Kertokaa esimerkkejä häpeällä kasvattamisesta!
Tulee mieleen esim. klassinen "mitä ne naapuritkin ajattelee". Muita?
Kommentit (57)
Ylimielinen naureskelu julkisesti asiasta kuin asiasta. Pohdin 15-vuotiaana lähihoitajaopintoja lukion vaihtoehtona ja äidistäni se on edelleen 25 vuotta myöhemmin suorastaan hulvattoman hauskaa ja huvittavaa, että niin tyhmä suunnitelma oli likalla krähäähähähä! Olen toisella alalla, mutta en ymmärrä, mitä vikaa tuossa suunnitelmassa oli.
Kerrotaan lapsen tekemiä/sanomia hauskoja juttuja ulkopuolisille ja nauretaan niille porukassa.
Naapurin lapset ovat aina parempia kaikessa.
En tiedän soveltuuko tämä tähän kategoriaan, seurasin vaan vierestä, kun oltiin lähdössä kaupungille yhdessä tutun ja sen lapsen kanssa ja lapsi 8 v. kielloista huolimatta meni ennen lähtöä vielä takapihalle hyppimään ja sai siistit vaatteensa ihan kuraan. Vaihdettiin toisen vaatteet, mutta äitinsä sanoi sitten, että nyt laitat kurahousut (sinne kaupungille, jossa kadut kuivat) koska et osaa olla sotkematta. Ja minusta tuntui että varmasti äiti tiesi ja näki, että lasta nolottaa kulkea kurahousuissa siellä kaupungilla, eli oli tavallaan häpeärangaistus siitä, kun ei totellut. Vai mitä mieltä olette?
Remmiä annettiin aikoinaan, eiköhän siinä kivun lisäksi häpeä ollut pointtina.
Kaikki nolot vaivat ja sanomiset piti aina kertoa ulkopuolisille. Erityisen noloa oli, kun äiti kertoi virtsatietulehduksistani kaikille ollessani jo 16v. Kaikki tietysti olettivat sen johtuneen seksistä, vaikken tuohon aikaan sitä vielä harrastanut. Ihan muutama viikko sitten oma äitini vittuili minun olevan angstaava teini ihmisten ilmoilla, vaikka olen parikymppinen nainen ja olin kiireinen puhelimessa ja ihan nätisti mutta napakasti sanoin että pitää nyt vastata tähän puheluun. Lapsena kaiveltiin noloja videoita ja kuvia kaikkien näytettäväksi. Haukuttiin siaksi ja kauhisteltiin lihomista ja painonvaihteluita, on syytetty nistiksi silloin harvoin kun on erehtynyt tunteitaan näyttämään avoimesti, sitähän ei muut tee kuin huumeongelmaiset. Minua sattuu eniten, että minua vertaillaan sairaisiin sukulaisiin ja tuttuihin, vaikka olen aivan normaali keskituloinen työssäkäyvä ja opiskeleva nuori. Ikäisekseni jopa kohtuullisen hyvin menestynyt. Vanhemmilleni kuitenkin kiukutteleva nisti, sika ja angstiteini.
N21
Vierailija kirjoitti:
Kerrotaan lapsen tekemiä/sanomia hauskoja juttuja ulkopuolisille ja nauretaan niille porukassa.
Naapurin lapset ovat aina parempia kaikessa.
Näille lasten sanomisillehan on lehdissä ihan omia palstojakin!
Koulussa uhataan lapsia huonolla tuntimerkinnällä (=vanhemmille kertomisella) jos eivät ole kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
En tiedän soveltuuko tämä tähän kategoriaan, seurasin vaan vierestä, kun oltiin lähdössä kaupungille yhdessä tutun ja sen lapsen kanssa ja lapsi 8 v. kielloista huolimatta meni ennen lähtöä vielä takapihalle hyppimään ja sai siistit vaatteensa ihan kuraan. Vaihdettiin toisen vaatteet, mutta äitinsä sanoi sitten, että nyt laitat kurahousut (sinne kaupungille, jossa kadut kuivat) koska et osaa olla sotkematta. Ja minusta tuntui että varmasti äiti tiesi ja näki, että lasta nolottaa kulkea kurahousuissa siellä kaupungilla, eli oli tavallaan häpeärangaistus siitä, kun ei totellut. Vai mitä mieltä olette?
Tosin äiti nolaa lähinnä itsensä, koska muut mammat katsoo, että noi on varmaan jotain köyhii, kun ei ole varaa reimatecciin..!
Vierailija kirjoitti:
Koulussa uhataan lapsia huonolla tuntimerkinnällä (=vanhemmille kertomisella) jos eivät ole kunnolla.
No pitäiskö sit vaan olla kunnolla? Siinähän ei ole mitään hävettävää. Joitakin juttuja kuuluukin ymmärtää itse hävetä ja katua, kuten esim. jos on perseillyt.

Kyllä se on useimpien lasten mielestä hävettävää jos vanhemmille kerrotaan.
Kummalliselta tuntuu, että häpeärangaistuksia yleensä todella voimakkaasti kritisoidaan, mutta tuo kuitenkin sallitaan.
"OLIKSÄÄ TAAS KAIKISTA HUONOIN?!"
Vierailija kirjoitti:
Nämä mantrat: Ei susta ole mihinkään, katso itseäsi peilistä, sä tuut tekemään itsemurhan ennen 27 ikävuotta, sä voit muuttaa sitten sen ystäväsi luo, laitetaan sut lastenkotiin, mä tuun tekemään itsemurhan sun takia, eikö se ole turhaa, että opiskelet, jos et osaa sitä ja sitä, kyllä mulla on oikeus tietää mitä sä tienaat kun olen sinun vanhempi.
Olen perheen ainoa lapsi, joka on ns. elämässä pärjännyt. Ehkä syynä se, että olin vanhin ja pääsin ajoissa pakoon hullujenhuoneelta eli lapsuudenkodistani. Ja vietin myös nuorena paljon aikaa sukulaisilla.
Jotain epävarmuutta ja omaa rankkaa taustaa nämä kasvatusmetodit ilmensi.
Päätä, olitko ainoa vai vanhin lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki nolot vaivat ja sanomiset piti aina kertoa ulkopuolisille. Erityisen noloa oli, kun äiti kertoi virtsatietulehduksistani kaikille ollessani jo 16v. Kaikki tietysti olettivat sen johtuneen seksistä, vaikken tuohon aikaan sitä vielä harrastanut. Ihan muutama viikko sitten oma äitini vittuili minun olevan angstaava teini ihmisten ilmoilla, vaikka olen parikymppinen nainen ja olin kiireinen puhelimessa ja ihan nätisti mutta napakasti sanoin että pitää nyt vastata tähän puheluun. Lapsena kaiveltiin noloja videoita ja kuvia kaikkien näytettäväksi. Haukuttiin siaksi ja kauhisteltiin lihomista ja painonvaihteluita, on syytetty nistiksi silloin harvoin kun on erehtynyt tunteitaan näyttämään avoimesti, sitähän ei muut tee kuin huumeongelmaiset. Minua sattuu eniten, että minua vertaillaan sairaisiin sukulaisiin ja tuttuihin, vaikka olen aivan normaali keskituloinen työssäkäyvä ja opiskeleva nuori. Ikäisekseni jopa kohtuullisen hyvin menestynyt. Vanhemmilleni ku
Miksi olet tekemisissä noin sairaiden vanhempien kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä mantrat: Ei susta ole mihinkään, katso itseäsi peilistä, sä tuut tekemään itsemurhan ennen 27 ikävuotta, sä voit muuttaa sitten sen ystäväsi luo, laitetaan sut lastenkotiin, mä tuun tekemään itsemurhan sun takia, eikö se ole turhaa, että opiskelet, jos et osaa sitä ja sitä, kyllä mulla on oikeus tietää mitä sä tienaat kun olen sinun vanhempi.
Olen perheen ainoa lapsi, joka on ns. elämässä pärjännyt. Ehkä syynä se, että olin vanhin ja pääsin ajoissa pakoon hullujenhuoneelta eli lapsuudenkodistani. Ja vietin myös nuorena paljon aikaa sukulaisilla.
Jotain epävarmuutta ja omaa rankkaa taustaa nämä kasvatusmetodit ilmensi.
Päätä, olitko ainoa vai vanhin lapsi.
Ainoa lapsi, JOKA ...
Luetun ymmärrys.
- eri

Oikeakielisyys ... ainoa lapsista, joka....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa uhataan lapsia huonolla tuntimerkinnällä (=vanhemmille kertomisella) jos eivät ole kunnolla.
No pitäiskö sit vaan olla kunnolla? Siinähän ei ole mitään hävettävää. Joitakin juttuja kuuluukin ymmärtää itse hävetä ja katua, kuten esim. jos on perseillyt.
Kyllä se on useimpien lasten mielestä hävettävää jos vanhemmille kerrotaan.
Kummalliselta tuntuu, että häpeärangaistuksia yleensä todella voimakkaasti kritisoidaan, mutta tuo kuitenkin sallitaan.
Mikä tän häpeärangaistuksen määritelmä on? Tarkoitan että jos tekee tyhmyyksiä, eikö sitä kuulukin hävetä? Mikä on hyvää ja mikä vääränlaista häpeämistä?

Nykyään uskotaan, että ei kuulu hävetä. Sen sijaan kyseisessä tilanteessa kuuluu sanoittaa tunteensa ja jatkaa myönteisessä hengessä eteenpäin.

VMP !
Suvun muut lapset ja tuttavien lapset olivat joka suhteessa ja missä tahansa asiassa parempia.