Paperiton romanialaisnainen synnytti Etelä-Karjalan keskussairaalassa
Paperiton romanialaisnainen synnytti Etelä-Karjalan keskussairaalassa tällä viikolla. Naisen ilmestyessä sairaalaan oli synnytys jo käynnistynyt. Nyt äiti ja lapsi ovat synnytysvuodeosastolla.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) synnytysten ja naistentautien ylilääkäri Antti Vilpas totesi, että sairaala teki sen, mitä lain ja inhimillisyyden nimissä on tehtävä. Jatko, kuten naisen henkilöllisyyden selvittäminen, kuuluu viranomaisille.
"Synnytys oli ja meni. Enemmän olen huolissani siitä, mitä naiselle ja lapselle tapahtuu, kun he lähtevät osastolta. Asiaa selvitetään parhaillaan. Tämä on uusi tilanne meille", kertoi Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen STT:lle.
Tarvittaessa asia siirtyy lastensuojeluviranomaisille.
Eksote etsii jälkikäteen hoidolle maksajan. Todennäköisesti parintuhannen euron kustannuksen hoitaa valtio, mutta ei Romanian valtio.
Kommentit (21)
Varoittavaksi esimerkiksi muille samaa suunnitteleville ulkomaalaisille.
lapsi suomen kansalaisuuden?
Voi apua mika yleissivistyksen puute talla kirjoittajalla. Toisin kuin esim. USA:ssa ja Ranskassa, Suomen kansalaisuus ei todellakaan heru syntymalla maassa (paitsi mahdollisesti siina erikoistilanteessa etta lapsi olisi muuten jaamassa taysin ilman kansalaisuutta).

t. tyhmä

kiva tietää t. tyhmä
Sä osaat ainakin laittaa skandit päälle tietokoneessasi, toisin kuin yleissivistynyt arvostelijasi. Juu, ja kyllä ne saa vaikka olisikin ulkomaalainen näppis, eikä näkyisi suoraan näppiksellä.

niin keskustellaan... ;-)
Me olemme ihan suomalainen nuori perhe, mutta meitä ainakin kytättiin jos yritimme lähteä esim. jaloittelemaan ulos. Samoin kätilö tarkisti että menemme varmasti autokyydillä kotiin (asia, mitä en ole koskaan tajunnut..) ja että turvakaukalokin on oikeanlainen.
Miten ihmeessä tuo romani pääsi karkuun?? Eikös näissä tilanteissa pidä kutsua paikalle sossu, joka ottaa selville henkilöllisyyden ja mahdollisesti huostaanottaa lapsen, jos äidillä itsellään ei ole edes oikeutta oleskella maassa??
No tuu kertomaan mulle miten ne saa talla hollantilaisella nappiksella
niin keskustellaan... ;-)
http://www.conversationexchange.com/resources/keyboard-language.php
No tuu kertomaan mulle miten ne saa talla hollantilaisella nappiksella
niin keskustellaan... ;-)Taalla on jollain ilmiselvasti erittain vakava neuroosi ja saa satkyja lukea tekstia ilman skandeja! On hyokannyt minunkin kimppuuni pari kertaa. En valita, se on yksi sama idiootti joka ei osaa lukea kuin PERUSSUOMALAISTA tekstia, joten ohita nuo typerat kommenttinsa.
<a href="http://www.conversationexchange.com/resources/keyboard-language.php" alt="http://www.conversationexchange.com/resources/keyboard-language.php">http://www.conversationexchange.com/resources/keyboard-language.php</a&…;
googleta vaikka. Uusavuttomuutta taas, eiköhän ole jokaisen oma asia etsiä ne ääkköset sieltä näppäimistöstään.
Minä ainakin ihan itse opettelin käyttämään omaan konettani.
Ala sa hollantilaisella nappiksella kirjottava valita
Ja tämä lause juuri kuvaa sitä, miksi skandit on ihan kiva olla kunnossa :D
Synnyttäjiä tulee ja menee. Synnytys on akuutti tilanne, joka hoidetaan päivystyksellisesti siellä missä synnyttäjä sattuu synnytyksen alkaessa olemaan. Sama tilanne esim. sydän infarktin iskiessä.
Miksi halusit kirjoittaa aiheesta?
oli paperiton, vaikka Romanian kansalaiselta vaaditaan passia maasta toiseen liikkuessa.
Ei Suomen valtion kuuluisi maksaa turistin synnytyksestä koituvaa maksua. Romanian valtiolle se kuuluu, tai tietysti turistille itselleen. Ja miten nämä turistit ilman passia tänne aina tulevat. Kohta oppivat loputkin rääsyläiset tulemaan tänne synnyttämään kun saa hyvää ja ilmaista hoitoa. Suomea ja tämän maan veronmaksajia pidetään ihan pilkkanaan. Ottaisi edes lapsen huostaan.
oli paperiton, vaikka Romanian kansalaiselta vaaditaan passia maasta toiseen liikkuessa.
Ja on inhimillistä ja eettisesti perusteltua, että he saavat yhtäläistä hoitoa kuin muutkin kansalaiset.
Odottakaa, kun suraavaksi järjestäytynyt rikollisuus tuo ensimmäiset down-synnyttäjät
en todellakaan hyväksy tällaista "tullaan ilman papereita ja käytetään kaikki sosiaalietuudet" meininkiä.
Terveydenhuolto on lähes ilmaista meile Suomen kansalaisille, joille se on luotu ja muut maksavat todelliset kustannukset tai heidän vakuutuksensa maksaa.
Mitenköhän se romanialainen oli Etelä-Karjalaan eksynytkin, varmaan suht erikoinen tarina.
Pointti lienee joka tapauksessa, että jos ja kun nämä tapaukset yleistyvät niin miten toimitaan.