Samassa jyväskyläläisperheessä kuoli 2 vauvaa tukehtumalla vanhemman alle?
Vauva kuoli vanhempien väliin - syyte tuli
Julkaistu: 31.05.2011 10:52
Vauvansa kuolemasta epäiltyä jyväskyläläispariskuntaa vastaan on nostettu syyte.
Syytteen mukaan vanhempia epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta ja vaaran aiheuttamisesta. Tapausta aletaan käsitellä Keski-Suomen käräjäoikeudessa syyskuussa.
Kyse on vuonna 2006 tapahtuneesta vauvan kuolemasta.
Poliisitutkinnassa selvisi, että vauva oli nukkunut vanhempiensa välissä parisängyssä. Vanhemmat olivat nauttineet päihteitä. Poliisi epäilee, että jompikumpi vanhemmista oli kääntynyt nukkuvan vauvan päälle ja aiheuttanut tämän tukehtumisen.
Samassa perheessä tapahtui vastaava kuolemantapaus myös vuonna 2003. Aiemman kätkytkuoleman osalta syytettä ei nostettu, koska tapaus on rikosoikeudellisessa mielessä vanhentunut.
Kommentit (2)
saavat kunnon pitkät tuomiot elinkautisen minä antaisin kahden viattoman elämän tuhoamisesta. Hyi helvetti.
Miks ne on tehneet lapsia, jos ne ei niitä halua? Ei voi olla mahdollista että samassa perheessä kuolee kaksi vauvaa samalla tavalla!