Kitee joutuu korvaamaan lapselle ja äidille laittoman huostaanoton

Huostaanotto on aina tappio



Keskisuomalainen 17.9.2010 18:30



Huostaanotto on aina järeä toimenpide. Perustellusti voidaan sanoa, että kaikissa tapauksissa se on tappio yhteiskunnalle.



Eräiden tietojen mukaan Ruotsissa huostaanotettujen poikien riski kuolla ennen aikojaan on noin kymmenkertainen verrattuna muiden perheiden poikiin, Suomessa "vain" kolminkertainen.



Juhlapuheissa puhutaan kauniisti perheiden tukemisesta. Monilla on mielikuva, että vanhempien väsyessä kotiin tulee kotiapu, joka hoitaa lasta, pesee pyykit, järjestää erilaisia asioita, niin että vanhemmat - tai toinen heistä - jaksavat taas palan matkaa ja saavat uskoa huomiseen. Ei näin ole ollut enää aikoihin, vaan sosiaalihuollosta tulee pari kolme henkilöä keskustelemaan ja kuulustelemaan. Parissa tunnissa käydään läpi asioita, saadaan ohjeita ja mikä kohtalokkainta, tehdään havaintoja huostaanottotarpeesta.



Avun hakemista ajoissa pidetään tärkeänä. Apua hakeva ei kuitenkaan aavista, että hänen perheestään kootaan vähitellen yksityiskohtaisia tietoja, jotka kutovat rikosrekisteriä muistuttavan verkon perheen ympärille, eikä merkittyjen plussien ja miinusten paikkansapitävyyttä voi tarkistaa puhumattakaan siitä, että "rekisterin" voisi joskus nollata.



Mutta eihän sen näin pitänyt mennä. Sosiaaliavunhan pitäisi tukea perhettä ja lainkin mukaan huostaanotto on vasta äärimmäinen keino. Kuitenkin sitä väläytellään liian varhain niissäkin tapauksissa, joissa vanhemmat vielä yhdessä yrittävät ottaa vastuuta. Todellisuudessa lastensuojelussakin on sopimattomia henkilöitä, joilla viranomaisina on keinot hankkia haluamiaan lausuntoja, joiden perusteella heillä on lähes jumalallinen valta päättää ihmisen kohtalosta. Tästä uhkasta voi tulla perheelle painajainen, joka vie ne yöunet, joita kipeästi tarvittaisiin arkiseen jaksamiseen.



On olemassa tahoja, jotka aidosti tahtovat perheelle hyvää. Isovanhempia ja muita läheisiä kuullaan liian vähän, vaikka siitä lienee laissakin ohjeita. Läheisiä naapureitakin tulisi kuulla, jos perhe sitä haluaa. Ajoittainen ja todellinen kotiapu olisi usein se paras apu ja edullisin. Tämä on helppo todentaa sillä, että esim. lähiomainen auttajana perheen arjessa saa usein ihmeitä aikaan jo muutamassa päivässä.



Harvoin lasta tavanneella viranomaisella on usein toisenlainen kuva tilanteesta kuin lasten kanssa olleilla isovanhemmilla. Silti nämä otetaan mukaan prosessiin vastentahtoisesti ja usein vasta sitten, kun on jo tehty päätökset jatkotoimenpiteistä. Silloin kun itse olemme päässeet aidosti vaikuttamaan, siitä on ollut pitempiaikaista apua.



Oma lukunsa on bisnes, jossa lapset ovat varsin käypää kauppatavaraa. Kun yhden lapsen sijoituksesta maksetaan jopa yli 200 euroa päivässä, niin se houkuttelee alalle monenlaista yrittäjää. Siinä myllyssä ei lapsen todellinen etu paljoa paina.



Ja vielä tärkein näkökohta. Kuka ottaa vastuun pienen ihmisen tuskasta, kun häntä ollaan erottamassa läheisistä ihmisistä ja kuka siitä, kun huostaanotto tuhoaa hänen elämänsä? Sinä, joka taistelet perheesi puolesta, älä luovuta. Meidän on liityttävä yhteen, pidettävä ääntä ja tehtävä velvollisuutemme siinä, mitä tämä hetki meille suo saattaaksemme oikeuden myös niille, jotka eivät siihen itse kykene.

lintsasi koulusta, teki pari pientä rikosta, joista jäi kiinni.



Katsottiin, että on vaarallinen omalle kehitykselleen.



Vastustimme huostaanottoa, koska poika oli vilkas, mutta kiltti ja kunnollinen aiemmin, murrosikä vaan teki temppujaan, mutta vastustuksellamme ei ollut mitään vaikutusta, Poikahan vietiin poikakotiin!



Hän vietti siellä 2 vuotta ja oppi siellä kaikki katalat temput oikeasti häiriintyneiltä yksilöiltä ja joutuikin melkein suoraan koulukodista sitten vankilaan!!



Olen niin vihainen! Koulukodit on kamalia paikkoja! Emme voineet tehdä mitään estääksemme tuon. Nyt kaikki kärsitään loppuikämme seurauksista!

Tutkimusprofessori Matti Rimpelä osuu naulan kantaan kuvatessaan lastensuojelun tilannetta (KU 7.5.). Maassamme tarvitaan perusteellista asennemuutosta suhtautumisessa lapseen ja vanhempiin.



Lasten pitämisestä on tullut kannattavaa liiketoimintaa. Lapsia kaupitellaan lehti-ilmoituksilla ”parempiin” perheisiin, vaikka lapsikauppa on kielletty ja Suomi on sitoutunut lapsen oikeuksin yleissopimuksella ja muilla ihmisoikeussopimuksilla kunnioittamaan lapsen oikeutta vanhempiinsa ja perheeseensä. YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt maamme päättäjien huomiota siihen, että niin valtava määrä lapsia asuu kodin ulkopuolella.



Jokaisella, myös lapsella, on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja oikeus nauttia perhe-elämästä. Lapsia kuitenkin suljetaan vankilamaisiin oloihin, lastensuojelulaitoksiksi kutsuttuihin paikkoihin.



Maassamme keskustellaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Keskustelun kärki tulisi kohdistaa viranomaistoimintaan, jota 2000-luvulla on varhaisen puuttumisen nimissä harjoitettu. Toiminta perustuu harhakuvalle siitä, että lastensuojelutyö tuo jotain parempaa lapselle.



Jokaisella lapsella on oikeus ilmaiseen perusopetukseen, myös vammaisilla ja sairailla lapsilla sekä niillä lapsilla, jotka tarvitsevat muutoin tukea oppimiseensa. Useissa kunnissa peruskoulu kieltäytyy järjestämästä lapselle asianmukaista opetusta ja siirtää heidät sosiaalitoimen hoidettaviksi. Koulut ovat omaksuneet mielivaltaisia toimintatapoja ja toimivat lastensuojelun jatkeena sen sijaan, että toimisivat kodin kanssa hyvässä yhteistyössä, kuten laki edellyttää.



Syrjintäkin on kiellettyä, mutta yhä useampi lapsi joutuu päivähoidossa ja koulussa syrjinnän kohteeksi ulkonäkönsä, alkuperänsä, kielensä, temperamenttinsa tai muun henkilökohtaisen ominaisuutensa takia. Tällainen lapsi pyritään siirtämään sairaiden kirjoihin ja lastensuojelun piiriin.



Lastenpsykiatrit asettavat lapselle diagnooseja ja katsovat oikeudekseen kirjoitella lastenkotia suosittavia lausuntoja, vaikka lääkärin tehtäviin kuuluu potilaan tutkiminen ja hoitaminen. Terveistä lapsista tehdään sairaita ja sairaat lapset eivät saa hoitoa. Diagnoosi tuottaakin lastenkodille enemmän rahaa korkeana vuorokausihintana.



Aktiivisia, lapselleen parasta hoitoa ja opetusta vaativia vanhempia kiusataan, asiallisia vanhempia väitetään päihdeongelmaisiksi ja heitä kehotetaan hakemaan apua mielenterveystoimistosta. Vanhempiin asennoidutaan kuin potentiaaliseen uhkaan lapselleen, heitä pidetään lähtökohtaisesti pahoinpitelijöinä ja lapsensa hyväksikäyttäjinä.



Vanhempia uhkaillaan ja pelotellaan lapsen poisottamisella, kun he hakevat apua. Yhä useampi avuntarvitsija ei enää uskalla hakea apua, kun kaikki tahot on koulutettu tekemään huoli-ilmoituksiaan lastensuojeluun, joka käyttää tukimuotona huostaanottoa. Lapsen ja perheen oikea tukeminen lähtee kuitenkin laadukkaista peruspalveluista.



Syrjintä ja suvaitsemattomuus on järjestelmällistä ja sitä harjoittaa julkinen valta, se taho, jonka tulisi suojella lasta. Lapseen suhtaudutaan kuin yhteiskunnan vaaralliseen viholliseen, joka tulee sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle lastenkotiin. Hallintotuomioistuimessa lapsen tosiasiallinen tilanne jää tutkimatta.



Kyse on siis sekä rahasta että asenteista. Ei ole ihme, jos lapset ja nuoret voivat pahoin.

mitä tässä on jo ratkaistu. Kiirreellinen huostaanotto ja sen jälkeen alettiin huostaanotto toimiin. Kiirreellinen huostaanotto, jossa ei minua kuultu. Välitöntä vaaraa ei ollut ja lapset olisi voitu viedä perhepäivä hoitoon kun minua olisi kuultu ennen kuin tehdään kiirreellinen huostaanotto. Olin kotona kun lapsia tultiin hakemaan. Sosiaalityöntekijät olisivat voineet soittaa minulle ja kuulla mutta eivät kuulleet kuin lapsen isää. Meillä yhteishuoltajuus.

käyvä kiltti nuori siepattiin nuorisokotiin. Joo tietty. Jos isä ei ole tullut kuulemisiin tai kuitannut jokaikistä lappua joka tulee kirjattuna postiin, siinä tehdään toki muodollinen virhe.



Ja kun joka kerta jäädään odottamaan vanhempien vastinetta ja valituksia, nuorta ei saada hoitoon tai ei voida edes tehdä arviota hänen tilastaan.



Huostaanotto on erittäin byrokraattinen prosessi ja siinä pitää noudattaa prikulleen jokaista vaihetta tarkalleen. Olen kokenut tämän, poika otettiin huostaan minun pyynnöstäni, hän oli niin vaaraksi itselleen.

Tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan kansainväliset sijoitusyhtiöt ovat löytämässä Suomesta uuden kultakaivoksen: lastenkodit.



–?Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrät ovat lisääntyneet Suomessa huimasti viime vuosina. Kansainväliset sijoittajat ovat haistaneet tässä nyt rahan, Rimpelä sanoo.



Rimpelän mukaan kehityskulku on samansuuntainen kuin terveyspalveluissa.



–?Vielä reilu kymmenen vuotta sitten meillä oli useita satoja yksityisiä lääkäriasemia, mutta nyt ne ovat kahden-kolmen yksityisen pääomasijoittajan hallussa. Sama prosessi on käynnistymässä lastensuojelussa.



Lastensuojelun markkinat ovat syntyneet vaivihkaa, eikä ilmiöstä ole siksi puhuttu.



Lue koko artikkeli Kansan Uutisten verkkosivuilta





Ennenvanhaan oli peikot ja maahiset, nyt on sosiaalitantat ja huostaanottopuoskarit.

Suomessa sijoitetaan lapsia sijaisperheisiin tai laitoksiin kansainvälisesti vertaillen paljon. Syynä tähän voi olla se, että perheet jäävät ilman tarvitsemaansa tukea. Usein apua hakevaa perhettä ohjataan jonottamaan useille luukuille, mutta pahimmassa tapauksessa apua ei saa mistään, sanoo perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhonen.



Puustinen-Korhonen on yhdessä professori Tarja Pösön kanssa selvittänyt, miten sijoitettujen lasten oikeus pysyviin kasvuoloihin toteutuu nykypäivän Suomessa. Heidän mukaansa ei ole harvinaista, että perhe hakee apua lapsen käytösongelmiin, mutta lopputuloksena onkin yllättäen lapsen huostaanotto.



Joskus vasta sijaishuollon aikana todetaan, että lapsella onkin jokin neurologinen sairaus tai kehitysvammaisuus, jonka hoitona huostaanotto on täysin väärä. Huostaanotto voidaan lakkauttaa, mutta perheiden turvallisuuden tunne on jo romahtanut.



Sattuma ei saisi ohjata sijoitusta



Lapsia sijoitetaan herkästi, mutta kunnat eivät pysty turvaamaan kaikille sijoitetuille lapsille pysyviä ja turvallisia kasvuoloja. Katkoksia kasvuoloihin aiheuttaa muun muassa lastensuojelutyöntekijöiden vaihtuvuus ja kiire.



Lapsen sijoituspaikka valikoituu Pöson mukaan liian usein sattumanvaraisesti ja puutteellisen tiedon varassa. Meillä ollaan yksimielisiä siitä, että pienet lapset pitäisi sijoittaa perhehoitoon, mutta Suomi kuuluu niihin eurooppalaisiin maihin, jotka sijoittavat myös paljon alle 3-vuotiaita lapsia laitoksiin.



Huostassapito voi kestää vuosikausia, mutta sijoituspaikat saattavat vaihtua usein. Jos lapsen elämää siirrellään paikasta toiseen kahden vuoden välein, samalla vaihtuvat kaverit, päiväkodit ja koulut.



-Sekin on mahdollista, että lapselle ei kehity uusia pysyviä ihmissuhteita, mutta yhteydet vanhoihin katkeavat, toteaa Puustinen-Korhonen.



Hänen mielestään pysyvän huostaanoton ja adoption mahdollisuutta olisi myös selvitettävä.



Puustinen-Korhonen muistuttaa, että sijaishuoltopaikkakin voi olla riskiympäristö, riippuen siitä, millaisia ongelmia paikan muilla lapsilla on. Monilla lapsilla on vakavia käytöshäiriöitä, väkivaltaisuutta ja itsetuhoisuutta.



Myös sijaishuollossa olevat psyykkisesti sairaat lapset ovat joutuneet jonottamaan hoitoa yli lain salliman rajan.

Hyvä, että kerrankin perhe sai oikeuden sosiaalitoimea ja huostaanottosysteemiä vastaan.



Ja nro 2:lle. En tiedä mitä mieltä itse olet, tai mikä on kantasi, mutta tämä on valitettavan tosi. Lastens. ilmoituksia voi tehdä mitä ihmeellisimmistä syistä ja huostaanotot eivät kohdennu vain syrjäytyneisiin tai vanhempiin, jotka laiminlyövät, "niihin muihin" vaan ihan tavallisiin perheisiin, lapsiin. Lastensuojelulaitokset tai turvakodit eivät todellakaan ole mitään rauhan tyyssisijoja, joissa uupuneet äidit saisi apua ja tukea, lepoa, ja kaltoinkohdellut lapset tulisi kohdatuksi ja rakastetuksi. Ne voivat olla aivan kammottavia laitoksia.

Esim. väsyneille uupuneille äideille joku turvakoti on katastrofi, sillä ei siellä lasten perään kukaan katso, on itse hoidettava ja pyykki pestävä, parhaillaan ruokakin laitettava.

Ja sitten on tämä perhehoitoliitto mikä etsii kokoajan sijaisvanhempia palauttaakseen huutolaisuuden hieman nykyaikaistettuna. Huostaanotosta leivotaan julkisuuteen myönteinen kuva ja puoskarit senkun porskuttaa. Suomi on kautta aikojen sortanut vähempiosaisia viemällä heiltä lapsia, ei ajat ole siitä paljookaan parempaan menneet ja nyt ollaan taas menossa tuohon karseaan huutolaisuuteen, hallinto-oikeus toimii huutokauppiaana. Koskakohan Suomi rupeaisi tukemaan perheitä? Nykyjärjestelmässä sen minkä yksi luukku antaa, toinen ottaa tuplana pois. Köyhiltä viedään lapsilisät ja parista satasesta joutuu käymään hirveää vääntöä ja toiset saavat tietää elämästäsi kaiken, juoruilla kahvikupposen ääressä elämästäsi.