Kuinka kauan "pitää" tuntea/seurustella

intensiivisesti, tavata sukulaiset, ystävät, käydä matkoilla yhdessä ja asua yhdessä vähintään puoli vuotta

Sanoisin että nuoren ihmisen pitää seurustella muutama vuosi ainakin. Vanhempi (sanotaan vaikka että yli 30-v.) ja aikaisemmin pitkissä suhteissa elänyt tietää ehkä vähän paremmin jo mitä hakee elämältä ja voi minusta pienemmin riskein hankkia lapsen alle vuoden seurustelunkin jälkeen. Ehkä joku puoli vuotta voisi olla minini.



Mutta toki nämä on vaan tällaista pohdintaa, joka ei varmasti jokaisen yksilön kohdalla pidä paikkaansa.

vuosi seurustelua, ennen kuin alkaa edes yrittää lasta. Mielellään enemmän. Sen verran kuin vaatii oppia tuntemaan myös toisen huonot puolet.

Menivät pian naimisiinkin sitten. Samainen nainen urputti mulle vuosia, kuinka mies ei mua rakasta, kun ei ole 3:n seurusteluvuoden jälkeen kosinut. Nyt on helppo hymyillä. Olen ollut naimisissa pitkään ja hänellä kolmas ero tulossa...

Mutta näin ennen kaikkea ihmisen itsensä kannalta; että oppii tuntemaan _itsensä_ , mitä haluaa elämältä jne. Näin +30-vuotiaana sellaiset asiat ovat minulle jo peruskauraa, mutta kyllä mä haluan silti ainakin vuoden tuntea, ennen kuin alkaisin lasta yrittämään.



Aloin 2 vuotta sitten seurustella miehen kanssa (mulla 1 lapsi, hänellä ei). Alkuhuuma oli ihanaa, mies kaikkea mitä toivoin ja puhuimme jo ihan alussa, että ehkä se yhteinen lapsi ei olisi mikään kauhistus... Emme mitenkään yrittäneet, mutta ehkä tietoisiakin lapsuksia tapahtui ehkäisyn kanssa... No, olen onnellinen, että "vahinkoa" ei sattunut. Silloin se kaikki oli sitä mitä halusin, mutta nyt tajuan, että se oli sitä rakastumisen huumaa, "uuuh, tuon miehen kanssa mä haluan lisääntyä". Nyt kun suhde on vakinaistunut, olen tullut tulokseen, että en halua hänen kanssaan lapsia. En kenenkään, mutta en ainakaan hänen. :D Edelleen seurustelemme, mutta enemmän tapailun asteella. Mies ei jotenkin ole loppukädessä valmis sitoutumaan; en tiedä missä olisimme, jos vahinko olisi tuolloin alussa sattunut, varmaan oisin kahden lapsen yh nyt, ah kuinka hienoo! :D



Alun jälkeen emme ole oikein edes puhuneet yhteisestä lapsesta, se oli molempien puolelta joku pää pilvissä -juttu, ja olen ihan tyytyväinen, että luonto järjesti asiat näin. Sen verran tiedän, että mies ei ole mikään erityisen lapsirakas eikä välttämättä halua lapsia ollenkaan, eikä minullakaan enää mitään huumaa ole. Yksi rakas lapsi on, ei mitään pakkomiellettä saada toinen.



Että odottaisin ainakin sen vuoden, kaksi, että alkuhuuma ehtii tasaantua, kumppanin todelliset värit paljastuvat ja mielikin voi muuttua. ;) Asioiden suhteen ja sen, mitä se kumppani oikeasti on.

Mutta itse olen viidettätoista vuotta naimisissa ja saimme ensimmäisen yhteisen lapsemme vajaa vuoden seurustelun jälkeen = ryhdyin odottamaan häntä suunnitellusti 3 kk:n seurustelun jälkeen :)



jälkikäteen ajatellen tuo hirvittää, olisi voinut mennä niin reilusti pieleen. Mutta sillä hetkellä tuo tuntui ihan luonnolliselta ja oikealta, olimme mielestämme selkeästi toisillemme sopivat ja seurustelun ensimetreiltä oli selvää, että tarkoitus on pysyä yhdessä.



Ei mennyt reilusti pieleen kuitenkaan, olemme tosiaan edelleen naimisissa ja lapsiakin tuli esikoisen jälkeen vielä kaksi lisää :)