Olen maailman ylpein itselleni valita raitistuminen. Onko raitistuminen tuonut sinulle uuden elämän?
Minusta elämä selvänä parempaa. On ihanaa olla joka päivä selvä ja läsnä. Se läsnäolo on oikeastaan huomattavasti parempi mitä aiemmin. Olen myös iloisempi ja ahdistaa vähemmän. Huolia kyllä riittää mutta ymmärrän, etteivät ne ratkea juomalla ja pelkkä ajatuskin on kauhea. En ole ollut kauaa raittiina mutta jo nyt olen äärimmäisen ylpeä ja onnellinen päätöksestäni.
Luulin aiemmin, etten kykene enkä pysty ja minun on pakko juoda. Luulin myös, että jään paitsi kaikesta tärkeästä ja hauskasta. Luulin, että en pärjää jos en voi välillä nollata.
Pelot olivat aivan turhia.
Miten elämäsi on muuttunut raitistumisen myötä? Haluaisin kuulla. Minulla olisi paljon tavoitteita joita en pystynyt juovana aikana toteuttamaan. Hartaasti toivon, että pääsisin itseni näköiseen elämään vielä kiinni.
Kommentit (12)
Reilut 13 vuotta mennyt päivä kerrallaan. Ensimmäinen vuosi oli uusien rutiinien opettelua vuoden kierron ja juhlapyhien mukaan, mutta alkoholi on nyt minulle yhdentekevä aine. Olen jo ehtinyt tottua siihen, että saan hyvin nukutun yön jälkeen herätä selvänä ja mieliala on tasaantunut. Ongelmia on tullut ja mennyt enkä muuttunut ihmisenä miksikään pyhimykseksi, mutta känniajan ylilyöntejä ei enää tule eikä tarvitse hävetä.
Moi ap! Saisiko suklaakakun reseptin?
Yritin, ei tuonut mitään uutta, joten aloin uudestaan juomaan.
Vierailija kirjoitti:
Onnea ap <3. Tuo on vaikeaa ja tosi arvokasta! Kiität itseäsi isosti myöhemmin ja saat hurjasti enemmän positiivista maailmaan!
Kiitos! 🙏🏻 Tämä on kyllä elämäni tärkein päätös ollut nyt ja olen onnekas, että vielä on mahdollisuuksia edessäpäin rakentaa uusi elämä raittiina. Ap
Vierailija kirjoitti:
Reilut 13 vuotta mennyt päivä kerrallaan. Ensimmäinen vuosi oli uusien rutiinien opettelua vuoden kierron ja juhlapyhien mukaan, mutta alkoholi on nyt minulle yhdentekevä aine. Olen jo ehtinyt tottua siihen, että saan hyvin nukutun yön jälkeen herätä selvänä ja mieliala on tasaantunut. Ongelmia on tullut ja mennyt enkä muuttunut ihmisenä miksikään pyhimykseksi, mutta känniajan ylilyöntejä ei enää tule eikä tarvitse hävetä.
Paljon onnea!
Päivä kerrallaan on helppo mennä. Se on toiminut. Välillä mietin miten tämä edes voi tuntua näin helpolta. Ekat viikot olivat aika kamalia tunteiden vuoristorataa ja laamannuttavaa väsymystä. Odotan innolla, että ensimmäinen vuosi tulee täyteen. Ap
En ole koskaan maistanutkaan alkoholia, mutta on todella hyvä juttu, että erosit alkoholista.
Ei ollut addiktiota mutta lopetin muista syistä 15 vuotta sitten.
Nykyään ei tunnu juuri miltään, koska juomattomuus on osa arkea. Jos kuitenkin joskus tulee jossain sosiaalisessa tilanteessa hiukan käytettyä, pieni määrä heti laskee mielialaa ja unen laatua. On kuin myrkkyä.
En ymmärrä miksi joku käyttää, mutta kukin tekee omat ratkaisunsa.
Minulle tärkeintä oli muistaa, että mieliteko on eri asia kuin teko. Kun juotatti, oppi ottamaan aikalisän ja pohtimaan, täyttyikö joku HALT -tekijöistä eli oliko nälkäinen (hungry), vihainen (angry), yksinäinen (lonely) vai väsynyt (tired) ja mitä voisin tehdä juomisen sijaan. Päihdelinkin Me Lopettajat oli minulle tärkeä vertaistukikanava. Tsemppiä ap ja onnea hyvästä päätöksestä!
Olen juonut tänä vuonna yhden lasillisen viiniä. Päätin viime vuoden lopulla vähentää radikaalisti, siis lähelle nollaa. Poikkeuksena joku juhlava tilanne, jossa voi nostaa maljan muiden kanssa. Kotiin en enää osta tavallisina viikonloppuina nollaamisviiniä. Tämä on parantanut vointiani ihan älyttömästi. Univaikeudet, ahdistus, stressi ja väsymys ovat poissa. Olen aloittanut uuden harrastuksen ja saanut enemmän aikaan kuin vuosikausiin. Ehkä painoakin huomaamatta pudonnut kilon, pari, en ole tietoisesti laihduttanut.
Onnea ap <3. Tuo on vaikeaa ja tosi arvokasta! Kiität itseäsi isosti myöhemmin ja saat hurjasti enemmän positiivista maailmaan!