Lue keskustelun säännöt.
Vanheneminen ja luopumisen melankolia
17.03.2025 |
Olen 68 ja tajunnut, että vanhenemisessa ei keskeisintä ole kuin ihon rypistyminen, vaikka tietenkin sitä pitäisi kehonsa nuoruuden jos pystyisi.
Pahinta on läheisistä luopuminen, kun he poistuvat tuonilmaisiin. Omat vanhemmat, heidän ikäisensä perheystävät, vanhat opettajat, aina julkisuuteen kuuluneet vanhat julkkikset. Koko sosiaalinen maisema muuttuu.
Ja sitä kautta muistot pyrkii tunkemaan liiaksikin ajatusmaailmaan. Olen aika lyhyen ajan sisällä menettänyt vanhempani (olivat jo korkeassa iässä), hyvän ystäväni, kälyni ja mieheni. Syntyy haikeutta, ja kaipaustakin. Tajuaa miten lyhyitä meidän ihmisten väliset kohtaamiset ja yhdessä olot ovat, ja miten tuhlaavaisesti käytämme täällä sekä aikaa että ihmissuhteita.
Kirjoitin tästä aiheesta jokin aika sitten, mutta se ketju poistettiin hetken kestettyään, en tiedä, miksi. Joku ihminen vastasi aika pitkästi ja viisaasti aloitukseeni, en ehtinyt vastata. Jos hän tunnistaa itsensä, kiitos tekstistä! - Tämä on tätä aikaa, että vanhat eivät saa rauhassa keskustella sydämen murheistaan, kun ilmeisesti vihapuheen takia ketju joutui poistoon. Miksi pitää sekaantua asioihin, joita ei vielä ymmärrä?
Kommentit (21)
Pahoittelen muokkausvaiheessa jäänyttä virhettä, pitäisi olla:
"...vanhenemisessa ei keskeisintä ole ihon rypistyminen, vaikka tietenkin sitä pitäisi kehonsa nuoruuden jos pystyisi."
Sitten kun se iho on rypistynyt ja hyväksyy sen, tulee muut murheet. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastaan vasta seitsemääkymmentä lähestyessäni on alkanut mennä itselle jakeluun, että on "vanha". :) Sisäinen kokemus ei ole sellainen, että olisin vanha. T. ap
Isäni eli 98-vuotiaaksi, melkein loppuun asti järjissään. Mutta kyllä hän joutui aikamoiselle henkisen yksinäisyyden vyöhykkeelle viimeisen 10 vuoden aikana, kun kaikki samasta sukupolvesta olevat ystävät ja sukulaiset olivat kuolleet tai muistisairaina. Sitä on itse vaikea kuvitella. Eivät nuoremmat sukupolvet voi jakaa sitä samaa maailmaa.
Vanheneminen kysyy paljon voimia. Jos niitä ei ole, se on raskasta.
Ehkä osalle tulee uusia ystäviä ja piirejä. Oma vanhempi tehnyt niin. Osa sukulaisista pysynyt silti hänellä. On vaikea säilyttää kaikkea aiempaa, ellei mahdoton, tietysti miettii että miten muille kävi. Ja osalle ei ehkä löydy uutta sopivaa tai ole ollutkaan. Ihmisten muuttuminen myös mietityttää tai muut muutokset. Ehkä on hyvääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni eli 98-vuotiaaksi, melkein loppuun asti järjissään. Mutta kyllä hän joutui aikamoiselle henkisen yksinäisyyden vyöhykkeelle viimeisen 10 vuoden aikana, kun kaikki samasta sukupolvesta olevat ystävät ja sukulaiset olivat kuolleet tai muistisairaina. Sitä on itse vaikea kuvitella. Eivät nuoremmat sukupolvet voi jakaa sitä samaa maailmaa.
Tätä ei tosiaan tule ajatelleeksi. Hyvä pointti. Ennen oli suvut isompia ja ehkä läheisimpiäkin? Suurempi todennäköisyys, että edes jotain seuraa löytyy. Nyt kun ihmisillä on se yks sisarus ja muutama serkku, ei sillä pitkälle pötkitä.
Mun isäni kuoli 68 vuotiaana. Jos elän yhtä vanhaksi, niin mulla on enää 10 vuotta jäljellä. Enkä pysty elämään yhtään sen täysipainoisemmin kuin mitä nyt teen. Energian ja innon määräkin kun on rajallinen. Yritän liikkua enemmän mutta sekin on raskasta. On päiviä, ettei jaksais mitään ja masentaa vaan. Tämä kulunut talvi on ollut poikkeuksellisen väsyttävä. Sisälläkin on niin älyttömän kylmä koko ajan, että sekin syö jaksamista. Eikä siihen itse edes oikein voi vaikuttaa. Taloyhtiö antaa lämpöä sen verran kuin antaa. Käyn suihkussa lämmittelemässä välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos etsit keskusteluseuraa niin nimimerkillä suomi24:n ikäryhmissä voisi löytyä sellaista ettei hetikohta poisteta.
Elämä on kuolemista. Juice Leskinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täältä poistetaan kaikki muut ketjut paitsi Helena koivua koskevat ketjut,miksi sitä ei kukaan tiedä.tämäkin ketju poistetaan Helena koivu jää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä vanhemmasta on vaikeinta luopua. Ja turvallisuus. Tuki. Muiden kohdalla miettii että mitä tapahtui heille, miksi kuoli tai elää ja missä ovat. Se ei ole ihan helppoa. Mutta tutut hahmot kyllä häviävät mitä oli ennen, myös maisemat muuttuvat hieman.
Huomaan että usein vajoan meankoliaan. Mietin rakkaita veljiäni jotka nuorella iällä joutuivat jättämään maanpäällisen.
Itsekin jonotuslappu kädessä kiitän Luojaa joka aamu, kun herään ja itse keitän kahvini. Testamentin aika, miksi sekin
ottaa vastaan kirjoittaa.On niinkuin sulkisi elämän päiväkirjan sitä lopullista odottaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti ketju saa nyt pysyä. Tällaisen muutama vuosikymmen nuoremmankin mielestä aihe kiinnostava.
Minä olen etukäteen ahdistunut noista luopumisista. Mulla on itsetuhoisuutta ja yksi syy on se, että pelkään omaa kuolemaani sekä sitä, että läheiset kuolevat. Joko jompikumpi tai kumpikin on edessä, ei tässä pelissä voi voittaa. Tämän ajatusmaailman kanssa paininut ja enimmäkseen auttaa, että elää päivän kerrallaan...
Miten 68-vuotiaalla on voinut olla vielä vanhempia elossa? Minulla kuolivat jo, kun olin 50 ja sekin tuntui olevan aika myöhään.
En pysty samaistumaan, ap:n teksti kuulostaa vähän teiniltä. Itselläni luopumisen vaikeutta tuottaa oma parantumaton syöpä. Olisi ollut juhlaa elää 68-vuotiaaksi ja ylipäätäån nähdä, kun oma lapsi valmistuu opinnoista / menee naimisiin tms.
Keski-ikäinen
Vierailija kirjoitti:
Huomaan että usein vajoan meankoliaan. Mietin rakkaita veljiäni jotka nuorella iällä joutuivat jättämään maanpäällisen.
Itsekin jonotuslappu kädessä kiitän Luojaa joka aamu, kun herään ja itse keitän kahvini. Testamentin aika, miksi sekin
ottaa vastaan kirjoittaa.On niinkuin sulkisi elämän päiväkirjan sitä lopullista odottaessa.
Minä tein testamentin jo kolmikymppisenä, kun sain lapsen. Se kuuluu tehdä nuorena, jo parikympoisen kannattaisi tehdä, heti kun on omaisuutta.
En osaa kuvitella, miten kestän tulevaisuudessa kun tämä vain tästä pahenee. Olen 50 ja jo joutunut luopumaan muutamasta tärkeästä ihmisestä. Elämänhalu menee, elämässä ei tunnu olevan järkeä.
Parikymppiset moderaattorit eivät ymmärrä kirjoituksesi sisältöä, siksi poistavat tämänkin.