Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi tekee minut hulluksi. Apua!
14.06.2011 |
Tämä on niin ahdistavaa kun en voi edes kertoa kovin tarkasti asioista, kun pelkään että se sekopää kyylää täällä palstallakin valmiina loukkaantumaan entistä verisemmin vain kaikesta.
Mun anoppi siis inhoaa minua. Vihasi aivan alusta asti, vaikka yrittikin teeskennellä muuta. Aviomieheni on hänelle lapsistaan kaikkein rakkain ja läheisin, ja jopa sellainen aviomiehen korvike henkisesti, koska omat suhteet ovat olleet vähän mitä sattuu. Hänellä on myös aika vakavia mielenterveysongelmia.
Väittää että haluaa tukea meidän perhettämme ja suhdettamme lastenkin takia, mutta tekee päinvastaista jatkuvasti. Esimerkiksi teeskentelee että minua ei ole olemassa, juttelee vain lapsilleni ja miehelleni, ei katso minua silmiin, tai minuun päinkään. Jos yritän puhua hänelle, tai osallistua keskusteluun, teeskentelee ettei kuule, kääntyy pois tai jos mieheni näkee tilanteen, tuhahtaa vain jotain epämääräistä vastaukseksi. Osoittaa elekielellään kaikin puolin inhoavansa minua. Aluksi mieheni ei uskonut tätä oikeasti tapahtuvan, mutta viime vuosina hän on saanut äitinsä kiinni tästä käytöksestä ja jopa yrittänyt puuttua siihen. Silloin anoppi vetoaa että on vain väsynyt, ei, ei hän mökötä tai osoita mieltään mistään, on vain masennusta ja seliseli.
Minua kiusaa että lähelläni on ihminen joka ei edes pysty normaaliin kanssakäymiseen kanssani, ja hänen vierailunsa jättävät lapsille oudon olon koska minä olen koko ajan varpaillani ja heidän isoäitinsä minua kohtaan hyytävän kylmä.
Olen yrittänyt keskustella aiheesta hänen kanssaan, tilanne johti hirveään riitaan jossa hän katkaisi välinsä koko perheeseemme. Riidassa hän uhkaili miestäni perinnöttömäksi tekemisellä jne. Mies pysyi kuitenkin vierelläni ja minä pyytelin anteeksi anopiltani ja yritin hieroa sopua, koska näin kuinka tilanne sattui mieheen. Anoppi ei antanut anteeksi, koska hänen mielestään minä yritän viedä häneltä oikeuden lapsen lapsiinsa. En ymmärrä mistä hän sellaista on saanut edes päähänsä. Sanoin hänelle vain että olisi hyvä että lastenkin takia me tulisimme paremmin toimeen...
Anopista ei kuulunut aikoihin mitään, kunnes sitten kuukausien jälkeen jatkoi yhteyttä miehen ja lastemme kanssa. Nyt hänellä on vihdoin siis "oikea syy" olla olematta tekemisissä minun kanssani.
Ihmistä ei tietenkään voi pakottaa tykkäämään itsestään, mutta miten tämän tilanteen voi hyväksyä?
Minusta tuntuu kamalalta että hän ikään kuin haluaisi omia minun perheeni ilman minua. En tiedä mitä tehdä.
Kenelläkään mitään vastaavaa? Kuinka siitä on päästy yli?
Kommentit (7)
Tuota vainoharhaisuutta ilmenee aina ajoittain joillain ihmisillä. Odota muutama vuosi niin olet varma, että postinjakaja kuuntelee salaa taloasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että elä oma elämäsi kuten parhaaksi näet. Miehesi tulee hoitaa oma äitinsä ei oikeastaan kuulu sinulle kun olet jo noin yrittänyt.
Äläkä ainakaan pahoita mieltäsi se olisi jo kaiken huippu. Ja mitä väliä sillä on minkälainen on? Pidä sinäkin hänet ilmana ja kiinnitä huomiosi lapsiisi. Siitähän lapset tykkää:)
Mutta ehkä toisin kuin teillä niin mieheni on (nykyisin) erittäin tietoinen äitinsä toiminnasta ja tukee minua täysin. Olen yrittänyt tukea lasten ja isoäidin suhdetta, mutta meillä esim lapset eivät koskaan oikeastaan vietä aikaansa "yksin" isäidin kanssa, juurikin näistä mielenterveydellisistä syistä. Ei minua tilanne enää juurikaan häiritse, yritän välttää turhaa kommunikointia anopin kanssa, mies saakoon sen tehdä. Yritän keskittää voimavarani muualle elämään.
Siis, kyllä meilläkin mies nykyään tiedostaa tilanteen, ja on minun tukenani. Ei vain jaksa riidellä enää äitinsä kanssa, kun se ei kuulemma tuosta mihinkään muutu. Ei hirveästi halua itsekään olla äitinsä kanssa tekemisissä tästä syystä.
Minä poden syyllisyyttä siitä että heidän välinsä ovat nyt sitten etäisemmät, enkä haluaisi antaa lapsia kylään ilman että olen itse paikalla. Ja juurikin noiden mielenterveysongelmien takia ja yleisen epäluotettavuuden. Jos en voi luottaa anopin reaktiohin edes minun kanssani, miten voisin olla varma ettei pimahda jotenkin lapsille, jos sanovat jonkin poikkipuolisen sanan, tai ovat liian samanlaisia minun kanssani.
Sen verran vielä anopista, että tämä on ennenkin lähisukulaisiinsa laittanut välejä poikki. Mm. omaan äitiinsä. Ja neljästä lapsestaankin vain kahta pitää oikeina perheenjäseninään. Muihin välit poikki. Eli on siis selvästi hankala ihminen tulla toimeen, ja minä varmaan olen hullu, kun ihan oikeasti haluaisin saavuttaa edes sellaiset "hyvää päivää kirvesvartta" -välit.
Eikö sellainen onnistuisi mitenkään?
Meillä on vähän erilainen anoppi.Meillä on viis naperoa kaikki alle 9v.no,jopa lapsilla vähän pelottaa anopin vierailut jos kotona on vaikka lelut jääny keräämättä/leiki kesken niin mummo nostaa kauhean mekkalan että"voi kauhea tätä sikalaa taas,on kuin hullujen huoneella ym.Äkkiä penskat siivoamaan se huutaa monesti ennenkuin on edes minua ehtii tervehtiä.Yleesä ottaen lapsista ei sais lähteä ääntä kinastelusta puhumattakaan,niiden täytyis vain istua kiltisti eikä kokoajan tehdä jotain josta tulee sotkua(leikkiä).Hänellä ei mielenterveysongelmia edes..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ilmiselvästi mahdottomaan tapaukseen.
Anna miehen hoitaa välit siihen suuntaan. Lapsia kai ei ole mikään pakko anopille laittaa ilman että isänsä on paikalla?
Itse olen käynyt läpi lähestulkoon samanlaisen tilanteen. Ainoa ratkaisu oli meillä se, että minä vetäydyn täysin anopin elämästä. Kun en mitenkään päin kelpaa enkä osaa anopin silmissä hyvin olla niin ei sitten.
Alue: Aihe vapaa
Niin. En itsekään tiedä miksi en osaa päästää irti ja luovuttaa. Ehkä mun on vaan vaikeaa ymmärtää että joku haluaa itse aiheuttaa itselleen ja lähipiirilleen pahan mielen koska ei pysty käsittelemään omia negatiivisia tunteitaan kunnolla.
Mulla on myös omassa suvussa ollut näitä välirikkoja ihmisten kesken, mutta itse olen aina pyrkinyt sovittelemaan ja tulemaan toimeen kaikkien kanssa, koska vihanpito söisi minua itseäni vain turhaan sisältä. Nyt tuntuu että olen jatkuvasti keskellä riitaa, vaikka se onkin yksipuolinen asemasota anopin puolelta.
Äh, pitäis vaan luovuttaa. Vaikeaa vaan kun ehdin jo jossain välissä hetken luulla että anoppi olisi minut hyväksynyt ja jopa tykannytkin, mutta sitten tuli taas jostain pikkuasiasta erimielisyys. Tai vieläpä hyvin typerästä pikkuasiasta, ja tapahtui tämä viimeinen riita ja välirikko.