Tulee olemaan outoa heinäkuussa. Molemmat pojat lähtevät kotoa pois.
Nuorempi lähtee armeijaan ja vanhempi osti juuri oman asunnon, johon pääsee heinäkuussa muuttamaan. Jäädään miehen ja koiran kanssa kolmistaan. Surettaa jo nyt:(
Onneksi intistä pääsee lomille, eikä vanhempi poikakaan muuta kuin 20km päähän.
Kommentit (10)
Tiedossa hellää poikarakkautta intissä.
Kannattaisko elää ihan omaa elämää välillä?
Opiskele uusia seksitekniikoita ja toteuta miehesi kanssa kun lapset ovat poissa.
Ruuhkavuodet helpottaa ja saatte sitä lapsiperheiden peräänkuuluttamaa omaa aikaa
So not. Eihän ne ikuisesti voi elää sun elämää.
Lapsi ei ole lemmikki. Olisit hankkinut koiran.
Eiväthän noi lähde edes kauas. Meidän kaikki lapset muuttivat pois Suomesta.
Minulle oli ihan kauhean kova pala, kun esikoinen muutti. Seuraavien kanssa oli jo oppinut sopeutumaan. Se on iso muutos, ihan uusi vaihe elämässä. Aloitin uuden alan opiskelun, oli pakko saada jotain uutta ja haastavaa ja innostavaa elämään. Otimme myös koiran.
Saatte olla kuin nuoripari, kun on KÄTY.