Hallitus esittää tiukennuksia Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksiin
Hallitus esittää Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksien tiukentamista, tiedottaa sisäministeriö. Muutoksia ehdotetaan henkilöllisyyden selvittämisen, nuhteettomuuden ja toimeentulon edelletyksiin. Kaksoiskansalainen voisi menettää Suomen kansalaisuutensa, jos hän on tehnyt terrorismi-, maanpetos- tai valtiopetosrikoksen, josta hän on saanut vähintään kahden vuoden tuomion. (Yle)
Jo oli taas pilipalijuttu. Eikö kansalaisuuksia ja maassaololupia voitaisi jo oikeasti poistaa rxiskaajilta, hxxmekauppiailta, jengiläisiltä, väkivaltarikollisilta, etuushuijareilta jne.? Eihän Suomi sellaista tekisi. Nuo terrorismi- ja maanpetosrikoksethan ovatkin ihan hiton yleisiä... Mentiin taas sieltä missä aita matalin, jolloin ei varmasti tarvitse mitään toimia laittaa täytäntöön. Todellisten rikollisten hoiteleminen ei tule kuuloonkaan.
Kommentit (12)
Mikä kommentti tuo oli, onko siis mielestäsi oikein, että maahamme saapuu rikollisia ja meidän on vain kärsittävä heidän aiheuttamia tappoja, ryöstöjä, raiskauksia?
Jos Perussuomalaisissa löytyy sisua yrittää ehkäistä ko. rikoksia, miksi olet sitä vastaan, oletko sitä mieltä, että esim meidän vanhuksiin kohdistuvat ryöstöt on ok?
Oletko ihan sydämetön?
Kansalaisuus pitää olla palkinto onnistuneesta kotoutumisesta. Ei 4v hengailulla saatu passi.
Kaksoiskansalaisuus pois venäläisiltä.
Vierailija kirjoitti:
pitäis olla mahdollista ottaa myös kansalaisuus pois, muutamakin persu voisi olla kohta entinen kansalainen
Voi pientä raukkista, mene lapsikulta jo hoitoon ton vihanlietsontasi kanssa, tai voisit itse muuttaa vaikka somaliaan omiesi joukkoon.

Tuo on joku yksi sekopää, joka tuota sxxtanan pxskaa spämmää päivästä toiseen.
On törkeää, että ahkerien, yritteliäiden ja rehellisten nuorten miesten kansalaisuuden saamista vaikeutetaan.
Että oikeen esittää. Samaan aikaan suomeen saa tulla elätettäväksi kuin hollitupaan. Vaaliteatteria.
Vierailija kirjoitti:
Kansalaisuus pitää olla palkinto onnistuneesta kotoutumisesta. Ei 4v hengailulla saatu passi.
Kaksoiskansalaisuus pois venäläisiltä.
Kyä jämpti on näin.
Suomipäättäjät eivät uskalla tehdä päätöksiä. Ovat allekirjoittaneet monennäköisiä kansainvälisiä sopimuksia. Kukaan ei tiedä miksi. Koska ovat Suomelle haitallisia
Vierailija kirjoitti:
Suomipäättäjät eivät uskalla tehdä päätöksiä. Ovat allekirjoittaneet monennäköisiä kansainvälisiä sopimuksia. Kukaan ei tiedä miksi. Koska ovat Suomelle haitallisia
Juuri siksi. Hybridisotaa omaa kansaa vastaan.
Aha. Suomen kansalaisuus on minulle palkinto. Niin - sehän olikin lottovoitto syntyä Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Että oikeen esittää. Samaan aikaan suomeen saa tulla elätettäväksi kuin hollitupaan. Vaaliteatteria.
Tämähän se. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.10. Kas kun ei 1.4. Ja sitä itärajan hyväksikäyttöä itketään päivästä toiseen. Lännestä tuli porukkaa yhtenä mustana letkuna ja ketään ei kiinnostanut - paitsi toki Nerg tiesi jokaisen tulijan taustan.
pitäis olla mahdollista ottaa myös kansalaisuus pois, muutamakin persu voisi olla kohta entinen kansalainen