Trauman purku on tuonut esiin paljon vihaa ja raivoa, en tiedä miten elän noiden tunteiden kanssa?

Tosi vastuullinen terapeutti kun ei kertonut tai kerro miten jälkilöylyjä haihdutellaan. Oletko kysynyt sylttylähteestä että mitäs nyt?

Mistä se trauma on?

Vierailija kirjoitti:

Mistä se trauma on?

En tiedä.. 

Molemmat vanhemmat alkoholisteja, oli seksuaalista hyväksikäyttöä, mielenterveysongelmia, epävakautta, jatkuvaa hylkäämistä, aikuis iällä valtavasti ongelmia ihmissuhteissa ja kumppanit todella toksisia eli väkivaltaa yms. Olen ollut ihan sätkynukkena ja liian kiltti ymmärtäjä eikä mitään hajua omasta arvosta. Nykyään jo ymmärrän enkä anna kenenkään kohdella itseäni huonosti mutta tekemistä riittää. Vihaa on varmaan paljon mutta jotenkin tosi hankala tunne itselle. 

Olen saanut hengitysharjoituksia joita joka päivä teen, kehon ravistelua, meditaatiota, itsensä hellimistä ja huomioimista silityksin jne. Jokapäivä näitä teen ja huomioin kehoani. -ap

Menet salille purkamaan sitä vihaa voimaharjoittelun kautta, ihan samalla tavalla kuin me muutkin, jotka haluavat terveellä tavalla päästä siitä irti.

Olet päässyt tunteiden tukahduttamisesta siihen, että nyt elät tunteiden vallassa. Sitten olet itse vallassa, kun opit hyväksymään tunteet sellaisina kuin ne on, mutta että niihin ei aina tarvitse reagoida mitenkään erityisesti. Ne tulee ja menee. Sitten kun sen oivaltaa, se on hyvin yksinkertaista. Jokainen on lopulta itse vastuussa omista tunteistaan.

Vierailija kirjoitti:

Olet päässyt tunteiden tukahduttamisesta siihen, että nyt elät tunteiden vallassa. Sitten olet itse vallassa, kun opit hyväksymään tunteet sellaisina kuin ne on, mutta että niihin ei aina tarvitse reagoida mitenkään erityisesti. Ne tulee ja menee. Sitten kun sen oivaltaa, se on hyvin yksinkertaista. Jokainen on lopulta itse vastuussa omista tunteistaan.

Tottakai omalla vastuullani, mitään sen suuntaista en ole väittänytkään. En minä näitä muihin pura mutta tuo viha on kyllä sellainen tunne että sen kanssa on aika hankalaa. Muut tunteet ovat kyllä juuri niin että tulevat ja menevät, itken jos itkettää enkä kehittele mitään draamaa mielessäni sen ympärille vaan tunnen ja päästän irti sitten. Kuitenkin tuo tosiaan viha on niin suuri tunne että sen kanssa en oikein tiedä miten päin olen ja sen myötä tulee sitten itsetuhoisia ajatuksia eli kertoo varmaan siitä etten oikein osaa sitä käsitellä. Välillä oikein raivotanssin ja muutenkin kehollisesti puran sitä mutta yritän opetella jotenkin nyt.. ehkä minun täytyy vain toivottaa tervetulleeksi se ja yrittää saada kiinni että onko siellä vihan alla vielä jotain joka pitäisi huomioida ja antaa tulla. -ap

Huomaan kyllä että vihan mukana on myös turhatuneisuutta ja epäonnistumisen tunnetta. Sen myötä tulee epätoivo ja alan haukkumaan itseäni mutta yritän opetella sitä jotenkin rakentavasti hallitsemaan. -ap

...

Tärkeää on, että purat vihaa ulospäin, etkä käännä sitä itseesi esim.itsetuoisuutena. Ajattele myös, että vihan tunteiden voimaakkuus laantuu aikanaan, nyt piilotettu viha pääsee vihdoin ulos ja alat parantumaan. Voitko fyysisten harjoitteiden lisäksi kirjoittaa vihaa ulos itsestäsi? Rasittaa itseäsi fyysisesti juoksemalla, uimalla jne.? Kunhan et vain lähde millään tavalla rankaisemaan itseäsi. Halaus <3

Vierailija kirjoitti:

Tärkeää on, että purat vihaa ulospäin, etkä käännä sitä itseesi esim.itsetuoisuutena. Ajattele myös, että vihan tunteiden voimaakkuus laantuu aikanaan, nyt piilotettu viha pääsee vihdoin ulos ja alat parantumaan. Voitko fyysisten harjoitteiden lisäksi kirjoittaa vihaa ulos itsestäsi? Rasittaa itseäsi fyysisesti juoksemalla, uimalla jne.? Kunhan et vain lähde millään tavalla rankaisemaan itseäsi. Halaus <3

Siis itsetuhoisuutena 

Vierailija kirjoitti:

Tosi vastuullinen terapeutti kun ei kertonut tai kerro miten jälkilöylyjä haihdutellaan. Oletko kysynyt sylttylähteestä että mitäs nyt?

Sylttytehdas. Se on sylttytehdas. 

Ylipäätään se että koet vastustamatonta himoa repiä auki niitä vanhoja haavoja ja sörkkiä niitä on traumakäyttäytymistä.

Jos puhut lapsuuden traumoista, mitä vanhempasi tekivät sinulle, olet vapautunut niistä täysi-ikäistyessäsi ja päästessäsi itse päättämään missä asut ja kenen kanssa. 

Mutta sen sjiaan, että adaptoituisit tähän hyvään, terveelliseen, uuteen tilanteeseen, palaat vellomaan sinne paskalaariin vaikka sitten mielikuvituksesi voimin. TERVETTÄKÖ? No ei helvetissä.

Muisto on muisto, se haalistuu ja painuu syystä. Älä mene ronklaamaan ja kaivelemaan niitä esiin, vaan päin vastoin, voitele itseäsi entistä enemmällä hyvinvoinnilla, turvalla ja rakkaudella. Niin läpikotaisin, ettet halua enää edes puhua noista karmaisevista muistoista, puhumattakaan siitä että eläisit niitä uudestaan.

Nyt siis vaan täytät elämäsi kaikella hyvällä ja positiivisella, ja annat noiden hirveyksien painua unholaan.

Ja siinä vaiheessa jos saat esimerkiksi lapsia joskus, sinua tullaan maalittamaan ja sörkkimään kaikella mahdollisella, miten sinä tai lapsesi voisitte näyttää heikkoutta ja joutua takaisin tuohon kaivelu- ja paskalaitokseen sörkittäväksi, kiusattavaksi ja kidutettavaksi. Tätä varten opettelet jonkun vakiofraasin, että ei varmaan ollut sen enempää traumoja kuin keskimärin muillakaan, ja ainakin viimeiset 10 vuotta on ollut todella seesteistä, hyvää ja vakaata. Nuo elävältä syövät lääketeollisuuden korppikotkat kyllä pyrkivät tuhoamaan mielenterveytesi, jos annat heille pienimmänkin mahdollisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet päässyt tunteiden tukahduttamisesta siihen, että nyt elät tunteiden vallassa. Sitten olet itse vallassa, kun opit hyväksymään tunteet sellaisina kuin ne on, mutta että niihin ei aina tarvitse reagoida mitenkään erityisesti. Ne tulee ja menee. Sitten kun sen oivaltaa, se on hyvin yksinkertaista. Jokainen on lopulta itse vastuussa omista tunteistaan.

 

Tottakai omalla vastuullani, mitään sen suuntaista en ole väittänytkään. En minä näitä muihin pura mutta tuo viha on kyllä sellainen tunne että sen kanssa on aika hankalaa. Muut tunteet ovat kyllä juuri niin että tulevat ja menevät, itken jos itkettää enkä kehittele mitään draamaa mielessäni sen ympärille vaan tunnen ja päästän irti sitten. Kuitenkin tuo tosiaan viha on niin suuri tunne että sen kanssa en oikein tiedä miten päin olen ja sen myötä tulee sitten itsetuhoisia ajatuksia eli kertoo varmaan si

Niin no yllättäen jos mielikuvittelet että sinua pahoinpidellään, hyväksikäytetään ja kohdellaan kuin paskaa, tulee itsetuhoisia ajatuksia. Miksi ajattelet tällaisia? Koska joku lääke-korppikotka käski? Haloo. Mene kävelylle, raittiiseen ilmaan, nauttimaan siitä, että juuri nyt kukaan ei tee sinulle yhtään mitään pahaa. Sitten syö hyvin, tee jotakin kivaa, opiskele, tee töitä, harrasta, kuuntele hyvää musiikkia, neulo, ulkoile, kerää marjoja, mitä nyt haluatkin. Täytä elämäsi niillä turvallisilla ja kivoilla jutuilla, ja jätä psykojen teot ja touhut menneisyyteen, omaan arvoonsa. Ja psyko-korppikotkat luokitellaan kiusaajiksi, heistä kannatta pysyä kaukana.

Mä annan yhden vinkin muillekin joilla on masennusta ja tai traumoja. Kirjastosta tietokirja puolelta mielenterveys kategorian kirjat kaikki ne. Sekä psykologian mielenterveys kirjat. Niistä saa enemmän apua kun terapiasta jos oppii ajatuksella lukemaan niitä.

Minä pystyin joskus purkamaan raivoa venyttelemällä pitkään ja hyvin. Tietyt samat paikkani olivat tosi kireinä aina kun mielen sisällä kihisi. Myös ne kireät paikat itsessään tuottavat raivoa koska keho=mieli. Sitten on kaikki hengitysharjoitukset ja TRE. Metta-harjoitukset ovat suoraa vastalääkettä vaivaan. Tunteista vastuun ottaminen tarkoittaa sitä että en hautaa niitä mutta en myöskään ala paiskomaan kattiloita. Tunteista vastuun ottaminen tarkoittaa mielestäni myös sitä että en kääri tunnetta minkään itse keksityn tarinan sisälle. Emootio pitää kokea sanattomana. Jos sisäinen puhe vaivaa kuin radio mitä ei pysty sammuttamaan, omien kasvojen rentouttaminen ja niiden pitäminen rentona, pysäyttää sisäisen puheen. Sisäinen puhe oikein ylläpitää ja rakentaa emootiota eikä rentouta sitä ja anna sen tyhjentyä. Leuan pudottaminenkin auttaa. Pää ei pysty tuottamaan puhetta jos roikotat leukaa. Tai ainakaan oma pääni ei pysty, edes sitä sisäistä puhetta.

Vierailija kirjoitti:

Ylipäätään se että koet vastustamatonta himoa repiä auki niitä vanhoja haavoja ja sörkkiä niitä on traumakäyttäytymistä.

Jos puhut lapsuuden traumoista, mitä vanhempasi tekivät sinulle, olet vapautunut niistä täysi-ikäistyessäsi ja päästessäsi itse päättämään missä asut ja kenen kanssa. 

Mutta sen sjiaan, että adaptoituisit tähän hyvään, terveelliseen, uuteen tilanteeseen, palaat vellomaan sinne paskalaariin vaikka sitten mielikuvituksesi voimin. TERVETTÄKÖ? No ei helvetissä.

Muisto on muisto, se haalistuu ja painuu syystä. Älä mene ronklaamaan ja kaivelemaan niitä esiin, vaan päin vastoin, voitele itseäsi entistä enemmällä hyvinvoinnilla, turvalla ja rakkaudella. Niin läpikotaisin, ettet halua enää edes puhua noista karmaisevista muistoista, puhumattakaan siitä että eläisit niitä uudestaan.

Nyt siis vaan täytät elämäsi kaikella hyvällä ja positiivi

Ei tähän oikein jaksa edes vastata mitään mikä voisi laajentaa omaa ymmärrystäsi koska selvästi olet vetänyt todella tiukat rajat omaan katsomukseesi elämästä. 

Sen verran kuitenkin sanon, että ei tämä ole mikään huono asia ollut, että olen hakenut apua ja alkanut työstämään asioita itsessäni. Olin ennen todella pahasti masentunut, jatkuvasti itsetuhoinen enkä välittänyt itsestäni, elämästä enkä olisi tällä pallolla enää olla lainkaan, muutama yrityskin takana enkä niistä kertonut kuin lääkärille. Halusin oikeasti pois koska tuntui etten kuulu tänne. Sen jälkeen kun olen hakenut apua elämäni on muuttunut paljon valoisammaksi, olen pystynyt ottamaan vastuuta itsestäni ja tekemään ratkaisevia päätöksiä kuten esimerkiksi lopettaa päihteiden käytön tyystin. En vain tarvitse enää turruttamista. Ahmiminen on myös jäänyt todella vähäkseksi aikaisemmasta. Pahoinvointi on siis hyvin paljon vähentynyt kun olen päässyt terapiaan että traumojen parissa työskentelemään. Olen kiitollinen. -ap

Vierailija kirjoitti:

Tärkeää on, että purat vihaa ulospäin, etkä käännä sitä itseesi esim.itsetuoisuutena. Ajattele myös, että vihan tunteiden voimaakkuus laantuu aikanaan, nyt piilotettu viha pääsee vihdoin ulos ja alat parantumaan. Voitko fyysisten harjoitteiden lisäksi kirjoittaa vihaa ulos itsestäsi? Rasittaa itseäsi fyysisesti juoksemalla, uimalla jne.? Kunhan et vain lähde millään tavalla rankaisemaan itseäsi. Halaus <3

Kiitos <3 tätä harjoittelen. Tämä on tosiaan tällä hetkellä todella tärkeää opetella kääntämään viha terveellä tavalla itsestä pois päin, juuri esimerkiksi liikunnalla sekä sen tuntemisella ilman että se kääntyy itseensä ja moittimiseeni. -ap

Vierailija kirjoitti:

Minä pystyin joskus purkamaan raivoa venyttelemällä pitkään ja hyvin. Tietyt samat paikkani olivat tosi kireinä aina kun mielen sisällä kihisi. Myös ne kireät paikat itsessään tuottavat raivoa koska keho=mieli. Sitten on kaikki hengitysharjoitukset ja TRE. Metta-harjoitukset ovat suoraa vastalääkettä vaivaan. Tunteista vastuun ottaminen tarkoittaa sitä että en hautaa niitä mutta en myöskään ala paiskomaan kattiloita. Tunteista vastuun ottaminen tarkoittaa mielestäni myös sitä että en kääri tunnetta minkään itse keksityn tarinan sisälle. Emootio pitää kokea sanattomana. Jos sisäinen puhe vaivaa kuin radio mitä ei pysty sammuttamaan, omien kasvojen rentouttaminen ja niiden pitäminen rentona, pysäyttää sisäisen puheen. Sisäinen puhe oikein ylläpitää ja rakentaa emootiota eikä rentouta sitä ja anna sen tyhjentyä. Leuan pudottaminenkin auttaa. Pää ei pysty tuottamaan puhetta jos roikotat leukaa. Tai ainakaan oma pääni ei pysty, edes sitä

Joo, juuri näin. Pois siitä vihaa aiheuttavasta muistosta, joka ei ole nykyhetkessä todellinen, takaisin nykyhetkeen. Liikunta on hyvä, koska pakottaa hengittämään syvään ja vie fokusta pois paskamaisista ajatuksista. 

Lisäksi kannattaa tiedostaa, että kaikkia omia ongelmia ei voi eikä tarvitse "itse korjata". Aika parantaa monet asiat. Jos asettaa itselleen tietiosen tavoitteen elää 100% täysipainoista, hyvää elämää, toimia hyvin ja kasvaa kohti harmoniaa, ja pitäytyy tässä suunnassa, ne ongelmat kyllä pikku hiljaa purkautuvat itsekseen. 

Psykoterapeuttien ja kaiken mikä tulee lääketeollisuudesta, kolonialismimaista, ym. jutut kannattaa kiertää mahdollisimman kaukaa. Ette arvaakaan, miten toksisia jo itsessään ne ovat mielenterveydelle, verrattuna siihen että käy vaikka parin kilsan pururatalenkillä ja avaa aistinsa, myös mielensä, luonnolle. 

Vierailija kirjoitti:

Minä pystyin joskus purkamaan raivoa venyttelemällä pitkään ja hyvin. Tietyt samat paikkani olivat tosi kireinä aina kun mielen sisällä kihisi. Myös ne kireät paikat itsessään tuottavat raivoa koska keho=mieli. Sitten on kaikki hengitysharjoitukset ja TRE. Metta-harjoitukset ovat suoraa vastalääkettä vaivaan. Tunteista vastuun ottaminen tarkoittaa sitä että en hautaa niitä mutta en myöskään ala paiskomaan kattiloita. Tunteista vastuun ottaminen tarkoittaa mielestäni myös sitä että en kääri tunnetta minkään itse keksityn tarinan sisälle. Emootio pitää kokea sanattomana. Jos sisäinen puhe vaivaa kuin radio mitä ei pysty sammuttamaan, omien kasvojen rentouttaminen ja niiden pitäminen rentona, pysäyttää sisäisen puheen. Sisäinen puhe oikein ylläpitää ja rakentaa emootiota eikä rentouta sitä ja anna sen tyhjentyä. Leuan pudottaminenkin auttaa. Pää ei pysty tuottamaan puhetta jos roikotat leukaa. Tai ainakaan oma pääni ei pysty, edes sitä

Kiitos näistä neuvoista! Ammattilaisen kanssa tuota harjoitan jossa tunteet purkautuu tärinän avulla. Sen myötä ilmeisesti viha on saanut myös tilaa tulla esille joten sitä tässä nyt harjoittelen. Onneksi ei ole jatkuvaa vaan tulee ryöpsähdyksinä ja seuraavalla kerralla kohtaan sen lempeästi ja kuulostelen kehoani. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylipäätään se että koet vastustamatonta himoa repiä auki niitä vanhoja haavoja ja sörkkiä niitä on traumakäyttäytymistä.

Jos puhut lapsuuden traumoista, mitä vanhempasi tekivät sinulle, olet vapautunut niistä täysi-ikäistyessäsi ja päästessäsi itse päättämään missä asut ja kenen kanssa. 

Mutta sen sjiaan, että adaptoituisit tähän hyvään, terveelliseen, uuteen tilanteeseen, palaat vellomaan sinne paskalaariin vaikka sitten mielikuvituksesi voimin. TERVETTÄKÖ? No ei helvetissä.

Muisto on muisto, se haalistuu ja painuu syystä. Älä mene ronklaamaan ja kaivelemaan niitä esiin, vaan päin vastoin, voitele itseäsi entistä enemmällä hyvinvoinnilla, turvalla ja rakkaudella. Niin läpikotaisin, ettet halua enää edes puhua noista karmaisevista muistoista, puhumattakaan siitä että eläisit niitä uudestaan.

Nyt siis vaa

Juu, se on ehkä ollut tarpeen tuossa hetkessä - tai ainakin joku osa sitä. Ehkä ennemminkin kuitenkin se, että toinen ihminen katsoo ja kuuntelee sinua inhimillisesti ja on läsnä, kuin se varsinainen psyko-sisältö. Toisen läsnäolo voi olla hyvinkin tervehdyttävää, mutta valitettavasti draama- ja sairaus-aloille hakeutuvat ihmiset eivät itsekään edusta terveyttä, joten ovat siksi hyvin rajallinen esikuva terveydestä. 

Ihminen on kuin astia. Jos on ollut traumaattinen lapsuus, se astia on voinut täyttyä paskalla. Siinä paskassa vellominen ei muuta mitään. Sen sijaan se, että alat pikkuhiljaa täyttämään sitä astiaa vedellä, pikku hiljaa laimentaa sitä ja kun vettä on lisätty tarpeeksi, paskalle ei vaan ole enää tilaa. 

Elikkäs vähennä sitä paskassa vellomista ja keskity siihen, mitä haluat elämääsi. Puhut vihasta - haluatko siis seesteisyyttä, tasapainoa, iloa, vai mitä? Mieti tätä ja etsi sisältöä, joka tuottaa tätä. Hengitysharjoitukset ovat oleellinen osa kehon rentouttamista, mutta lisäksi ne paskat mielikuvat on saatava pois. Yksinkertaisimmillaan voit ajatella oikeasti vaikka kaunista kukkaa ja muistella, miltä se tuoksuu. Jos pystyt tuohon, olet selättänyt traumasi.