Aikuisten tyttärien äidit ja tyttäret

Sori otsikko oli hassusti muotoiltu*

Ap

Normaalia on tuo tiivis yhteiselo, epänormaalia etäinen. Muualla maailmassa ei olla tällaisia suomalaisia epäsosiaalisia möllejä. 

Näen äitiä noin kerran viikossa. Matkustellaan välillä, ennen koronaa oltiin viikko vuodessa lapissa. Soitellaan kerran pari viikossa. Olen 33, äiti pian 70.

Äidin kanssa on mennyt tosi hyvin sen jälkeen kun hän v. 2014 kuoli.

Tyttärien kanssa viestitellään monta kertaa viikossa. Annan heille sen vapauden ja tuen, jota en itse saanut.

Tytär asuu ja opiskelee 400 km päässä, joten harvakseltaan nähdään, välillä menee muutamakin kuukausi. Viestejä laitellaan ehkä viikoittain, joskus soitellaan. Eli ei olla symbioosissa, en jotenkin osaisi tuollaista "joka päivä vähintään viesti tai soitto" -tyyliä. Kumpikaan ei olla oikein puhelimessa juoruavaa tyyppiä.

Niin on, miehet ovat ihan sivuasia noissa tiiviissä yhteyksissä niin äidille kuin tyttärille jotka yhdessä päättävät kahden talouden asiat.

Pojat usein itsenäistyy, osa naisista ei. Äiti kolmantena pyöränä aina mukana.

Vierailija kirjoitti:

Tytär asuu ja opiskelee 400 km päässä, joten harvakseltaan nähdään, välillä menee muutamakin kuukausi. Viestejä laitellaan ehkä viikoittain, joskus soitellaan. Eli ei olla symbioosissa, en jotenkin osaisi tuollaista "joka päivä vähintään viesti tai soitto" -tyyliä. Kumpikaan ei olla oikein puhelimessa juoruavaa tyyppiä.

Voi sitä puhua muutakin kuin juoruja jos on läheiset välit. 

Siis minua jotenkin ahdistaa katsoa näitä ylitiiviitä komboja. Jotenkin tulee tunne ettei äiti anna tyttärien kasvaa erilliseksi ja toisaalta ärsyttää ettei tytär pääse äidin halmeenhelmoiata irti. Kun olen vierestä  nähnyt kuinka äiti komentaa aikuista tytärtään kuin pientä lasta kaikkien kuulleen ja silti ollaan kuin paita ja peppu. Jos tytär muuttaa toiselle puolelle Suomea, äiti seuraa perässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytär asuu ja opiskelee 400 km päässä, joten harvakseltaan nähdään, välillä menee muutamakin kuukausi. Viestejä laitellaan ehkä viikoittain, joskus soitellaan. Eli ei olla symbioosissa, en jotenkin osaisi tuollaista "joka päivä vähintään viesti tai soitto" -tyyliä. Kumpikaan ei olla oikein puhelimessa juoruavaa tyyppiä.

Voi sitä puhua muutakin kuin juoruja jos on läheiset välit. 

No en keksinyt parempaakaan sanaa, siis ei olla oikein puhelimessa kuulumisia vaihtavaa tyyppiä, siis ne kuulumiset on nopeasti käsitelty jos sellaisia on.

Soitan joka toinen päivä ja kysyn kuulumisia ja että kaikki on ok. Äiti kertoo ketä kävi lintulaudalla ja kuka muu on soittanut. Kerran kahdessa viikossa käydään yhdessä kaupassa ja kerran viikossa käyn viemässä päivittäistavaroita.

Näin nyt kun ollaan 66 v ja 87 v. Kun olin oman perheen touhuissa 30 v sitten niin äiti ja isä elelivät omaa elämäänsä. Nähtiin silloinkin pariń viikon välein mutta en tiennyt mitään heidän touhuistaan. Ei turhia soiteltu.

Omia tyttäriä ei ole.

Tyttärien kanssa viestitellään muutaman kerran viikossa.Asuvat eri paikkakunnilla.Välit hyvät.Annan tilaa tarkoituksella.Äitini kanssa olen vähemmän tekemisissä.Hän puhuu minulle välillä kuin olisin 12v.

N49

Vajaa kolmekymppinen tytär asuu muutama sadan kilometrin päässä, muutaman kerran vuodessa käy ja viipyy viikonlopun, joskus lomilla  ehkä viikonkin verran. Ei soitella koskaan, viestejäkin laitetaan vain harvoin, silloin jos on jotain asiaa tai jos tytöstä ei mitään kuulu pariin kolmeen kuukauteen, niin voin ihan kuulumisiakin kysellä viestillä. Vastaus on usein lyhyt ja ytimekäs, että ihan ok menee tms. 

Mielellään olisin läheisimmissä väleissä, mutta toisaalta vain jos tytär itsekin sitä tahtoisi, ja toistaiseksi ainakaan eo näytä tahtovan. Sen vuoksi yritän ajatella, että tytöllä menee ihan hyvin elämässään, on itsenäinen eikä tarvitse äitiä, joten ihan hyvä kai sekin on. 

Vierailija kirjoitti:

Vajaa kolmekymppinen tytär asuu muutama sadan kilometrin päässä, muutaman kerran vuodessa käy ja viipyy viikonlopun, joskus lomilla  ehkä viikonkin verran. Ei soitella koskaan, viestejäkin laitetaan vain harvoin, silloin jos on jotain asiaa tai jos tytöstä ei mitään kuulu pariin kolmeen kuukauteen, niin voin ihan kuulumisiakin kysellä viestillä. Vastaus on usein lyhyt ja ytimekäs, että ihan ok menee tms. 

Mielellään olisin läheisimmissä väleissä, mutta toisaalta vain jos tytär itsekin sitä tahtoisi, ja toistaiseksi ainakaan eo näytä tahtovan. Sen vuoksi yritän ajatella, että tytöllä menee ihan hyvin elämässään, on itsenäinen eikä tarvitse äitiä, joten ihan hyvä kai sekin on. 

Mikä on syy tällaisiin etäisiin väleihin?  En syylliatä vaan mitä.itse arvelet?

Vierailija kirjoitti:

Pojat usein itsenäistyy, osa naisista ei. Äiti kolmantena pyöränä aina mukana.

Joo, siksi meillä on valtavasti peräkammarintyttöjä, eikä peräkammarinpoikia oikeastaan ollenkaan. 

Itse en aikuisena ole ollut äitini kanssa läheinen, koska hän ei koskaan oppinut suhtautumaan minuun kuin aikuiseen. En sitten enää jutellut kuin jostain yleisestä, kun en jaksanut pyytämättä tulevia neuvoja ja ohjeita. Nyt meno on rauhoittunut, mutta se johtuu äidin ikääntymisestä. Hän on nyt ysikymppinen.

Meillä on whatsapp-perheryhmä ja sitä kautta ollan yhteyksissä vähintään kerran viikossa. Hassua on, että perheen kaikista introvertein jäsen on ahkerin postaaja. Kahdenkeskistä viestittelyä on harvemmin kuin kerran viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Tyttärien kanssa viestitellään muutaman kerran viikossa.Asuvat eri paikkakunnilla.Välit hyvät.Annan tilaa tarkoituksella.Äitini kanssa olen vähemmän tekemisissä.Hän puhuu minulle välillä kuin olisin 12v.

N49

Oletko varma ettei suhteesi tyttäriisi  kehity myös asteelle jossa pidät tyttäriäsi lapsina?  Etenkin tulet 70+ kuten äitisi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on whatsapp-perheryhmä ja sitä kautta ollan yhteyksissä vähintään kerran viikossa. Hassua on, että perheen kaikista introvertein jäsen on ahkerin postaaja. Kahdenkeskistä viestittelyä on harvemmin kuin kerran viikossa.

Meille introverteille on kirjoittaminen parempi tapa pitää yhteyttä. Se ei kuormita sosiaalisesti niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vajaa kolmekymppinen tytär asuu muutama sadan kilometrin päässä, muutaman kerran vuodessa käy ja viipyy viikonlopun, joskus lomilla  ehkä viikonkin verran. Ei soitella koskaan, viestejäkin laitetaan vain harvoin, silloin jos on jotain asiaa tai jos tytöstä ei mitään kuulu pariin kolmeen kuukauteen, niin voin ihan kuulumisiakin kysellä viestillä. Vastaus on usein lyhyt ja ytimekäs, että ihan ok menee tms. 

Mielellään olisin läheisimmissä väleissä, mutta toisaalta vain jos tytär itsekin sitä tahtoisi, ja toistaiseksi ainakaan eo näytä tahtovan. Sen vuoksi yritän ajatella, että tytöllä menee ihan hyvin elämässään, on itsenäinen eikä tarvitse äitiä, joten ihan hyvä kai sekin on. 

Mikä on syy tällaisiin etäisiin väleihin?  En syylliatä vaan mitä.itse arvelet?

On minulla siitä aavistus, mutta en tahdo tarkemmin alkaa sitä täällä avaamaan. Siihen ei liity kuitenkaan mitään ilkeää kummankaan puolelta, pikemminkin kyvyttömyyttä tunnistaa tunteita, keskustella avoimesti asioista yms. Itse olen vanhalla iällä jo vähän näitä oppinut, mutta liian myöhään siinä mielessä, että olisin osannut välittää sellaiset taidot lapsille, enkä kyllä edelleenkään mielellään mitään sellaista ota puheeksi, josta voisi aiheutua ristiriitoja, negatiivisia tunteita tms. Ehkä joskus vielä vanhempina asiat muuttuu, tai sitten ei, tällä hetkellä en niille voi tai ainkaan osaa tehdä mitään.