Miksi niin moni nykyisin epäonnistuu aikuisuudessa?

Mitään noista et saa hautaan mukaan.

Ei ole yllättävää, että kun ääliöliberaali yhteiskunta on nostanut yksilön tunteet kaiken keskiöön, niitä myös käytetään. Monista aikuisistakin on tullut kuin uudelleen pikkulapsia, jotka tarvitsevat tukea ikävien tunteiden kestämiseen ja valtiota kantamaan vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Mitään noista et saa hautaan mukaan.

Eli voi ottaa sen asenteen ettei tarvitse tehdä mitään? 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yllättävää, että kun ääliöliberaali yhteiskunta on nostanut yksilön tunteet kaiken keskiöön, niitä myös käytetään. Monista aikuisistakin on tullut kuin uudelleen pikkulapsia, jotka tarvitsevat tukea ikävien tunteiden kestämiseen ja valtiota kantamaan vastuuta.

Tunnumme kansana keskittyvän ongelmien osoitteluun ja kilpailuun siitä, kenellä menee surkeimmin ja kenellä on sitä kautta isoin oikeus valittaa. Maailman onnellisin kansa -titteli on suorastaan loukkaus. Suurinta sisua on nähtävissä silloin, kun etsitään vastapuolesta heikkoja kohtia ilkuttavaksi ja puolustetaan omaa oikeassa olemista tai oikeutta uhriutua.

Moni hankkii ammatin, mutta siihen se sitten tyssää. Vuosien panostus menee hukkaan kun töitä ei saa, ei ainakaan omalta alalta. Hyvällä tuurilla jotain viikonloppukeikkaa saa jostain kaupan kassalta. Että hanki siinä sitten oma asunto ja perusta perhe. 

Liian kovat odotukset sekä itsellä että muilla. Kun kaiken pitäisi onnistua aina huippuhyvin niin käykin niin että ei saavuteta enää mitään. Luovutetaan.

Ennen riitti että oli ihan tavallinen. Ei tarvinnut saavuttaa mitään kummaa vaan riitti sama kuin naapureilla joka sekään ei niin ihmeellistä ollut. Suurin osa kykeni tähän. Nykyisiin vaatimuksiin pääsee vain se pieni joukko ihan huippuja ja hekin usein uupuvat.

Vierailija kirjoitti:

Liian kovat odotukset sekä itsellä että muilla. Kun kaiken pitäisi onnistua aina huippuhyvin niin käykin niin että ei saavuteta enää mitään. Luovutetaan.

Ennen riitti että oli ihan tavallinen. Ei tarvinnut saavuttaa mitään kummaa vaan riitti sama kuin naapureilla joka sekään ei niin ihmeellistä ollut. Suurin osa kykeni tähän. Nykyisiin vaatimuksiin pääsee vain se pieni joukko ihan huippuja ja hekin usein uupuvat.

Tavallinen arkikin tuntuu olevan loputonta kärsimystä: töissä on kamalaa, perhe-elämä on ankeaa ja ihmissuhteet ahdistavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitään noista et saa hautaan mukaan.

Eli voi ottaa sen asenteen ettei tarvitse tehdä mitään? 

Teen enemmän kuin sinä, joka heräät äitisi pilde naamalla joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Mitään noista et saa hautaan mukaan.

Eihän täällä hautaa varten ja ajatellen eletä. Voi olla pitkä aika odotella hautaan ilman mitään tavoitteita.

Ei omaisuutta kaikilla vanhemmillakaan ihmisillä.

Vierailija kirjoitti:

Moni hankkii ammatin, mutta siihen se sitten tyssää. Vuosien panostus menee hukkaan kun töitä ei saa, ei ainakaan omalta alalta. Hyvällä tuurilla jotain viikonloppukeikkaa saa jostain kaupan kassalta. Että hanki siinä sitten oma asunto ja perusta perhe. 

Onko pakko haluta oma asunto ja perhe? Sitähän aloitus tarkoittaa, elämä ei etene, jos et elä sitä tietyn standardin mukaisesti, eli jäät jonnekin lapsen tasolle.  

Moni yksinkertaisemmalle sopiva työpaikka on jäänyt historiaan. Osalle väestöstä ei löydy kykyprofiilia, tasaisen matalaa, vastaavaa työtä. 

 

Totta myös, että osa kasvaa aikuisuuden kynnykselle oppimatta käsittelemään pettymyksiä. Osaltaan stressiä lisää se, että opiskelualan vaihtamista on vaikeutettu ja ensikertalaisia suositaan haussa kohtuuttomasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitään noista et saa hautaan mukaan.

Eli voi ottaa sen asenteen ettei tarvitse tehdä mitään? 

Teen enemmän kuin sinä, joka heräät äitisi pilde naamalla joka päivä.

Heko heko ku olet hauska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni hankkii ammatin, mutta siihen se sitten tyssää. Vuosien panostus menee hukkaan kun töitä ei saa, ei ainakaan omalta alalta. Hyvällä tuurilla jotain viikonloppukeikkaa saa jostain kaupan kassalta. Että hanki siinä sitten oma asunto ja perusta perhe. 

Onko pakko haluta oma asunto ja perhe? Sitähän aloitus tarkoittaa, elämä ei etene, jos et elä sitä tietyn standardin mukaisesti, eli jäät jonnekin lapsen tasolle.  

Suurimmalta osalta meni aloituksen pointti ohi. Et ole aikuinen, jos haali omaisuutta, perusta perhettä, jne. 

Ammattikoulutus on ajettu niin pitkälle etäopiskeluun ja omatoimisuuteen, etteivät monet nuoret pärjää. Juuri tuossa iässä olisi turvallista oppia rytmi, jossa aamulla mennään kouluun ja iltapäivällä pois - ilman vanhempien patistelua. Jos sekään ei ole hallussa, ei asiaoppimistakaan tapahdu. 

En pidä noita asioita aikuisuuteen liittyvinä. 

Ei nykyään ole pitkäjänteisyyttä juuri mihinkään. Kaikki mulle heti tai en tee mitään. Ihmiset on myös todella passiivisia.

On heitä, jotka eivät ole mihinkään kouluihin hakeneet koskaan tai kerran ovat yrittäneet. Koulussa ei pystytä oleen, kun pitäisi oikeasti opiskellakin, käydä työharjoittelut, olla olla yhteiskunnan jäsen oikeasti. Huudetaan ja valitetaan, että töitä ei ole, herrat rikastuu. Jos ei ole koulutusta ja työtä niin sen parisuhteen saaminen on hankalaa. 

Vierailija kirjoitti:

Moni hankkii ammatin, mutta siihen se sitten tyssää. Vuosien panostus menee hukkaan kun töitä ei saa, ei ainakaan omalta alalta. Hyvällä tuurilla jotain viikonloppukeikkaa saa jostain kaupan kassalta. Että hanki siinä sitten oma asunto ja perusta perhe. 

17 vuotta koulua ja käteen jäi työttömyys sekä 20 000 euroa opintolainaa.

Vierailija kirjoitti:

Moni yksinkertaisemmalle sopiva työpaikka on jäänyt historiaan. Osalle väestöstä ei löydy kykyprofiilia, tasaisen matalaa, vastaavaa työtä. 

 

Totta myös, että osa kasvaa aikuisuuden kynnykselle oppimatta käsittelemään pettymyksiä. Osaltaan stressiä lisää se, että opiskelualan vaihtamista on vaikeutettu ja ensikertalaisia suositaan haussa kohtuuttomasti. 

Paremmin noita yksinkertaisia hommia on nykyään tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Ei omaisuutta kaikilla vanhemmillakaan ihmisillä.

Ihmetyttää myös tämä omistamisen normalisointi. Ennenkin osa väestöstä asui vuokralla, ja se on ihan okei. Hyvää, ehkä parempaakin, elämää voi elää niinkin. Nollakorkojen aikaa ei enää hetkeen tulla näkemään. Monelle vuokra-asuminen voi olla stressittömämpää, ja elämän merkitys löytyy ihan muualta.