Kommentit (80)
eihän sitä toki varmasti voi sanoa, mutta melko vahva arvaus on, ettei se tunnu yhtään miltään, koska ei ole enää tietoisuutta, joka voisi tuntea tai miettiä, miltä se tuntuu
Ehkä olo paranee. Terveempi. Varsinkin jos menee oikeaan paikkaan, eikä haksahda kenenkään lankaan.
Jos alkuun tuntuisi kuin menisi tajuttomaksi, minä olen kerran mennyt ja luulin kuolevani . Ei sitä voi tietää.
Ihmisen tietoisuus toimii vielä ainakin 15min kuoleman jälkeen. Se on ihan todettu kun joku oli kuollut kesken magneettikuvausten. Aivotoiminta oli jopa kiihtynyt. Mahtoi nähdä jänniä unia..
... peruskoulu on hyvä käydä loppuun
Kutittaa kun ötökät alkaa järsimään raatoa.
Vierailija kirjoitti:
eihän sitä toki varmasti voi sanoa, mutta melko vahva arvaus on, ettei se tunnu yhtään miltään, koska ei ole enää tietoisuutta, joka voisi tuntea tai miettiä, miltä se tuntuu
Juuri näin.
Kun aivotoiminta on lakannut, ihminen on hävinnyt olemasta, vaikka ruumis vielä vähän aikaa jossain kolossa olisikin odottamassa, että omaiset ovat käyneet sillä Thaimaan-lomallaan ja pistäisivät vihdoin hautajaiset pystyyn.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen tietoisuus toimii vielä ainakin 15min kuoleman jälkeen. Se on ihan todettu kun joku oli kuollut kesken magneettikuvausten. Aivotoiminta oli jopa kiihtynyt. Mahtoi nähdä jänniä unia..
Vaikka aivotoiminta kiihtyisi, tuskin ihminen on siitä enää tietoinen ollut. Minä luulen, että ihminen ei tunne eikä tiedosta mitään. Aivan kuin vaikkapa nukutuksessa. En minä ainakaan silloin tuntenut mitään tai nähnyt mitään unia vaan olin aivan kuin kuollut. Tietoisuus lakkasi kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
eihän sitä toki varmasti voi sanoa, mutta melko vahva arvaus on, ettei se tunnu yhtään miltään, koska ei ole enää tietoisuutta, joka voisi tuntea tai miettiä, miltä se tuntuu
Jos lähdemme siitä, että järkisielu on tietoisuus, ja, että tietoisuus on vain sähkömagneettista energiaa, niin Energian säilymislain mukaan tämä energia ei mihinkään katoa. Joten yllätyshän sieltä on sitten tulossa muodossa tai toisessa.
Mikä on järkisielu? Missä se sijaitsee? Miksi puhut ihan höpöjä?
Vierailija kirjoitti:
Kutittaa kun ötökät alkaa järsimään raatoa.
Tuhkauurnassa?
Vierailija kirjoitti:
Samalta kuin ennen syntymää?
Että vipeltää siittiönä jossain ektoplasmassa?
Tietoisuus omasta olemassaolosta ei katoa. Havaittavat ympäristö vain vaihtuu
Ei se vielä mitään, mutta se ruumiinavaus ja krematoriossa tuhannen asteen uuniin meno. Ne mietityttää.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on järkisielu? Missä se sijaitsee? Miksi puhut ihan höpöjä?
Sinulla näyttää olevan varmaa tietoa, että tuo on höpöpuhetta. Onko sinulla esittää jotain faktatietoa asiasta?
Eri
Ihminen on niin tampio ettei tiedä kvanttifysiikasta vielä paljoa jaskaakaan joten vielä vähemmän tietää jostain ihmisen tietoisuuksista ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Tuskin tuntuu miltään