Voiko 2-kymppisen naisen ja 4-kymppisen miehen suhde toimia oikeasti?

mutten kyllä perhettä alkaisi tuolla ikäerolla perustaa. Itselläni on ollut suhde kolmikymppisenä vähän alle viisikymppiseen mieheen. Mukavaa oli ja olimme samalla aaltopituudella. Hän oli erittäin nuorekas ja urheilullinen kaveri. Siitä huolimatta tiedostin koko ajan sen, että jossain vaiheessa ikäero tulee taatusti vastaan.

kuolematonta rakkautta ensi silmäyksellä. En lämmittelemään jotain ehkä-suhdetta. Jos nyt ajattelen että mulla nyt nelikymppisellä ja elämänsä kunnossa olevalla olisi kuusikymmpinen mies, niin eipä paljon ajatus innosta.

ja nyt 16 avioliittovuoden jälkeen se rupeaa tuntumaan (olen 45). olen liikunnallinen ja haluaisin olla aina menossa, mihellä on selkäkipuja ja hän makaa paljon. lisäksi nyt ovat ruvenneet hiertämään synnyinkodista saatu arvomaailma (60-luvun alku vs. 70-luvun loppu). aika näyttää miten tässä käy kun lapset kasvaa ja jäädään kahdestaan.

Eli minä olen 45 v ja mies täyttää kesällä 65 v. Ei ikä sinänäs, olemma toistemme sielunkumppanit, mutta miehellä diabeteksen myötä näkö heikentynyt. Eläkeputkeen joutui tietysti, kun valitsivat töissä, ketkä sai jäädä. Se oli rankkaa aikaa miehelle silloin.



Mutta fysiologiset seikat tulee väkisinkin vastaan :(. Mutta ei, en silti vaihtaisi. Olen todella onnellinen hänen kanssaan. Mutta joskus nuorempana sitä puhuttiin, että jos hän olisi vaikka 10 v nuorempi ja minä 10 v vanhempi...

mutta kannattaa tiedostaa MIKSI on siinä suhteessa. Jos ainoa syy on se että vanhempi mies on "kypsempi" (vert. 20 ja 40 vuotiaita) niin kyllä ne parikymppiset äkkiä kypsyvät ja ovat samalla aaltopituudella.



Ongelmia voi tulla siinä että 20-vuotta ikäeroa on jo ihan eri sukupolvea =tavat, musiikki, asiat jne. muuttuvat PALJON parissakymmenessä vuodessa. Tyyliin toinen puhuu kuinka katseltiin Reinikaista ja toinen kuinka katseli Sinkkuelämää, kärjiestäen.



Ja jossain vaiheessa ikä alkaa näkyä, nelikymppinen on vielä iskussa mutta jos ajattelee että 50-v on 70-v vaimo niin tuossa eroa alkaa olemaan. Toisella vielä 13 vuotta työelämää jäljellä ja toinen ollut eläkkeellä jo 7 vuotta jne.

Olin hieman alle parikymppinen kun tapasin exäni ja suhteemme kesti likimain kuusi vuotta. Hän oli minua siis 19 vuotta vanhempi.



Meidän suhdetta ei kaatanut ikäero vaan se, että mies ei (omien sanojensa mukaan) kyennyt "leikkimään perhettä" ja hävisi kuin pieru saharaan minun ollessani viimeisilläni raskaana. Noh, hän ei nyt muutenkaan ollut koskaan kasvanut aikuiseksi ja oli taipuvainen käyttämään vähän liikaa alkoholia.



Siskoni miesystävä on taasen 15 vuotta häntä vanhempi, tapasivat siskoni ollessa 18. Ovat olleet nyt 7 vuotta yhdessä ja tasapainoisempaa suhdetta saa hakea. Ovat nyt kovasti yrittämässä jälkikasvua =)



Eipä se ikäero oikeastaan missään näkynyt tai tuntunut. Välillä vain huomasimme, että kun exä jutteli intistä, tajusimme että minä olin silloin vasta syntynyt =D



Jotkut saattavat nähdä vaivaa asiasta, sen tiedän mutta omasta asennoitumisesta se on kiinni. Kyllä se ikä on vain numero =)

Todennäköistä on kuitenkin, että suhde päättyy jossakin vaiheessa eikä ole loppuelämän suhde. Kuten ei tosin moni muukaan suhde tänä päivänä.



Herää vain kysymys sekä 2- että 4-kymppisen sielunelämästä, miksi he haluavat suhteeseen jossa ikäero on noin suuri? Itse 2-kymppisenä en olisi ikimaailmassa lähtenyt suhteeseen noin suurella ikäerolla, vaikka halukkaita kyllä olisi löytynyt. 4-kymppisen miehen henkinen kehitys on kyllä jollakin tavalla kesken, että hän haluaa seurustella itseään paljon nuoremman tytön kanssa. Suhteen tietty kielletty elementti ja tytön nuoruus ja viattomuus, kritiikitön palvonta kiehtonevat, ymmärrettävää toki. Jonkinlaiset ikävät kokemukset parisuhteissa omanikäisten naisten kanssa sekä kostonhimo sysäävät miestä myös nuorempien ja helpommin hallittavien suuntaan.



2-kymppisenä naisena tuntisin jälkikäteen antaneeni parhaat vuoteni pois saamatta mitään takaisin. 4-kymppisenä miehenä joutuisin kohtaamaan pahat sydänsurut kun suhde päättyy sekä ulkopuolisuuden tunteen tytön ystäväpiirissä, kohtaamaan lopulta nuoren raakileen sisäisen tyhjyyden.

Ehkä eniten mietin juuri tuota, että kun minä olisin 6-kymppinen, pääsisin eläkkeelle, voisin matkustella ja nauttia elämästä, niin mies olisikin 8-kymppinen, eikä varmaan paljoa kotosalta jaksaisi mihinkään lähteä.



Kun lähden suhteeseen jonkun ihmisen kanssa, lähden aina sillä mielellä, että voin olla ihmisen kanssa vaikka koko loppuelämäni. En koskaan lähde suhteeseen "vain nauttimaan parista yhteisestä vuodesta". Siksi mietin eniten juuri tuota tulevaisuutta kymmenien vuosien päästä vaikka toki tiedostan sen, että yhteiselle matkallemme saattaa tulla jokin ihan muukin este.



Vaikea päätös...

selvittäisin miehen aiempien suhteiden taustaa ja miksi ne ovat päättyneet. Miehen äitisuhdetta. Jos miehellä on taipumus ihastua itseään 20 vuotta nuorempiin olisin huolissani enkä lähtisi suhteeseen. Jos taas suhteenne olisi suurta rakkautta et edes kyselisi onko kannattavaa lähteä suhteeseen vai ei.

selvittäisin miehen aiempien suhteiden taustaa ja miksi ne ovat päättyneet. Miehen äitisuhdetta. Jos miehellä on taipumus ihastua itseään 20 vuotta nuorempiin olisin huolissani enkä lähtisi suhteeseen. Jos taas suhteenne olisi suurta rakkautta et edes kyselisi onko kannattavaa lähteä suhteeseen vai ei.

Miehellä ei ole taipumusta ihastua itseään 20-vuotta nuorempiin, tietääkseni hän ei ole koskaan seurustellut näin nuoren naisen kanssa. Lisäksi se olin minä, joka ihastui mieheen alunperin ja otin häneen yhteyttä, ei hän minuun. Tämä juttu on tosi aluillaan vielä ja sen takia mietinkin, kannattaako tähän lähteä ollenkaan. Vielä mitä ikään tulee, itseasiassa mies ei ole vielä kysynyt ikääni, en sitten tiedä, tietääkö hän sen jotain muuta kautta. Näytän kyllä ulkonäöltä muutaman vuoden omanikäisiäni vanhemmalta. Eipä tässä kyllä toisaalta mistään suuresta rakkaudestakaan ole vielä tässä vaiheessa kyse...

Säästyt paljolta kurjalta ellei mies ole jotakin elämää suurempaa. En neuvo sinua katkeroituneena ja keski-ikäisenä vaan kerran saman valinnan edessä olleena. Meillä oli ikäeroa vain 12 vuotta. Suhde oli jälkikäteen ajateltuna paha virhe, mies oli minusta mustasukkainen nuoremmille miehille. Mies vanhempana vei minua miten halusi ja varasti ne elämäni parhaat vuodet jolloin olisin voinut tavata ikäiseni miehen, jonka kanssa asettua tasavertaisina aloilleni ja perustaa perheen. Harkitse tarkoin mitä teet.

Säästyt paljolta kurjalta ellei mies ole jotakin elämää suurempaa. En neuvo sinua katkeroituneena ja keski-ikäisenä vaan kerran saman valinnan edessä olleena. Meillä oli ikäeroa vain 12 vuotta. Suhde oli jälkikäteen ajateltuna paha virhe, mies oli minusta mustasukkainen nuoremmille miehille. Mies vanhempana vei minua miten halusi ja varasti ne elämäni parhaat vuodet jolloin olisin voinut tavata ikäiseni miehen, jonka kanssa asettua tasavertaisina aloilleni ja perustaa perheen. Harkitse tarkoin mitä teet.

Minulla samantapainen suhde menneisyydessä, enkä kyllä suosittele. Tokihan poikkeuksiakin voi olla, mutta luultavasti aika harvassa.

varsinaisesti edes alkanut, eikä kyse ole elämää suuremmasta rakkaudesta, en voi suositella minäkään. Loppuelämän ajattelulla todellakin: sinä vasta pääset eläkkeellä ja todennäköisesti mies on jo kuollut. Miesten keski-ikä ei tietääkseni kahdeksaakymmentä vuotta ole.



Kantsuis mun mielestä luovuttaa suosiolla ja etsiä joku muu. Olet vasta 20 ja sulla on aikaa vaikka mihin!