Miten paljon teillä isovanhemmat

jolloin hänen luonaan kyläillään. Toinen mummo onkin vähän eri juttu jo, eli esikoisen kanssa etenkin oli todella paljon, jos vain raaskimme antaa. Ei reissuja pienenä. Kuopuksen synnyttyä, tuntui, että múmmo ei oikein osaa olla, joten rajoitettiin kaikkea hieman. Eromme jälkeen tämä toinen mummi auttoi meitä tosi paljon, ja nähtiin usein, mutta nyt lapset ovat jo isompia, eli ns hoitoapua emme tarvitse, mutta mummo vie lapsia tetteriin, näyttelyihin jne jne kivaa.

Minun vanhempani asuvat kauempana, ja lapset näkevät isovanhempiaan muutaman kerran vuodessa. Isäni puuhailee lasten kanssa ulkona kaikenlaista, äitini ei sairaudeltaan kykene juuri mihinkään. Appiperhe asuu lähellä, juttelevat lapsille, mutta eivät puuhaile heidän kanssaan. Isovanhemmat eivät ole koskaan hoitaneet lapsia minuuttiakaan, eivät edes pitäneet sylissä. Kontaktia on siis aina silloin, kun itse viemme lapset isovanhempien näkösälle, mutta itse emme voi poistua paikalta, koska isovanhemmat kieltäytyvät hoitamasta lapsia.

molemmat isovanhemmat osallistuvat paljon lapsemme elämään. kiitos siitä heille. appivanhempani asuvat nyt ( muutomme jälkeen) 2km päässä ja omani 20km ( asutaan maalla niin ei matka eikä mikään). lapsemme on vasta reilu vuoden joten hoitoapua olemme melkein aina saaneet jommasta kummasta paikasta jos sitä olemme kaivanneet ja yökyläily on ollut myös mahdollista. isoisovanhemmat näkevät n. kerran kuukaudessa kun pyörähdämme heitä morjestamaan.

Joka arkipäivä näkevät toisiaan, lapsi on siis mummmulla hoidossa! Toista mummia nähdään viikottain. Vielä ei ole makustellut mutta varmasti jossain vaiheessa kunhan lapso kasvaa.

lapsi näkee vähintään pari kertaa kuukaudessa niin että käymme heillä tai he meillä, tuon lisäksi lapsi on heillä n.kerran kuussa yökylässä. Toista mummoaan lapsi näkee aika usein kun asutaan samassa kaupungissa, mutta lapsi ei ole hänen luonaan ollut hoidossa. Toista vaariaan näkee harvoin, ehkä n. pari-kolme kertaa vuodessa, koska välimatkaa on niin paljon. Lapsi täyttää pian 2v.

6 ja 4 vuotiaat tytöt ja 2v poika. Mun äiti ja miehen äiti on isovanhemmista enää elossa. Miehen äitiä näkevät tosi harvoin, ei ole kovin kiinnostunut meidän lapsista. Mutta mun äiti:



osallistuvat lastenne elämään? Joka päivä. Äiti asuu tuossa melkein naapurissa, ja tytöt kirmaisevat sinne tai äiti tulee meille käymään lähes joka päivä. Mun äitini on pienestä pitäen (ollaan miehen kanssa lapsuuden naapurit) ollut kuin varaäiti miehelleni, joten heilläkin on hyvät välit, joten kyläily ei haittaa :)



Mitä tekevät yhdessä, tapaatteko vain perheenä isovanhempia vai lapset yksin isovanhempien luona tms? Leikkivät, pelaavat, ulkoilevat, käyvät uimassa, katsovat leffoja ja pitävät herkkuiltoja, ovat yökylässä usein jne. Joskus ollaan mukana, joskus ei.



Matkustelevatko isovanhemmat lastenne kanssa? No lapset ovat vielä sen verran pieniä, että ainakaan toistaiseksi eivät ole matkustelleet. Lasten isä kyllä käy sukuloimassa Keski-Suomessa usein lasten kanssa ja itse olen käynyt toisessa kotimaassani esikoisen kanssa.

asuvat 500 km:n päässä ja näemme heitä n. neljä kertaa vuodessa, kerrallaan ollaan siellä 5 päivästä kahteen viikkoon. Äitini juttelee mielellään vanhemmalle lapselle ja lirkuttelee vauvalle, mutta ei hoida, isäni taas haluaa hoitaa vauvaa mahd. paljon ja ulkoilla vanhemman lapsen kanssa.



Miehen vanhemmat asuvat n. 4o km:n päässä. Heillä vanhempi lapsi on ehkä kerran kahdessa kuukaudessa yökylässä ja puuhailevat kaikkea mahdollista. Kun käymme heillä, miehen äiti hoitaa vauvaa ja me voidaan miehen kanssa käydä kahdestaan lenkillä tai syömässä. Olen tilanteestamme tosi iloinen ja toivon, että nyt kuusikymppiset isovanhemmat pysyvät terveinä ja jaksavat puuhata lastenlastensa kanssa vielä pitkään.

melkienpä päivittäin. Sisaren lasten kanssa tapailevat viikoittain koska asuvat samassa kaupungissa. Tapaamme 4-5 x vuodessa.



Anoppini soittelee viikoittain esikoiselle. Tapaamisia 2-3x vuodessa. Väimatkaa on 250 km

Isovanhemmat eisät ole juurikaan hoitaneet lapsiamme, mutta kyläilemme kyllä sekä heidän luonaan että he meidän luonamme. En pidä omia vanhempiani kovin hyvinä lastenhoitajina, koska he ovat riitaisia ja isäni varsinkin tyly ja äitini välinpitämätön.

Minun vanhempani ovat kuolleet. Sukualaiset asuvat noin 500 km:n päässä ja he eivät täällä kyläile, minä olen siellä käynyt viimeksi noin 3 vuotta sitten.

Miehen vanhepien kanssa oltiin aika tiiviistikin tekemisissä vielä niin kauan, kun yhteinen esikoisemme oli noin 4 v. Lapsi oli yökylässäkin anoppilassa ja olivat lapsen kanssa.

Miehen ensimmäisen liiton lasten kanssa olivat myös tiiviisti tekemisissä tapaamisviikonloppujen aikana mm. halusivat hakea ja viettää aikaa heidän kanssa, mutta samaan aikaan ei meidän yhteinen koskaan ollut.



Sitten syntyi toinen yhteinen lapsi. Oltiin tilanteessa, että olisin todella tarvinnut apua ja lastenhoitoapua, edes siten että tuo 4 v olisi ollut isovanhempien luona tms. Tai he tulleet meille hoitamaan vauvaa ja muita lapsia, auttamaan kotitöittä. Olin todella kipeä ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen vielä kipeämpi. Mies ei ollut koskaan kotona, olin aivan yksin.



Mutta he tavallaan lopettivat kaiken tuon, sen vähänkin, mitä aiemmin.



Sitten tuli tilanne, että anoppi haukkui minut ja totesin, että kiitos nyt riittää, laitoin välit poikki.

Nuorempi lapseni on vauvana tavannut isovanhemmat pari kerttaa. Heillä ei ollut mitään intoa luoda minkäänlaista suhdetta tähän nuorimpaan. Syytä en tiedä, mutta eivät vaan "innostuneet " tutustumaan samalla tavalla kuin miehen lapsiin heidän eronsa jälkeen "haluan tutustua lapsenlapsiini" tai samalla tavalla kuin tähän yhteiseen ensimmäiseen lapseen, jota katsoivat ja hoitivat jo vauvana.



Tuon haukkumisjutun jälkeen en ole ollut siis missään tekemisisäs isovanhempien ja miehen muunkaan suvun kanssa, Olen kuunnellut miten haukkuvat miehen exää, eivät lasten kuulle ääneen mutta tuleehan se sieltä. Ei jää tajuamatta. En anna lapsiani ihmiselle, joka ei arvosta minua, minun pitäisi niiden tapaamisten jälkeen kuitenkin olla äiti lapsilleni ja lasten edelleen kunnioittaa minua. Sitä ei isovanhemmat murenna. Ja kyllä, he osaavat sen tehdä. Olen nähnyut vierestä.

appivanhempien kanssa asumme samassa talossa. Isovanhemmat eivät matkusta lastemme kanssa, miksi matkustaisivat? Lapset eivät ole yksin isovanhempien luona siksi, että se olisi aika hankalaa yhteisessä kodissa.

Minun vanhempani ovat kuolleet. Sukualaiset asuvat noin 500 km:n päässä ja he eivät täällä kyläile, minä olen siellä käynyt viimeksi noin 3 vuotta sitten. Miehen vanhepien kanssa oltiin aika tiiviistikin tekemisissä vielä niin kauan, kun yhteinen esikoisemme oli noin 4 v. Lapsi oli yökylässäkin anoppilassa ja olivat lapsen kanssa. Miehen ensimmäisen liiton lasten kanssa olivat myös tiiviisti tekemisissä tapaamisviikonloppujen aikana mm. halusivat hakea ja viettää aikaa heidän kanssa, mutta samaan aikaan ei meidän yhteinen koskaan ollut. Sitten syntyi toinen yhteinen lapsi. Oltiin tilanteessa, että olisin todella tarvinnut apua ja lastenhoitoapua, edes siten että tuo 4 v olisi ollut isovanhempien luona tms. Tai he tulleet meille hoitamaan vauvaa ja muita lapsia, auttamaan kotitöittä. Olin todella kipeä ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen vielä kipeämpi. Mies ei ollut koskaan kotona, olin aivan yksin. Mutta he tavallaan lopettivat kaiken tuon, sen vähänkin, mitä aiemmin. Sitten tuli tilanne, että anoppi haukkui minut ja totesin, että kiitos nyt riittää, laitoin välit poikki. Nuorempi lapseni on vauvana tavannut isovanhemmat pari kerttaa. Heillä ei ollut mitään intoa luoda minkäänlaista suhdetta tähän nuorimpaan. Syytä en tiedä, mutta eivät vaan "innostuneet " tutustumaan samalla tavalla kuin miehen lapsiin heidän eronsa jälkeen "haluan tutustua lapsenlapsiini" tai samalla tavalla kuin tähän yhteiseen ensimmäiseen lapseen, jota katsoivat ja hoitivat jo vauvana. Tuon haukkumisjutun jälkeen en ole ollut siis missään tekemisisäs isovanhempien ja miehen muunkaan suvun kanssa, Olen kuunnellut miten haukkuvat miehen exää, eivät lasten kuulle ääneen mutta tuleehan se sieltä. Ei jää tajuamatta. En anna lapsiani ihmiselle, joka ei arvosta minua, minun pitäisi niiden tapaamisten jälkeen kuitenkin olla äiti lapsilleni ja lasten edelleen kunnioittaa minua. Sitä ei isovanhemmat murenna. Ja kyllä, he osaavat sen tehdä. Olen nähnyut vierestä.

Outoa, että miehesi on niin riippuvainen vanhemmistaan, että sinäkään et erota isän velvollisuuksia isovanhempien vastuista.

ja miehen vanhempia myös vähintään 2 kertaa viikossa. Joskus jopa lähes joka päivä. Lapselle järjestyy kyllä hoitopaikka isovanhemmilta, jos sitä satutaan tarvitsemaan. Ei ole vielä ollut esim. yökylässä (1v3kk). Varmasti myös tulevaisuudessa matkustelevat yhdessä, aivan niin kuin minä ja sisarukseni pienenä.