USA on ihmemaa, koska...
Olen asunut täällä 578 päivää. Siitä ajasta olen ollut työttömänä 153 päivää.
Suomessa säästöjä yms omaisuutta minulla kertyi neljän vuoden aikana n. 12 t€. Täällä asuessani omaisuuteni on kasvanut siitä yli 84% vaikka palkka on laskenut Suomen palkasta yli 41%.
Minulla on täällä mm. terveysvakuutus (menee palkasta), henkivakuutus, eläkerahasto sekä työnantajan kautta sekä oma eläkesijoitusrahasto, lisäksi sijoitan osakkeisiin. Suomessa ei ollut mitään näistä edellisistä. Laskut on määrällisesti samat kuin Suomessa, vaikkakin joku asia kallimpi tai toisinpäin.
Te jotka aina valitatte kuinka asit on täällä huonosti, selittäkää miksi ja miten näin on käynyt??? Elintasoni ja kulutus ei ole laskenut, korkeintaan noussut entisestä.
Kommentit (29)
lähtisimme milloin hyvänsä uudestaan.
Yrittävälle ihmiselle se on hyvä, kannustava paikka.
kustannat ITSE perusturvaa itsellesi, se olisi jotenkin parempitasoista kuin mitä se täällä on, kun kustannamme verovarojen kautta sen perusturvan.
Kysehän on siitä, että Yhdysvalloissa on PAKKO ylläpitää erillistä terveysvakuutusta, koska julkinen terveydenhoito ei pelaa. PAKKO ylläpitää eläkerahastoa, pakko säästää osakkeisiin ym, jotta saisi säällisen vanhuudenturvan ja lapset voisivat opiskella.
Eivät ne silti tee järjestelmästä hyvää, koska aika moni ei pysty noin toimimaan. Työnantajista vain osa kustantaa Yhdysvalloissa työntekijöilleen esimerkiksi tuon terveysvakuutuksen - Obaman terveydenhoitouudistus tekisi vakuutusjärjestelmästä kattavamman, ja sekin silti kohtaa republikaaneissa käsittämätöntä vastustusta.
Edelleen pidän pohjoismaista hyvinvointivaltiota ehdottomasti parempana. Se takaa perusturvan kaikille ja vähentää eriarvoistumista - eriarvoistumisen kasvaessa myös turvattomuus lisääntyy, mikä Yhdysvalloissa on todellinen ongelma.
siis pelkääkö joku kuivausrumpua?? Melkein kaikillahan sellainen on Suomessakin, ei se mikään Ameriikan-ihme ole..
Ja itse pidän enemmän manuaalivaihteista autossa, vaikka meillä onkin toisessa autossa automaatti. Ja ei muuten auto sammuile kummassakaan tapauksessa valoihin :)
etta suomalaiset pelkaavat kuivausrumpuja ja vaittavat etta ne kutistavat vaatteita. Tai etta automaattisvaihteinen auto on bensasyoppo ja siksi on parempi vaan sahlata kummallakin jalalla ja vaihteilla vaikka ei paase valoista lahtemaan kun moottori sammuu ja sentakia on parempi vaan etta mies ajaa. Ja jos nainen uskaltautuu ajamaan niin mies huutaa kurkku suorana vieressa.
Unbelievable.
usa on hieno maa niin kauan kun olet terve työssäkäyvä eikä lapset ole vielä opiskelu iässä, etkä ole raskaana.
Sairastaminen on kallista.
Työttömyysturva on olematon
opiskelu törkyhintaista
äitiyslomaa ei tunneta
kustannat ITSE perusturvaa itsellesi, se olisi jotenkin parempitasoista kuin mitä se täällä on, kun kustannamme verovarojen kautta sen perusturvan. Kysehän on siitä, että Yhdysvalloissa on PAKKO ylläpitää erillistä terveysvakuutusta, koska julkinen terveydenhoito ei pelaa. PAKKO ylläpitää eläkerahastoa, pakko säästää osakkeisiin ym, jotta saisi säällisen vanhuudenturvan ja lapset voisivat opiskella. Eivät ne silti tee järjestelmästä hyvää, koska aika moni ei pysty noin toimimaan. Työnantajista vain osa kustantaa Yhdysvalloissa työntekijöilleen esimerkiksi tuon terveysvakuutuksen - Obaman terveydenhoitouudistus tekisi vakuutusjärjestelmästä kattavamman, ja sekin silti kohtaa republikaaneissa käsittämätöntä vastustusta. Edelleen pidän pohjoismaista hyvinvointivaltiota ehdottomasti parempana. Se takaa perusturvan kaikille ja vähentää eriarvoistumista - eriarvoistumisen kasvaessa myös turvattomuus lisääntyy, mikä Yhdysvalloissa on todellinen ongelma.
terveet nuoret eivat pida sita tarpeellisena ja nain vakuuttamattomien luku nousee.
Ei myoskaan ole PAKKO saastaa elaketta varten, Social Security ainakin meilla riittaisi hyvin elamiseen, se oma saasto on sitten sellaista extraa etta ei ole huolen haivaa.
Tuosta Obaman uudistuksesta on Suomessa turha vouhkata kun ette tieda siita mitaan muuta kuin etta Republikaanit vastustavat, ette edes sita miksi vastustavat.
Vaan siitä että vaikka palkkatulot tippui, niin omaisuus senkun kasvaa ja huomattavasti nopeammin kun Suomessa. Ihme juttu.
kustannat ITSE perusturvaa itsellesi, se olisi jotenkin parempitasoista kuin mitä se täällä on, kun kustannamme verovarojen kautta sen perusturvan.
Mutta nyt kun otit perusturvan puheeksi niin mielummin menen lääkäriin täällä kuin Suomessa. Maksaa saman verran käynnistä kuitenkin.
Toinen asia mikä lisää henk. koht perusturvan tunnettani on amerikkalainen oikeuslaitos ja rikollisten rankaiseminen. Kukkahattu ei sitä tosin ymmärrä vaan luokittelee heti barbaariseksi... ok. Siksi olen kotimaani valinnutkin enkä tyytynyt siihen minkä sain.
PAKKO ylläpitää eläkerahastoa, pakko säästää osakkeisiin ym,
Ei ole pakko tehdä mitään. Osakesijoittaminen nyt vaan on uskomattoman helppo tapa kartuttaa omaisuutta, jos siihen on mahdollisuus. Suomessa välittäjät ja verottaja vetää välistä niin rankasti ettei kannata. Mutta hei ota toki kävelykepit käyttöön jos tunnet oman olosi siten turvallisemmaksi!
lapset voisivat opiskella.
Lapsien koulu on ilmaista. Nyt kun otit asian esiin myös mieheni opiskelu on maksettu, ja itse ajattelin palata yliopistoon syksyllä ja ei se nyt mitään tähtitieteellisä summia maksa, puhutaan joistakin tuhansista/lukukausi.
Edelleen pidän pohjoismaista hyvinvointivaltiota ehdottomasti parempana. Se takaa perusturvan kaikille ja vähentää eriarvoistumista - eriarvoistumisen kasvaessa myös turvattomuus lisääntyy, mikä Yhdysvalloissa on todellinen ongelma.
Hyvä että olet onnellinen kotimaassasi, niin minäkin. Sosialismi on ihan hieno teoria. Mutta siellä pilvilinnassa kannattaa muistaa että yrittämistä ja riskien ottoa oikeasti tarvitaan että tämä maailma menisi eteenpäin.
Tule muuten huviksesi käymään joskus vaikka täällä (GA) testaamassa miten turvatonta se olo on, heh :) Itä-Helsinki oli kyllä huomattavasti levottomampi paikka. Mutta se sinun maaginen taulu-TV tietää toki kaiken paremmin kuin kukaan muu.... :}
USAsta pelkkiä negatiivisia tai pähkähullulta kuulostavia asioita. Sen takia suomalaisilla on ihan kummallisia käsityksiä ja harhaluuloja elämästä USAssa.
Eikä elämässä USAssa ole olemassa yhtä totuutta. osavaltioita on 50 ja niissä on monissa asioissa ihan eri systeemit.
lähtisimme milloin hyvänsä uudestaan. Yrittävälle ihmiselle se on hyvä, kannustava paikka.
Hyvasta tyosta palkitaan bonuksilla ja muilla spiffeilla jotka tulevat palkan paalle. Meilla oli myos tyonantajan tarjoama saastosuunnitelma, jos laitoimme satasen saastoon heilta tuli tilille toinen satanen. Ei tarvinnut monta vuotta saastaa kun siella oli ihan kunnioitettava summa.
Suomessa koin erittain turhauttavana sen etta jos sinulla oli x-tutkinto sait x-summan palkkaa niinkuin kaikki muutkin teit sitten hyvaa tai huonoa tyota.
Meidan perhe on asunut taalla lampoisessa etelavaltiossa lahes 7 vuotta, eika takaisin Suomeen muuteta. Taalla on paljon hyvaa, mutta niin on Suomessakin. Taalla kaverit kutsuu mua leikillaan "Euro snobiksi" kun kehun Euroopan ja Suomen hyvia puolia. Synnytin kaksi lasta Suomessa ja siita meille tullut lasku oli ihan naurettavan vahan (ja sairaalaruoka oli niin hyvaa). Taalla olen synnyttanyt myos kaksi lasta, ja sairaalalasku oli vakuutuskesta huolimatta monta tuhatta dollaria lapselta. Aitiyslomani oli 6 viikkoa. Toissa itkin kuukausikaupalla, mutta sairaalalaskujen takia en pysytynyt ottamaan palkatonta aitiyslomaa (jota saa vuoden verran anottaessa).
Mutta on taalla muuten kannustava, positiivinen elamanasenne. Ihmiset auttavat ja tukevat toisiaan. Kova tyo palkitaan, alhainen veroprosentti jattaa palkkaakin kateen. Obama tietty olisi halunnut nostaa veroprosentit taivaisiin, mutta ei sen utopiat toimi tassa maassa. Euroopassa hehkutetaan Obamaa, mutta todellisuus on ihan eri juttu. Naapurin puolesta harmittaa, etta han aanesti Obamaa, kun tama lupasi tuoda sotilaat takaisin kotiin. Hah, sen sijaan poika lahetettiin Afganistaniin. Ei se ukko pida lupauksiaan.
Kaiken kaikkiaan, en ole paivaakaan katunut tanne muuttoa. Tervetuloa kaymaan ;)
How about I'm bad in English? Can I still move USA and get a good job?
How?
ja palkka kasvoi. Ihmeellistä? No kun asumiskutannukset laski ja Suomenvaltio maksaa hyvää palkkaa kaikkine lisineen.
How about I'm bad in English? Can I still move USA and get a good job? How?
It's kind of heavy, I mean if you try to move USA.
tai kuivattaa vaatteita. No aika läskejä ne ihmiset siellä Usassa onkin...
etta suomalaiset pelkaavat kuivausrumpuja ja vaittavat etta ne kutistavat vaatteita. Tai etta automaattisvaihteinen auto on bensasyoppo ja siksi on parempi vaan sahlata kummallakin jalalla ja vaihteilla vaikka ei paase valoista lahtemaan kun moottori sammuu ja sentakia on parempi vaan etta mies ajaa. Ja jos nainen uskaltautuu ajamaan niin mies huutaa kurkku suorana vieressa.
Unbelievable.
ehkä se ei näy tavan jonesille mutta koko talous perustuu muiden riistämiseen:
hyökätään sotimaan jonnekin, riistetään luonnonvarat, saadaan uudelleen rakennus ja jenkkifirmat maata rakentamaan. Samalla sotateollisuus saa ison osan verovaroista ja budjetista, ollaan elokuvien voimin demokratian jakaja ja samalla mainostetaan sodissa hyväksi havaittuja ja kehitettyjä teknologioita muille valtioille. Sitähän se NATO-yhteistyö periaatteessa on, Suomi maksaa 2 miljoonaa / kk jotta saa tutustua nato-yhteensopiviin varusteisiinja jo yksityistetyt armeijan varusteet ja laitteet saa käyttöä.
How about I'm bad in English? Can I still move USA and get a good job? How?
It's kind of heavy, I mean if you try to move USA.
I will to laugh because of my English.
How about I'm bad in English? Can I still move USA and get a good job? How?
It's kind of heavy, I mean if you try to move USA.
I will to laugh because of my English.
"Mista on luonnonvarat ryostetty viimeaikoina?"
Kesäkuussa 2010 Yhdysvaltojen armeijan uutisoitiin löytäneen Afganistanista yli biljoonan dollarin mineraaliesiintymän. Löydetyt mineraalit olivat rautaa, kuparia, kobolttia, kultaa ja litiumia. Yhdysvaltojen puolustusminiteriön raportti nimitti maan "litiumin Saudi-Arabiaksi". Afganistanista löydetyt litium-varannot tekisivät hyötykäytössä maasta maailman suurimman litiumin tuottajan.[15] Litiumia tarvitaan erityisesti hybridi- ja sähköautojen akkuihin, tietokoneisiin ja matkapuhelimiin.
Vaikka Yhdysvaltojen hallituksen edustajat ilmoittivat yllättyneensä Afganistanin luonnonvaroista, tosiasiassa mineraalivarannot olivat hallituksen tiedossa jo 1970-luvulla.
Neuvostoliiton, Yhdysvaltojen, Maailman pankin ja YK:n edustajat keskustelivat jo tuolloin Afganistanin luonnonvaroja hyödyntämisestä.[16]
Afganistan, merkittävimmät luonnovarat:
rauta (420,09 Mrd $)
kupari (274,0 Mrd $)
koboltti (50,8 Mrd $)
niobium (81,2 Mrd $)
kulta (25,0 Mrd $)
molybdeeni (23,9 Mrd $)
asbesti (6,3 Mrd $)
hopea (5,3 Mrd $)
potaska (5,1 Mrd $)
alumiini (4,4 Mrd $)[18]
Muut luonnonvarat
litium
kivihiili
jalokivet
maakaasu
rubiinit
Iranin energiapolitiikassa keskeistä suuret öljyvarat. Saudi-Arabia, Iran, Irak, Kuwait ja Arabiemiraatit tuottivat neljäsosan maailman öljystä vuonna 2005.
oiva esimerkki kateellisesta luuserista joka ei itse saa mitään aikaiseksi.
Auta armias jos joku muu yrittää ja onnistuu...
Veikkaanpa että jos jollain on iso talo niin se on vaan kallis lämmittää ja mitä niillä hukkaneliöillä tekee. Matkailu on turhaa koska kesä se on Suomessakin ja Mersu ja BMW ovat peniksenjatkeita koska sillä Nissanillakin pääsee perille ym ym.
Kaltaistesi sekä Suomen kurjan ilmaston takia olen muuttamassa lämpimään osaksi vuotta ja pidän kyllä huolen että tänne eivät veroeuroni päädy!
Impivaaralainen asenne on niiiin syvältä.