Onko lapsessa jotain "vikaa", jos hän on ujo?

Aina äänessä olevat päällepäsmärit taas ärsyttävät. En voi sietää näitä "maailmannapoja".

Meillä, kun tyttö ei heti neuvolan tädille lämmennyt niin tämä täti ei suostunut uskomaan, että tyttö pärjää päiväkodissa yms hyvin. Ei vain heti lämpeä oudoille ihmiselle ja itse koen sen hyvänä asiana, että heti lähdetä outojen mukaan. Tää täti halusi vielä jopa soittaa päiväkotiin, kun oli niin varma, että tytössä on jotain vikaa. Noh, päiväkodin kanta oli, että ihan normaali lapsi ja ei vikaa vuorovaikutussuhteissa.

Esim. Japanissa ja Kiinassa ujoja lapsia pidetään normaaleina ja reippaat ja vilkkaat ovat niitä, joita ihmetellään.



Kyse on opitusta kulttuurierosta siinä, miten eri luonteisiin lapsiin suhtaudutaan ja mitä pidetään normina.

Jos se ujous on sellaista ahdistunutta ja pelokasta, niin ei hyvä.

Naapurissa asuu tosi rasittava 5-vuotias, joka on juuri tämän nykyaikaisen amerikkalaistyylisen kasvatuksen tulos. Koko ajan pitäisi olla ihailemassa ja katsomassa hänen tekemisiään. On koko ajan äänessä ja esillä. Väsyn aina kovasti, kun käy meillä.

Hän on eskarilainen ja on tosin rohkaistunut paljon eskarivuoden aikana ja nyt on suuna päänä aika monessakin paikassa mutta perusluonne edelleen ujo ja hän on erittäin pidetty kaveri :) hän osaa myös kuunnella mitä taas moni suulaampi ei osaa.

paikka, jossa arvostellaan sitä miten ottaa kontaktia muihin ihmisiin ja kertoo asioistaan. Mua ärsyttää se suuresti ujojen lasten äitinä, mutta minkäs teet.

- opettajathan ovat usein just niitä päällepäsmäreitä, jotka ottavat ja täyttävät tilan. temperamentiltaan ulospäinsuuntautuneita, aktiivisia ja nopeita. Ehkä tälläisen ihmisen, ammatilaisenkin, on hankala sietää erilaista tapaa toimia ja olla vuorovaikutustilanteissa?

Siksi ujous ehkä tuskastuttaa, koska oma rytmi on nopeampi.

erityisesti lapsilla se ei välttämättä ole pysyvä olotila, vaan tilanne voi muuttua, kun tulee ikää.



Tietysti, jos ujous on niin suurta, että lapsi itsekin siitä kärsii, asialle kannattaisi tehdä jotain.



Ja myönnän, että mun mielestä tiettyjä asioita laitetaan ujouden piikkiin, vaikka ne ovat huonoa käytöstä. Tietyt kanssakäymisen perusteet tulee jokaisen hallita, jotta tässä maailmassa pärjää, ja ujoudella ei voi selittää huonoa käytöstä. Ujo voi helposti vaikuttaa tylyltä, jos ei koskaan uskalla sanoa mitään.

meilä myös me lapsen vanhemmat ollaan pienenä oltu ujohkoja ja hyvin pärjättiin lapsuus, eikä ole ollut ongelmia kaverisuhteissa yms. Mä en kyllä kans ymmärrä, että miksi kaikkien pitäisi olla aina suunapäänä tuolla höösäämässä kaikkien kanssa.

Mielestäni alkaa olla ongelmallista, jos lapsi ei ilmaise itse edes tärkeimpiä asioita tai hyvään käytökseen liittyviä juttuja (esim. kiittäminen).

Sehän on luonteenpiirre. Kielletäänkö lasta olemasta enää ujo. Rangaistuksen uhalla.

meidän ujolta lapselta menee oma aikansa sopeutua uusiin tilanteisiin ja keskutelutilanteissa sanoa mielipiteeänsä - hän ei ole se ensimmäinen, joka tyrkyttää omaa mielipidettään ylitse muiden, vaan vaatii sen muutaman sekunnin harkinta-ajan vastatessaan esim. kysymykseen. Muuten lapsi on varsin nopea käänteissään :).



10

Että jos ei ole ujo, niin on suunapäänä ja päällepäsmäri ja mitä vielä. Entäs jos on vaan reipas? Vastaa, kun kysytään. Uskalletaan kysyä, kun täytyy. Eikä piilouduta äidin selän taakse kylässä (hemmetti vielä 6-vuotiaanakin!), vaan mennään katsomaan vaikka leluja.

Sehän on luonteenpiirre. Kielletäänkö lasta olemasta enää ujo. Rangaistuksen uhalla.

Ja kertoa ihan konkreettisin esimerkein, miten missäkin tilanteessa toimitaan.

Esim. jos aikuinen puhuttelee (sukulainen, kaverin äiti, opettaja...), niin hänelle tulee vastata, ei voi olla vain hiljaa. On tylyä ja todella epäkohteliasta olla noteeraamatta sitä, että joku puhuttelee.

Lapselle tulee kertoa, että naapureita, kavereita ja tuttavia tervehditään. On epäkohteliasta olla tervehtimättä.

Lapselle tulee kertoa, että tietyissä tilanteissa sanotaan "kiitos" ja "päivää" ja "näkemiin". ja jos lapsi ei sano, niin vanhemmat opastavat ja vaativat sanomaan.

Minulla on sekä ujo ja hiljainen sekä vilkas ja temperamenttinen. Ujo jää auttamatta vähemmälle huomiolle kun vilkas valtaa "tilan".



Ujo ja hiljainen on koulumenestyjä. Kokeet on pääsääntöisesti 9-10 alkuisia.



Alakoulun opettaja tunsi tyttöni ja ymmärsi erilaisia lapsia. Tunnisti lapsen lahjakkuuden ja antoi kiittävää palautetta. Totesi mm. jos X kaltaisia olisi kaikki opettajan työ olisi todella helppoa. Tyttö omaa erittäin hyvän muistin ja ei ole nenä kirjassa tyyppinen.



Yläkoulussa tilanne on erilainen sillä samalla opettajalla on paljon oppilaita ja helposti tällainen hiljainen jää huomiotta.



Olen yrittänyt rohkaista tyttöä johonkin harrastukseen mutta ei ole kiinnostunut. Koulukavereita tapaa erittäin harvoin koulun ulkopuolella. Kavereita on jonkin verran ja suurin osa yhteisiä tämän vilkkaan sisaruksen kanssa.



Mielestäni meillä vilkas sisarus on tavallaan "pelastus" muutenhan olisi riski syrjäytymiselle. Totta on että nyky-yhteiskunta suosii päällepäsmäreitä. On osattava pitää puolensa ja oltava esillä.



Hiljaisen lapseni vahvuus on monialainen lahjakkuus ja uskon että tulee pärjäämään. Voi valita sellaisen alan jossa ei tarvitse olla esillä.

Aina äänessä olevat päällepäsmärit taas ärsyttävät. En voi sietää näitä "maailmannapoja".

AP:n lapsilla on kavereita eikä heitä kiusata, joten mikä tässä on se ongelma? Eri asia olisi tietysti, jos lapsi ei uskaltaisi ottaa mitään kontaktia keneenkään, mutta näinhän ei selvästikään ole.

Itse asiassa pidän myös ujoista aikuisista. Tapasin mieheni aikoinaan sokkotreffeillä, ja olisin kyllä lähtenyt aika äkkiä litomaan, jos toinen olisi ilmestynyt paikalle "takki auki" ja satavarmana omasta viehätysvoimastaan...

Sehän on luonteenpiirre. Kielletäänkö lasta olemasta enää ujo. Rangaistuksen uhalla.

Tiedän läheisesti pari ujojen lasten vanhempaa, joiden en ole koskaan nähnyt rohkaisevan lapsiaan ollenkaan. Toki jotkut jaksavat yrittää, mutta esim. näillä, jos kerran muksu sanoo, ettei halua johonkin juttuun mukaan (esim. perhekerhon piirileikit), niin sitten istutaan suosista koko vuosi sivussa koko perhe. Kun ehkä joku muu kysyisi jokaisella kerralla, että mentäiskö tällä kertaa. Tai jos se 5v ei halua, niin äiti voisi mennä kahden nuoremman kanssa, eikä opettaa koko katrasta samoille tavoille.

Ja juu ei ole kaikki tällaisia, mutta näitäkin löytyy.

Vaikken ollut edes mitenkään sairaan ulo, kavereita oli aina ja pienemmässä porukassa olin rennosti oma itseni ja puheliaskin. Mutta ne isommat ryhmät ja vieraat ihmiset ympärillä jännitti ihan liikaa, puhuessa ääni jäi ihan liian hiljaiseksi mille muut lapset helposti tirskuivat ja seuraavalla kertaa vastaaminen oli entistä epämukavampaa.



Olin kotihoidossa kouluikään asti, joissain kerhoissa ja eskarissa kävin mutten niissäkään viihtynyt ja sain lopettaa ne. Myöhemmin ajatellen varhain aloitettu päivähoito olisi voinut helpottaa tilannetta.



Pienissä ryhmissä työskentely sujui mutta koko luokan edessä esiintyminen oli kamalaa, pelkät vastaamiset omalta paikalta jännitti ja mä siis tosissaan kärsin siitä. Tuntiosaamisessa olin selvästi alisuoriutuja, monesti jätin viittaamatta vaikka tiesin vastauksen. Ilman sitä ujoutta mun kuopu olisi mennyt paljon mukavammin ja olisin viihtynyt siellä paremmin.



Yläasteelle mennessa me muutetiin ja siinä vaiheessa sain otettua itseäni niskasta kiinni jä pääsin ujouden yli. Kuitenkin vielä aikuisena tietyt esiintymistilanteet ja isot vieraat ryhmät jännittävät.



Omat lapset ei onneksi ole ujoja.

Ujo ja hiljainen ei ole aina älykäs ja opinnoissaan pärjäävä.



Reippaammat eivät aina ole päällepäsmäreitä ja pomottajia.



Totuus on, että nykyään työelämässä edellytetään todella paljon sosiaalisia taitoja ja ryhmässä työskentelyä ja kykyä keskustella ja neuvotella ja esiintyä jne. SIksi on ihan hyvä opettaa tietyt käyttäytymismallit lapselle. Ujo voi silti olla, mutta sen kanssa on opittava pärjäämään. ja ne tietyt käyttäytymistavat on opeteltava, vaikka olisi miten ujo. Se ei tarkoita, että pitää muuttaa luonnettaan tai ryhtyä joksikin koko ajan äänessä olevaksi päällepäsmäriksi.