Uuteen kotiin, mies käy hermoille.

Noniin. Melko pikaisella aikataululla jouduttiin lopulta päätös tekemään ja vanha on edelleen myymättä, mutta pankin kanssa hommat on sovittu niin, että ainakin seuraavat 4-5kk meillä ei ole mitään hätää ja senkin jälkeen korkeintaan joudutaan pistämään vähän pussin nyöriä piukemmalle.



Tässä tilanteessa mininkään sisustamiseen ei nyt rahaa tietty kauheena liikene, mutta eipä tuossa uudessakaan nyt ihan hirveenä ole sitä remppaa ihan just nyt heti tulossa. Pari haljennutta kattotiiltä pitäs vaihtaa ja siinä se. (Ne voi latoa sinne itsekin, kunhan löytää sopivan väriset jostain) No, okei... Voishan sitä tapettia vaihtaa ja kaikkee, mut ei ole mikään pakko kuitenkaan. Varsin siististi ja neutraalisti sisustettu eli ei paha ollenkaan.



Asumiskulut meillä saattaa jopa halventua hiukkasen = varaa maksaa enempi lainaa pois kerralla.



Ja ukko stressaa. Ensin se oli ihan innoissaan, mut nyt se sit ei voi suunnilleen ku maata sohvalla ja murehtua, että tuliko nyt tehtyä liian hätäsiä päätöksiä ja kuin täs nyt käy ja mitä jos me ei ainaskaan kahteen vuoteen saada vanhaa myytyä ja voi voi voi. Ehkä olen optimisti, mutta mä en näe mitään syytä valvoa öitä murehtimassa ennenkun ehkä sit syksyllä, jos kämppä on edelleen myymättä. Ja silloinkin meillä on vielä pankin mukaan pelivaraa kikkailla kaikenlaista. Tai voihan tän laittaa hitto vaikka vuokralle sitten. Mut se on sen ajan murhe. Jos nyt saisi tän ylipäätään myytiin nyt ekaksi. Ihan niinku ei ees samassa veneessä oltais. Mutku miehen mielestä suuria päätöksiä pitäs POHTIA ja nyt pääs hairahtumaan tälleen. Edellistä ja tähän mennessä ainoaa potentiaalista vaihtoehtoa se pohti puoli vuotta(!), käytiin kattomassa kolme kertaa ja sit pohdittiin lisää, arvatkaa myytiinkö se ennenkun tää ehti pohtia perusteellisesti? Ja sit huokailtiin seuraavat puoli vuotta, ku olis se ollut kyllä aika hyvä sit kuitennii ja voi harmi kun se meni... (No oliko muka yllätys?)



Ja se murehtii, et jos se uus tölli onkin ihan huono. Ja jos se sit onkin sitä tai tätä. Ja jos ja jos sit jostain ois saanut vielä kivemman halvemmalla (ollaankin etsitty taloa vasta liki 3 vuotta...), selaa oikotietä ja etuovea ja etsii halvempaa, parempaa, vertailee ja huokailee.



Ja mulla menee kohta heeeermoooot.



Antakaa mulle pitkää pinnaa. Vai pitääkö munkin nyt syöksyä tässä murheen alhoon ainakin siihen saakka, että tää vanha myydään? Argh!



Noh, eipä tuo pysty ostamaan edes kodinkonetta tai kännykkää ilman, että jälkikäteen sit tehdään vielä vertailuja ja tarjousten kyttäilyä ja herraties mitä muuta ainakin vuoden verran ja sit kun se pannahisen masiina tulee joskus puolen vuoden päästä alennusmyyntiin (eihän se olekaan siinä vaiheessa ku vähintään jo vanhanaikanen uudempiin malleihin verrattuna), niin voitte vaan kuvitella sitä murheen ja tuskan määrää... *huoh*



On tää niin vaikeeta...