Hoitaja / potilas
Onko kukaan hoitaja antanut potilaalle seksuaalista helpotusta? Siis töissä, ja että ette ole olleet parisuhteessa hoidettavan kanssa.
Kommentit (27)
Rikos on jo vanhentunut, olin 30-vuotta sitten 18 vuotiaana naisen alkuna saairaalassa kesätöissä ja tei myös yö-päivystyksiä. Siellä oli hoidettavana vähän päälle 70 vuotias herrasmies. Meillä juttu kulki ja minun kävi häntä sääliksi, koska kukaan ei käynnyt häntä katsomassa. Monta kertaa puhui kuinka tekee läheisyyttä ja kosketusta mieli. Sitten yksi yö tilanne meni siihen, että lopulta kapusin päälle ja ratsastin miehellä hellästi kunnes hän laukesi murahdellen. Vieläkin muistan hänen silmät, kuinka ne loisti onnesta ja hänen loputtomat kiittelyt.
Vierailija kirjoitti:

Töissä ei saisi nukkua ja nähdä unia.
eräs vanha apuhoitaja kertoi runkanneensa miestä vanhain kodissa yö vuorossa ollessaan
Kaikkialla syntyy suhteita. Ihan sama mikä laitos tai presidentin kanslia kyseessä.
Ja älkäää tulko kertomaa, että meidän työpaikalla ei synny, koska kaikki on varattuja. Isännät on aina nain###eet piikoja ja rengit emäntiä. Ei se asia miksikään muutu.
Vierailija kirjoitti:
Ootkö vähän pimee? Kuka riskeeraisi uransa seksin vuoksi? Eiköhän tuon voisi hoitaa lähi motellissa työvuoron jälkeen, jos nyt niin puutteessa olisi.
miituu, wokewoke
Vierailija kirjoitti:
Rikos on jo vanhentunut, olin 30-vuotta sitten 18 vuotiaana naisen alkuna saairaalassa kesätöissä ja tei myös yö-päivystyksiä. Siellä oli hoidettavana vähän päälle 70 vuotias herrasmies. Meillä juttu kulki ja minun kävi häntä sääliksi, koska kukaan ei käynnyt häntä katsomassa. Monta kertaa puhui kuinka tekee läheisyyttä ja kosketusta mieli. Sitten yksi yö tilanne meni siihen, että lopulta kapusin päälle ja ratsastin miehellä hellästi kunnes hän laukesi murahdellen. Vieläkin muistan hänen silmät, kuinka ne loisti onnesta ja hänen loputtomat kiittelyt.
kenestäpä ei pelastsva enkeli olisi i h a n a asia

Päivän naurut ;D

Sait teostasi vielä palkaksi hyvän mielen ja runsaat kiitokset vaikka teit sen pelkästä ystävällisyydestä. Nousee mieleeni suloinen vaimoni, joka saunassa kertoi avanneensa vittunsa herrasmiehelle katsottavaksi. Hänkin toimi silkasta ystävällisyydestä, mutta sai kuitenkin palkinnon siinä, että kiihottui itsekin suunnattomasti kun havaitsi miehen onnellisena katsoneen sitä ihaillen ja yhtään peittelemättä erektiotaan. Mies osoitti, että herttailu oli tullut perille. Olette suloisia naisia! Kynis.mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikos on jo vanhentunut, olin 30-vuotta sitten 18 vuotiaana naisen alkuna saairaalassa kesätöissä ja tei myös yö-päivystyksiä. Siellä oli hoidettavana vähän päälle 70 vuotias herrasmies. Meillä juttu kulki ja minun kävi häntä sääliksi, koska kukaan ei käynnyt häntä katsomassa. Monta kertaa puhui kuinka tekee läheisyyttä ja kosketusta mieli. Sitten yksi yö tilanne meni siihen, että lopulta kapusin päälle ja ratsastin miehellä hellästi kunnes hän laukesi murahdellen. Vieläkin muistan hänen silmät, kuinka ne loisti onnesta ja hänen loputtomat kiittelyt.
Päivän naurut ;D
Oletko todella niin alkeellinen, että naurat ystävällisyydelle ja herttaisuudelle? Olet i l j e t t ä v ä. Kynis.mies
Vosiko joku kertoa minulle, mitä kynis tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vosiko joku kertoa minulle, mitä kynis tarkoittaa?
Pyrin sanomaan yleiskielellä - siis yhteisellä kielellä - ajatukseni niin tarkoin, kuin se on mahdollista. Sukupuolielimien näyttäminen sormilla avaten, niin että kaikkein ihanimmat sisäisetkin osat ovat näkyvissä ynnä lantionpohjalihaksilla emättimen supisteleminen ja sillä herttailu on kauneinta, mitä voi miehelle näyttää. Voi vielä kaunistaa katsottavaa hyväilemällä klitoristaan orgasmiin asti.
Jos mies taas on sairaalassa, hänen suurin tarpeensa on kosketus ja yhdyntä. Silloin voi herttailla yhtymällä. En ymmärrä miten tämä tulisi sanoa, jotta se olisi vielä täsmällisempää. Ja sekä vittunsa miehelle näyttämisen ja onanoinnin tai yhdynnän motiivi tietysti on pelkkä ystävällisyys tai arvostus, ei vähimmässäkään määrin jonkinlainen vaihtokauppa. Kynis.mies
Tuli vielä mieleen sykähdyttävän kaunis kertomus netistä. Tyttö oli poikaystävän ja tämän kaverin kanssa telttaretkellä. Poikaystävä oli mennyt jonnekin asioimaan, mutta tyttö havahtui vielä aamupöpperössä ääneen, kun pojan kaveri runkkasi.
Tyttö kertoi olleensa ilman pöksyjä, kierähti selälleen täkin alta, avasi jalkansa ja vittunsa aivan auki, jotta poikaystävän kaverilla olisi mahdollisimman ihanaa katseltavaa runkkauksen aikana. Oli kyllä herttainen tarina ja kertoi, miten voi seksuaalisvärisellä teolla ilahduttaa toistakin poikaa. Kynis.mies
Itse en ole nähnyt, en edes ole vuosiin käynyt kodin ulkopuolella kuin lääkärissä, mutta netissä on kerrottu, että nuoremman polven naiset ovat siirtyneet posliiniin.
Kun ajattelee, miten kauniit naisen sukupuolielimet ovat miehen silmin, ymmärtää että siitä täytyy olla tihkunut jotakin tietoa naisillekin, vaikka eivät kokonaan voi käsittääkään, koska itse katsovat katsovat sitä naisena.
Aina on ensin ollut rohkeita tyttöjä, jotka ovat kokeilleet efektiä miehiin ja saaneet nähdä kuinka läkähtyneen ihanoituneina miehet ovat posliinia katsoneet. Eivätkä tytöt ole voineet olla kertomatta siitä muillekin kanssasisarille.
Aikana, jolloin on jo enemmän uskallusta, osa näistä sisarista on niin ikään kokeillut täyssheivausta ja havainneet, minkä vaikutuksen se tekee poikiin. Lopulta nuoressa polvessa tieto on niin levinnyt tyttöjen keskuudessa, että se on tehnyt läpimurron ja siitä on tullut muoti.
Kun täysposliini on tullut nuorissa ikäluokissa suositummaksi kuin osittainen, sosiaalinen yhdenmukaisuuden paine onkin alkanut toimia toiseen suuntaan. Tytöt ovat ruvenneet ujostelemaan siistittyä vittuaan ja ajaneet tai ajattaneet poikaystävällään sen kokonaan paljaaksi. KAUNEUS on voittanut.
Koska valtaosa tytöistä haluaa herttailla miehille, vain muutamat änkyrät haluavat pysyä vanhassa ihanteessa. Miesten silmin asia on selvä muissakin ikäluokissa, joten on enää harvoja miehiä, jotka pitävät nuoruutensa ihannetta, luomua, parempana.
Änkyröitten puheet, että halu nähdä sievä posliini olisi todiste suuntautumisesta lapsiin, kuitataan mielikuvituksen tuotteena. Jokainen täysjärkinen tietää, että pikkutytön pimppi on erilainen kuin murrosiän ohittaneen sheivattu pillu.
Uusi aika on antanut naisille mahdollisuuden nauttia vittunsa ihailusta ja miehille mahdollisuuden avoimesti osoittaa ihailunsa. Nykyaika on vapaampi ja parempi kuin entinen. Kynis.mies
Onko siellä mitään hyvää seksin hajua?
Työpaikalla puhutaan hoitajista jotka 70-80 luvulla auttoivat miespotilaita käsihoidolla. Tiedä sitten onko tosi
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla puhutaan hoitajista jotka 70-80 luvulla auttoivat miespotilaita käsihoidolla. Tiedä sitten onko tosi
On täysin tosi, kuului ihan työhön, ei tosin lukennut missään virallisissa ohjeissa, mutta suusta suuhun tieto meni. Ajat oli silloin toiset, nykyään ei enää varmasti tapahdu.

olen kuullut samaa, rivoimmat hoiteli paljaalla kädellä , muut hanska kädessä. ja spermat laskettiin lakanalle jos mies pystyi olemaan kyljellään muuten paperiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla puhutaan hoitajista jotka 70-80 luvulla auttoivat miespotilaita käsihoidolla. Tiedä sitten onko tosi
On täysin tosi, kuului ihan työhön, ei tosin lukennut missään virallisissa ohjeissa, mutta suusta suuhun tieto meni. Ajat oli silloin toiset, nykyään ei enää varmasti tapahdu.
90-luvulla, kun olin parikymppinen hoiva-avustajamies, potilaana oli samanikäinen tilapäisesti kädetön (molemmat kädet lastoissa sormia myöten) urheilijakundi. Hoitaessani hänen kaikenlaisia intiimiasioitaan näin miten hän kärsi paineista, oli aina täysi seisokki. Autoin häntä laukeamaan, sanoja ei tarvittu, lopuksi hän kiitti. Tapahtui kolme kertaa. En kiihottunut mutta tunsin tekeväni oikein auttaessani miestä mäessä.