Opettaja sanoi ettei minulla ole syytä huoleen. Mutta en tunne enää omaa lastani.

Tehkää lastenne kanssa yhdessä. Käykää  mm elokuvissa, kävelyllä , että otatte eväät mukaan, taidenäyttelyissä. Ihan ekaluokkalaisesta lähtien . Siinä samalla on ihan tavallista jutustelua. Kun tulee tavaksi ja normaaliksi toiminnaksi sitä voi jatkaa teini-iän ylikin.

Miksi edes kysyit opettajan mielipidettä? Hän ei ole psykologi vaan häntä kiinnostaa lähinnä että käyttäytyminen on suunnilleen teini-ikäisen normien mukaista ja että ei ole mitään koulua*pumispuheita. Jos olet huolissasi, puhu lapsesi kanssa, vie häntä terapiaan jne jos hän suostuu. Ja hyväksy että tuo voi olla se helpoin mahdollinen teini-ikä. Toiset hakevat lapsiaan selviämisasemilta toisista kaupungeista. 

Vierailija kirjoitti:

Oletko lapsen kanssa ottanut puheeksi, että olet huolissaan hänestä?

Aloituksesta saa vaikutelman että vanhempi odottaa että opettaja ottaa asian pujeeksi koulussa.

Haluaa porno- ja runkkausrauhaa. Jatkuvasti peljästyy kun ovi käy. Edging käynnissä ehkä.

Murrosikä pian tai jo. Etkö huomaa. Silloin nuoria ahdistaa ettei kukaan välitä, eikä ymmärrä ja hän ei luota. Oletteko noin pihalla asioista? Miten vanhemmat eivät tajua teini-ikää. Hankkikaa tietoa. Mitä se ope nyt siinä voi tehdä, se opettaa vain.

Kuulostaa erikoiselta, että juttelet noin vähän teinisi kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä tunnet oman lapsesi. Ei se opettaja näe häntä kuin harvakseltaan, ja katsoo asiaa lähinnä koulun näkökulmasta, eli jos ei aiheuta häiriötä, ei hänen näkökulmastaan ole syytä huoleen. Eli luota omaan vaistoosi.

Toisaalta jotkut vanhemmat huolestuu muuten vaan ihan liikaa. Esim. mun äiti raahasi mua ties minne psykologille ja minne, vain koska mulla oli teini-ikä enkä ollut enää heille yhtä avoin enkä innostunut samoista jutuista kuin ennen. Minä tein selväksi myös koulupsykologilla, että mä vaan haluan olla rauhassa, enkä ole masentunut. Se sentään onneksi ymmärsi, että olin teini joka halusi vaan vähän tilaa ja rauhaa. Mutta äiti hössötti ja yritti väkisin saada innostumaan lasten jutuista ja samanlaista suhdetta häneen kuin ennen. Mutta eihän se suhde voi samanlainen olla, kun toinen on kasvamassa kohti aikuisuutta, siinä on lapsen ja aikuisen suhde vähitellen muuttumassa kahden aikuisen ihmissuhteeksi.

Saattaa olla näin, mutta saattaa olla niinkin että vanhemman vaisto tavoittaa jotain. Olen nähnyt läheltä kuinka nuori kivenkovaan väitti tuota samaa kuin sinä, suuttuen jopa, kunnes sai isän ja opettajankin puolelleen ja sitä tilaa sitten annettiin. Vuoden kuluttua tosiasiassa jo tuohon aiempaan aikaan idullaan muhineet ongelmat räjähtivät käsiin. Perheen ja sen ihmissuhteiden palasia kursitaan edelleen kokoon. Äiti oli oikeassa.

Että mistä sen sitten koskaan varmaksi tietää, ja kumpaan suuntaan erehtyminen on mielestänne vahingollisempaa?

Tuollainen minäkin olin. Ei mulla ollut kavreita koulussa.