Onko yliopistolla opiskelussa mitään järkeä`?
itse olen kuluttanut n 9 vuotta yliopistolla opiskelemassa, ensin historiaa ja taide humpuukia ja psykologiaa 7 vuotta, 20 vuotta myöhemmjin toinen tutkinto kahdessa vuodessa ja nyt olen taas pyrkimässä yliopistolle. jännä., mutta paska. Olen jo vanha ukkeli.
Kommentit (12)
Kirjoitustyylistä päätellen et ole päivääkään oikeasti viettänyt yliopistolla.
Voi rassukka, selkeä provo. Jos olisit tuollainen tyhjäntoimittaja, et olisi yliopistossa. Toki jokin mielen sairaus voi aiheuttaa tuollaista, terveen älykkyyden hajoamista aikaansaamattomaan lorvimiseen.
Yliopiston tärkein tehtävä on tulevien tieteentekijöiden kasvatus ja perusteiden opetus. Suomessa on hylätty jo aikoja sitten tieteen ylivalta-ajattelu. Ennen ajateltiin, että yliopistot ovat paikkoja joissa tutkitaan, dokumentoidaan, kokeillaan ja mietitään teoreettisia perusteita erilaisille ilmiöille.
Suomalaiset yliopistot kouluttavat vain yhteiskunnan tarpeisiin massoja, joille on annettu ns perussivistys ja alkeelliset tieteen tekemisen ajatukset. Akateeminen ajattelu on kadonnut vasemmistolaiseen ajelehtimiseen ja keskittymiskyvyn puutteisiin. Tieteellinen, perusteluja ja toistoja vaaliva ajattelu siirrettiin kandeilta maisteritutkintoon.
Vasemmistolaisen työn ihannoinnin nostamiseksi jalustalle perustettiin ammattikorkeakoulut ja yhä edelleen jotkut äärivassarit korottavat sitä akateemiseksi tutkinnoksi. Höh, AMK:ssa ei ole mitään akateemista, tieteellistä, tutkimuksellista tai edes johtajuuteen liittyvää koulutusta. Se on vain jarru työvoiman siirtymiselle yhteiskuntaan, koska työpaikkoja ei ole.
Saas nähdä mitä seuraavaksi keksitään, kun tekoäly edelleen vie työpaikkoja. Varmaan jokin kotipalvelu-kotiyrittäjyys perheen äideille, saavat pyörittää nettikauppoja amerikkalaiseen malliin kotonaan, tienaavat eläkettä jos kauppa käy jne. Miehille käynee huonommin, ellei tule sotaa tms vajentamaan ylijäämää.
Oli nyt kyllä suoraa puhetta, anteeksi jos pahoitin joidenkin mielen, mutta suomella on edessään valtava ongelma tekoälyn viedessä työpaikat, mitä me teemme näille ihmisille?
Aloittajan tyyppisiä lorvailijoita on aina ollut, onneksi ne ovat olleet vähemmistönä. Tulevaisuus tässäkin pelottaa. EIkös se maaliskuun alkupuolella joku ministeri sanonut, että tulevista sukupolvista pitäisi korkeakoulututkinto olla puolella ikäluokasta..
Taas näitä persujen puoluetoimiston trolleja. Leikataan vaan lisää koulutuksesta kun kaikki on humpuukia.
Yliopisto-opiskelija ymmärtäisi opiskelevansa yliopistossa. Suurin osa oppimisesta ei tapahdu fyysisesti yliopistolla. 99% yliopisto-opiskelijoista osaisi myös kirjoittaa yhdyssanat edes suurin piirtein oikein.
en kyllä koskaan ajatellut edes että menisin töihin, opiskelu on ollut itsetarkoitus ja ruokajonon pummeus ja velkavankeus
ap
Kolmosviestin kirjoittaja saa hurjasti alapeukkuja, mutta siellä on kyllä kultajyvä seassa, meillä on todellakin ongelma, jos korkeakoulututkinto on tulevaisuudessa ns tusinatutkinto, kuten ministeri tarkoittaa... Miettiikö tätä opetusministeriössä oikeasti kukaan pitemmällä aikavälillä?
Vierailija kirjoitti:
Voi rassukka, selkeä provo. Jos olisit tuollainen tyhjäntoimittaja, et olisi yliopistossa. Toki jokin mielen sairaus voi aiheuttaa tuollaista, terveen älykkyyden hajoamista aikaansaamattomaan lorvimiseen.
Yliopiston tärkein tehtävä on tulevien tieteentekijöiden kasvatus ja perusteiden opetus. Suomessa on hylätty jo aikoja sitten tieteen ylivalta-ajattelu. Ennen ajateltiin, että yliopistot ovat paikkoja joissa tutkitaan, dokumentoidaan, kokeillaan ja mietitään teoreettisia perusteita erilaisille ilmiöille.
Suomalaiset yliopistot kouluttavat vain yhteiskunnan tarpeisiin massoja, joille on annettu ns perussivistys ja alkeelliset tieteen tekemisen ajatukset. Akateeminen ajattelu on kadonnut vasemmistolaiseen ajelehtimiseen ja keskittymiskyvyn puutteisiin. Tieteellinen, perusteluja ja toistoja vaaliva ajattelu siirrettiin kandeilta maisteritutkintoon.
Vasemmistolaisen työn ihannoinnin nostamiseksi jalustalle perustettiin ammattikorke
AP vastasi itselleen? Samanlaista sekoiluhöttöä ainakin on sisältö.
Vierailija kirjoitti:
AP vastasi itselleen? Samanlaista sekoiluhöttöä ainakin on sisältö
Minun mielestäni kolmosessa oli järkeä, aloituksessa ei niinkään. Toki lähteet olisi kiva saada muutamiin väittämiin.
No ei jos et aio hyödyntää oppimiasi asioita mitenkään
Yliopistossa, ei yliopistolla. Tämänkin tietäisit jos oikeasti opiskelisit siellä.
Vierailija kirjoitti:
Kolmosviestin kirjoittaja saa hurjasti alapeukkuja, mutta siellä on kyllä kultajyvä seassa, meillä on todellakin ongelma, jos korkeakoulututkinto on tulevaisuudessa ns tusinatutkinto, kuten ministeri tarkoittaa... Miettiikö tätä opetusministeriössä oikeasti kukaan pitemmällä aikavälillä?
Voi miettiä sitäkin, onko tärkeämpää taidot vai erilaiset tittelit ja koulujen korkeuserot. Pitäisikö siirtyä yleisen kielitutkintojärjestelmän tapaiseen systeemiin, jossa voit hankkia tietosi miten haluat ja osoitat ne kaikille avoimessa tentissä? Sydänkirurgiat ja muut ovat oma juttunsa, missä pitää olla vielä valvottu harjoittelu päälle.
Nykyisellään voit teettää tohtorin tutkinnon kaverillasi ja esitellä sen omana. Ei kukaan tarkista sitä, että teetkö työn itse vai et. Kun tutkinto on myönnetty sinun nimellesi, voit jäädä nauttimaan työtarjouksista.
kirjoitin yhdelle kaverille gradun puhtaaksi, oli 45 vuotias toisen tutkinnon opiskelija, eikä omistanut edes graduvaiheessa omaa tietokonetta! oli kirjoittanut gradunsa paperille lyijykynälllä ja kaikkki lähdeviitteet siellä tekstin seassa numeroina! no eipä se, pääsi läpi ja nyt on hyvän aikaa olllut pappina töissä hänkin, itse jäin työttömäksi.
ap
Olet ymmärtänyt yliopisto-opiskelun tarkoituksen väärin. Sieltä on tarkoitus saada ammatti ja tehdä töitä sen turvin eikä lojua opiskelijana.