En ihmettele että opettajilla on nykyään vaikeaa
Itsellä on 3v lapsi. Ollaan käyty tässä parin vuoden sisään leikkipuistoissa, leikkipaikoilla ja muissa perheille ja lapsille suunnatuissa tapahtumissa ja paikoissa.
On olemassa aivan mieletön määrä vanhempia, jotka eivät seuraa lastensa tekemisiä ollenkaan. Eivät ole läsnä eivätkä opeta minkäänlaisia käytöstapoja. Lapset käsittelevät tavaroita törkeästi, tuuppivat, ohittelevat, karjuvat ja valtaavat itselleen. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi suunnilleen 2-3v lapset (ja heitäkin pitää opastaa oikeaan käytökseen!). Mutta ovat paljon vanhempia! Oma lapsemme on muutamaan kertaan saanut mustasukkaista käytöstä osakseen, kun minä, puolisoni tai molemmat olemme aktiivisesti lapsemme kanssa tilanteessa läsnä. Vieraat lapset yrittävät myös meiltä kerjätä usein huomiota pyytämällä katsomaan, kun laskevat mäkeä tai touhuavat jotain muuta.
Törkeimpiä tapahtumia oli, kun olimme viime kesänä kotieläinpihassa. Siellä oli noin 8-10v tyttö, joka tarrasi lintuaitauksen verkosta kiinni, ravisti ja karjui saadakseen lintuihin liikettä. Äitinsä oli vieressä eikä sanonut mitään. Olin itse niin kiukkuinen että menin aika topakasti sanomaan tytölle ettei ikinä saa tehdä noin. Äiti vaan mumisi siinä jotain maata kohden.
Hirvittää jo lapsen koulun aloitus. Mitä oikein opetan hänelle, jos itse on kohtelias ja kiltti ja muut vaan jyrää? Onko parempi opettaa silmä silmästä- tyyli? Siltä vaikuttaa.
Kommentit (3)
Nykylapsilla on hyvät tunnetaidot. Osaavat ilmaista avoimesti kaikenlaisia tunteita eivätkä pidättele tunneilmaisua sisällään.
Vierailija kirjoitti:
Nykylapsilla on hyvät tunnetaidot. Osaavat ilmaista avoimesti kaikenlaisia tunteita eivätkä pidättele tunneilmaisua sisällään.
No siltä vaikuttaa! Yksikin tuttu vaan sanoittaa ja sanoittaa lapselle jotain kertomusta kun on käynyt juuri tempomassa turpaan paria muuta lasta. Anteeksipyyntöä ei edes aikuisen puolesta anneta kenellekään ja "ei"-komento on kuulemma niin ikävää
Jatkan vielä. Jo näin pieni osaa arvostaa kavereita, jotka ovat ystävällisiä ja kivoja. Sanoo suoraan, ettei tykkää tuhmista lapsista. Onkin mukava seurata, miten tulee hyvin juttuun ystäviemme lasten kanssa eikä tarvitse koko ajan olla jotain riitoja selvittämässä.