Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Missä vaiheessa nuorten ihmisten puheet muuttuvat minäminäminä-itsekorostukseksi?
23.04.2025 |
Havahduin pohtimaan miten ärsyynnyn aikuisten ihmisten tavasta kehua, päteä ja kilpailla omilla tekemisillään. Koen myös itse painetta luetella/tuoda esiin samanlailla omia tekemisiäni, ärsyttää siis itsessänikin tämä! Aloin myös miettiä, missä vaiheessa tämä muutos tapahtuu?
Tarkastelin töissä nuorten (n. 17-22 -vuotiaiden) juttuja kahvitauolla ja muutenkin, ja kukaan ei korostanut itseään ja tekemisiään, niinkuin me heitä vanhemmat ihmiset.
Juttelivat tapahtumista, ilmiöistä, kertoivat itse itselleen nauraen omista kommelluksistaan jne. Ei itsekorostusta eikä muiden tuomitsemista.
Sitten kuuntelin meidän vanhempien ihmisten juttuja. Kyllä alkoi tulla "MINÄ tein sitä ja tätä, MINÄ siivosin ja MINÄ haravoin ja MINÄ tiesin mutta naapuri ei ja naapuri teki näin hölmösti jne jne"
Missä vaiheessa, ja miksi tämä muutos meissä ja puheissamme tapahtuu? Tunnistatteko muut ylipäänsä saman ilmiön?
Kommentit (3)
Ihminen on iästä riippumatta äärimmäinen narsisti, jos sellaisens syntyy. Ei se katso elinvuosia.
Edesmennyt siskoni leveili vielä 60-vuotiaana sillä, että tämän peruskoulupapereihin oli merkattu kotitalouden ja äidinkielen kohdalle kiitettävä. Omakehu oli muutenkin jatkuvaa ja siihen liittyi samaan hengenvetoon muiden väheksyminen (jopa oman kummilapsen).
Osa ihmisistä ei ikinä kehity keskiverron 12-13-vuotiaan aivoista eteenpäin vaikka keho olisi +50v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin nuorilla on vielä kykyä ja uskallusta nauraa itselleenkin, eikä tarvitse niin tehdä itseatään numeroa.
Mä luulen, että aikuiset vanhemmat ihmiset "pakottavat" nuoret tähän.
Muistan omasta nuoruudestani useita tilanteita, jolloin opin että itseä pitää kehua eikä vitsailla. En jaksa kirjoittaa kaikkea mutta tässä yksi esimerkki:
Eräs työpaikkaohjaaja valitteli kuinka nykyajan pikkulapset (tästä siis ikuisuus aikaa) eivät tottele vanhempiaan, itse olin silloin nuori äiti, 22-vuotias 3-vuotiaan äiti. Kysyi minulta, totteleeko mun lapsi aina mua. Minä yritin olla hauska ja keventää tunnelmaa ja vastasin iloisesti nauraen, että no ei todellakaan. Sainkin vastaukseksi halveksivan katseen ja silmien pyörittelyä tämän ohjaajan ja toisen vanhemman kollegansa taholta. Olin tosi häpeissäni ja opin, että tällä tavalla ei siis saa vastata, siitä asti opin vastaamaan minäminä-tyylisesti että "kyllä MINUN lapseni tottelevat" kun asioista tuli puhetta.
Alue: Aihe vapaa
Ettekö muut ole kiinnittäneet asiaan huomiota?