IL : Helsinkiläisessä sushiravintolassa torakoita pöydillä, katossa ja seinillä
Helsinkiläinen sushiravintola paljastui törkyluolaksi Torakoita lattioilla, seinissä, katossa, lavuaarissa ja ruokapöydällä
Helsingin kaupungin tarkastuskertomus sushiravintolasta on pullollaan epäkohtia
.Helsinkiläisessä sushiravintola Ginza Sushi Barissa helmikuussa tehdyt tarkastukset paljastivat iljettäviä löytöjä, joiden takia ravintola pysyy toistaiseksi suljettuna.
19. helmikuuta suoritetussa ensimmäisessä tarkastuksessa havaittiin muun muassa pinttynyttä likaa ja ruuantähteitä lattialla kalusteiden alla ja seinillä. Tiloja kuvattiin päätöksessä erittäin likaisiksi ja pölyisiksi.
Ravintolan siivousvälineet olivat likaiset ja esimerkiksi keittiön käsienpesupaikalla ei ollut nestesaippuaa ja käsipaperia.
Torakoita ympäriinsä
Valvontasuunnitelman ulkopuolisella tarkastuskäynnillä 25. helmikuuta havaittiin vielä pahempaa. Ravintolan tiloissa oli runsaasti eläviä ja kuolleita torakoita. Tämä tarkastuskäynti tehtiin kiinteistön isännöitsijän tekemän ilmoituksen perusteella.
Åbergin antaman päätöksen mukaan tuholaistorjuntatoimet eivät ole olleet ravintolassa riittäviä. Eläviä ja kuolleita torakoita havaittiin lattioilla, seinissä, katossa, asiakastilan vesipisteen lavuaarissa ja ruokapöydällä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ee36c3f2-1c75-4874-8a6a-1fb405fb1e94