Nelivuotias ei halua leikkiä yhtään yksin
Poikani täytti juuri neljä ja ihmettelen vähän, kun hän ei halua leikkiä yhtään yksin. Tai jos hän hetken leikkiikin yksin, niin se on max viisi minuuttia ennen kuin tullaan hakemaan äitiä tai isiä kaveriksi.
Kuuntelen ihmeissäni, kun työkaveri kertoo, miten hän voi samanikäiselle lapselleen sanoa, että menee leikkimään keskenään siksi aikaa, kun vanhemmat nukkuvat. Mä pääsen hädintuskin vessaan yksikseni.
Onko muilla tällaista vai leikkiikö toiset lapset yksin paljon enemmän?
Kommentit (6)
Vaikuittaa tulevan hyvin toimeen muiden kanssa enkä ole kuullut ongelmista.
Ap
Mitä hän vastaa, kun kysytte, miksi ei tykkää leikkiä yksin?
Nelivuotias ei päätä leikkiikö hän yksin vai ei. Totta kai se pentu pompottaa vanhempiaan, jos siihen annetaan mahdollisuus.
Työkaverisi ovat osanneet kasvattaa lapsensa. Sinä annat lapsen viedä itseäsi kuin pässiä narussa. Siinä on se ero.
No en heti lähtis haukkuun toisen kasvatusta tuon takia. Jos lapsi on vaan tottunut liian hyvälle/kivaan vanhempien kanssa leikkiessään. Myös ruutujen käyttöä vois tarkastella, sellainen kun näivettää leikkimiskiinnostusta tehokkaasti
Jotkut leikkii enemmän ja toiset vähemmän. Tuleeko hyvin toimeen muiden lasten kanssa vai ripustautuuko liikaa?