Opet, vedättekö koulujen päättymisen juhlistamiseksi perseet olalle kuin oppilaannekin?
Kommentit (15)
HÄIRITSEVÄ juominen sen sijaan on kiellettyä.
että yleisellä paikalla alkoholin juominen on järjestyssääntöjen mukaisesti kiellettyä. Ja kyllä, tiedän että eilen monet julkisesti juopottelivat, mutta ne olivat niitä oppilaita. Opettajan tehtävänä on hieman miettiä, minkälaisen kuvan itsestään antaa. Pussikaljalla puistossa, huh huh... Siellähän se pitkä kesäloma kuluu muiden samanlaisten (spurgujen) kanssa. Ja syksyllä taas esittämään työminää.
mutta juon itseni huppeliin ja teen tämän ihan julkisesti kaupungilla (eilen oltiin puistossa pussikaljalla kavereiden kanssa) ja baarissa. Muutamaan opiskelijaanikin törmäsin (olen lukiossa opettajana), moikattiin ja jatkettiin omia juttujamme.
Järjestyslaki
4 §
Päihdyttävän aineen nauttiminen
Päihdyttävän aineen nauttiminen on kielletty yleisellä paikalla taajamassa ja julkisessa liikenteessä olevassa kulkuneuvossa.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske erityisen luvan tai ilmoituksen mukaista anniskelualuetta taikka yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisätilaa. Se ei liioin koske alkoholijuoman nauttimista puistossa tai muulla siihen verrattavalla yleisellä paikalla siten, että nauttiminen sekä siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen ei estä tai kohtuuttomasti vaikeuta muiden oikeutta käyttää paikkaa varsinaiseen tarkoitukseensa.
eilen pussikaljoitteli ja grillaili ulkosalla puistoissa. Opettajien kanssa syömään ja oluelle, sisätiloihin tai ulos, mikäs siinä kauheeta?
Aikuinen saa ottaa alkoholia ja ei ne opet niin perskännisiä olleet kuin oppilaat?
Otteko te itse loman aloitukseksi terassilla olutta tai menettekö mökille grillaamaan?;-))))
kännisiä opettajia pussikaljalla....
surullinen näky :-(
kun joka paikka mustelmilla. Puhelimet ja lompakot kateissa ja mitään muistikuvaa eilisestä ei ole.
No ei todellakaan näin. Mutta jos jollekin opelle on noin käynyt niin inhimillistähän se on. Naapuripoliisikin kertoi miehelle sammuneensa puistoon viime viikonlopuna. Kylän pappi käy paikallisessa muutamalla oluella. Onko tämä maailma mahdottomaksi mennyt kun ei mihinkään enää voi luottaa?
pari lasillista kuplivaa oli riittävästi.
mutta muutaman lasillisen otan :-)
mutta juon itseni huppeliin ja teen tämän ihan julkisesti kaupungilla (eilen oltiin puistossa pussikaljalla kavereiden kanssa) ja baarissa. Muutamaan opiskelijaanikin törmäsin (olen lukiossa opettajana), moikattiin ja jatkettiin omia juttujamme.
Vetävätkö opetkin perskännit kuten oppilaansa kun koulu loppuu?
Onko ehkä niin, että koko koulu on sellainen kidutuslaitos, että kun sieltä pääsee vähäksi aikaa vapaalle, niin rentoutuminen alkaa niillä perskänneillä?
Kuka tällaisen rentoutumismallin on nuorille opettanut? Vai siis juhlitaan? Voiko sitä mitään perskännisenä juhlia? Mitä juhlimiseen kuuluukaan siis näillä ihmisillä? Puolitajuttomanako oleminen? Makaaminen jonkun melkein tuntemattoman ihmisen kanssa? Yrjöt ja kamala krapula? Tällainenkö on suomalaisen juhlimista? Kuka tykkää - siis oikeasti?
Siis ihan oikeasti, kyllä jonkun lasillisen voin juoda kun kesä on ja lomakin alkaa. Mutta perskännejä en juo koskaan enkä missään.
että yleisellä paikalla alkoholin juominen on järjestyssääntöjen mukaisesti kiellettyä. Ja kyllä, tiedän että eilen monet julkisesti juopottelivat, mutta ne olivat niitä oppilaita. Opettajan tehtävänä on hieman miettiä, minkälaisen kuvan itsestään antaa. Pussikaljalla puistossa, huh huh... Siellähän se pitkä kesäloma kuluu muiden samanlaisten (spurgujen) kanssa. Ja syksyllä taas esittämään työminää.
mutta juon itseni huppeliin ja teen tämän ihan julkisesti kaupungilla (eilen oltiin puistossa pussikaljalla kavereiden kanssa) ja baarissa. Muutamaan opiskelijaanikin törmäsin (olen lukiossa opettajana), moikattiin ja jatkettiin omia juttujamme.
että yleisellä paikalla alkoholin juominen on järjestyssääntöjen mukaisesti kiellettyä. Ja kyllä, tiedän että eilen monet julkisesti juopottelivat, mutta ne olivat niitä oppilaita. Opettajan tehtävänä on hieman miettiä, minkälaisen kuvan itsestään antaa. Pussikaljalla puistossa, huh huh... Siellähän se pitkä kesäloma kuluu muiden samanlaisten (spurgujen) kanssa. Ja syksyllä taas esittämään työminää.
mutta juon itseni huppeliin ja teen tämän ihan julkisesti kaupungilla (eilen oltiin puistossa pussikaljalla kavereiden kanssa) ja baarissa. Muutamaan opiskelijaanikin törmäsin (olen lukiossa opettajana), moikattiin ja jatkettiin omia juttujamme.
ja ope itsekin niin nuori, että käy oppilaasta :D
mutta on totuus mikä tahansa, sun kommentti nyt kuitenkin oli turha
Mikäli kyseessä on lukion opettaja, on hänellä udeampi vuosi korkeakouluopintoja takana. Tuollainen käytös on osoitus huonosta tilannetajusta ja ei todellakaan paranna kuvaa lastemme opettajista. Kyllä juhlia saa ja ihan alkonkin voimin, mutta paikan voisi valita hieman tarkemmin ja ajatuksella. Se, että lähdetään vielä humalassa vaihtelemaan oppilaiden kanssa juttuja, vie viimeisenkin auktoriteetin opettajalta. Ei tarvitse siis ihmetellä, miksi nuoret eivät enää kuunioita opettajiaan.
että yleisellä paikalla alkoholin juominen on järjestyssääntöjen mukaisesti kiellettyä. Ja kyllä, tiedän että eilen monet julkisesti juopottelivat, mutta ne olivat niitä oppilaita. Opettajan tehtävänä on hieman miettiä, minkälaisen kuvan itsestään antaa. Pussikaljalla puistossa, huh huh... Siellähän se pitkä kesäloma kuluu muiden samanlaisten (spurgujen) kanssa. Ja syksyllä taas esittämään työminää.
mutta juon itseni huppeliin ja teen tämän ihan julkisesti kaupungilla (eilen oltiin puistossa pussikaljalla kavereiden kanssa) ja baarissa. Muutamaan opiskelijaanikin törmäsin (olen lukiossa opettajana), moikattiin ja jatkettiin omia juttujamme.
ja ope itsekin niin nuori, että käy oppilaasta :Dmutta on totuus mikä tahansa, sun kommentti nyt kuitenkin oli turha
Opettaja ja oppilas kavereina? No, taitaa kommentoija olla kyseinen ope.

Arvasin, että tähän takerrutaan. Olen 35, eli en todellakaan mikään teini enkä jutellut tapaamieni opiskelijoiden kanssa mitään. Nyökkäsimme ja sanoimme moi niiden muutaman kanssa jonka satuin näkemään ja sen jälkeen he jatkoivat iltapäivä/illan viettoa kavereidensa kanssa ja minä omieni.
Ja aika lailla täällä Helsingissä näkyi pussikaljalla puistoissa meitä ihan aikuisia ihmisiä. Meidänkin porukassa oli poliisi (!), kaupan kassa, ad, sairaanhoitaja, lakimies ja pari insinööriä. Nuorin oli 29 ja vanhin 46. Ei pussikaljoittelu tarkoita perseiden vetämistä puistossa, me kutsumme pussikaljoitteluksi parin-kolmen oluen/siiderin juomista, jutustelua, pikku napostelua ja ajan viettämistä yhdessä. Enkä todellakaan ole edes pahoillani, jos tästä joku mamma vetää herneet nenään :)
Olin liian väsynyt, päätä särki väsymyksen johdosta. Nyt pikku hiljaa totuttelen lomalla oloon ja yritän saada ajatukset pois työstä. Kieltämättä kunnon kännillä voisi nollata mahdollisesti nopeammin...