Lue keskustelun säännöt.
Elämän kulissit vihastuttaa
05.03.2025 |
Löysin sattumalta vanhan keskustelun, johon linkki alempana. Siinä AP toteaa elämän teennäisyydestä seuraavasti: "Kaikki typerät perhejuhlat, lasten synttärit ja joulut. Se että Facebookissa ihmiset toivottelee hyvää syntymäpäivää, onnea uudesta vauvasta ja ihastelee hääkuvia. Se, että kaikki vaan leikkii tässä mukana. Jotenkin sitä kyynistyy pikkuhiljaa. Typerä leikki tämä elämä."
( https://www.vauva.fi/keskustelu/3976450/oikeesti-mika-mua-vaivaa-arsytt… )
Minulla on aivan tämä sama tunne jostain syystä kestänyt jo monta vuotta. Ärsyttää elämän kulissit, suorastaan pistää vihaksi. En seuraa somessa enää juuri ketään, koska minusta tuntuu valehtelulta, jos vaikkapa kaveri hehkuttaa ihanaa vauva-arkea, kun tiedän että juuri hänelle vauva-aika on ollut tosi raskasta: terveysongelmia, uniongelmia, parisuhde rakoilee. Koen vihan tunteita jopa tilanteissa, joissa minut ja puoliso on pariskuntana kutsuttu vaikkapa juhliin ja pitää esittää ns onnellista pariskuntaa. Vaikkei meillä mitään ongelmia varsinaisesti ole, silti kuormitun jo tuollaisesta tilanteesta olla näytillä iloisesti, normaalisti. Elämä on oikeastaan ihan hyvää ja kaikki asiat on mallillaan, silti jostain tämä kyynisyys, jopa raivo elämää kohtaan kumpuaa. Joka päivä en ole yhtä kyyninen, mutta toisinaan pessimistisyys ottaa vallan ja tunteesta on todella vaikea päästä eroon. On vain suunnaton ahdistus, mikä ei kohdistu välttämättä mihinkään tiettyyn asiaan. Voin paljon paremmin, kun saan tehdä omia juttuja ja unohtaa ulkopuolelta tulevat paineet olla onnellinen/tyytyväinen nykyhetkeen. En edes osaa sanoa, minkä pitäisi elämässäni muuttua että voisin kokea tyytyväisyyttä.
Anteeksi pitkästä viestistä, pakko purkaa tätä oloa johonkin.
Kommentit (9)
Hmm. Ei nuo mulle ainakaan koskaan ole mitään kulisseja ollut, vaan mielen piristyksiä itsellekin. Eikä ole tullut missään someissa omaa elämää edes esiteltyä, joten kukaan ei edes tietäisi jos meillä ei vaikka vietettäisi joulua joka vuosi ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskity kaikkeen siihen hyvään, mitä elämässäsi on. "Jos tänään menettäisit kaiken sen hyvän, mitä elämässäsi on. - Kuinka iloiseksi tulisit, jos saisit sen kaiken huomenna takaisin?"
Eri ihmiset mieltävät elämän eri tavalla. Osalle lasi on puoli tyhjä ja osalla puoli täysi. Osa ihmisistä haluaa unohtaa ikävät asiat ja keskittyä vain positiivisiin, osa taas haluaa unohtaa positiiviset asiat ja keskittyä vain niihin ikäviin asioihin. Elämä on näitä molempia.
Eihän sitä muiden leikkejä tarvitse seurata eikä niihin osallistua. Kutsuihin voi olla menemättä. Evät ne velvoita mihinkään. Kunhan ei itsekkään sitten kutsuja jakele.
Ymmärrän tuntemuksesi. Huomasin kyynistyneeni jossain vaiheessa aika pahasti. Oletin mm., että ihmisten iloiset uutiset ja kuulumiset ovat vain kulissiksi tarkoitettua "hehkuttamista". Että katsokaa nyt, kuinka minä olen hyvä ihminen ja osaan elää hyvää elämää.
Tajusin sitten, että koska olin itse väsynyt ulkopuolelta tuleviin paineisiin ja odotuksiin elää tietynlaista elämää, projisoin kyllästymistäni muihin ihmisiin. En osannut käsitellä uupumistani ja kyynistymistäni fiksusti vaan käänsin ne tavallaan muiden viaksi. Onneksi en koskaan mennyt mollaamaan kenenkään kuulumisia ääneen, koska sen verran tilannetajuinen kuitenkin olen. En jupissut selän takanakaan vaan kelailin näitä ajatuksia lähinnä vain itsekseni.
Nykyään osaan ja haluan onnitella, iloita mukana ym. asiaan kuuluvaa, jos joku minulle elämästään iloisia asioita kertoo. Itse en edelleenkään halua useimpia sellaisia asioita, joita "kuuluisi" haluta mutta voin ilman muuta olla iloinen jonkun toisen puolesta silloin, kun hän on saavuttanut jotain sellaista, mitä hän on aina halunnut. Lähipiiriini en tosin enää päästä sellaisia ihmisiä, joilla on tapana kärkkyä milloin mitäkin uutisia ja odottaa kieli pitkällä, koska minäkin alan elää "normaalia" elämää. Lähipiirin karsiminen on alkanut näkyä myös kyynisyyden vähenemisenä, kun koko aikaa ei tarvitse olla puolustuskannalla omien valintojen suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ap:n mielestä negatiiviset asiat todellisuutta, mutta positiiviset teeskentelyä?
Mä lakkasin käyttämästä henkilökohtaista somea pari vuotta sitten. En tunnistanut enää joitain niitä ihmisiä sieltä somemaailmasta, jotka taas joskus tunsin henkilökohtaisesti.
Saatoin vaikka soitella tai tavata jotain kaveria pitkän ajan jälkeen ja oletin somen perusteella, että kaikki on ihan ok ellei varsin hyvin. Sitten tulikin ilmi, että kaikki onkin aivan päin persettä. Sinne vaan tuutattu kaikkea pinnallista, koska muka täytyy.
Yllättävän moni oma kaveri on jakanut arjestaan kaikkea hypetystä ja jotenkin ajatellut, että ovat onnellisia. No eivät ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep mutta ei ole pakko elää samanlaisia elämää. En minäkään kissanristiäisissä ramppaa kun en niissä viihdy. Juhlat miniminä ja en muilta elämääni lupia kysele enkä tarvitse joukkoja ihailemaan. Voihan noissa asioissa olla monia puolia, jotkut tykkää varmasti tavallisista asioista, ovat tavallisia ihmisiä joiden unelmia nuo ovat ja ihannoivat antaa olla kunhan minulta ei sellaista vaadita.
Pakko on vain kuolla...