Miksi liikunta ei vaikuta mieleeni?
Mm masennukseen hoitoon liikunta pitäisi olla todella hyvä, mutta itse en saa liikunnasta juuri mitään. Toki erittäin raskaan liikuntasuorituksen jälkeen on ns rauhallisempi olo, mutta ei minusta vaikuta ajatuksiin millään lailla.
Kommentit (22)
Ei mulle ole tullut koskaan mitään liikunnasta, mutta olen silti liikkunut aina. Kaikkea ei voi saada.
Minulla vaikuttaa kyllä, mutta ottaa oman aikansa että alkaa tehoamaan....
Jaksaa jaksaa..... kyllä se siitä
Sama täällä. Jos se hyvänolontunne mistä jotkut ihmiset puhuvat vastaa yhtään heidän kuvaustaan, niin itse en ole koskaan kokenut moista vaikka koko elämäni olenkin aktiivisesti liikkunut ja urheillut.
Se vaikuttaa ajatuksiisi kyllä sitä kautta, että hapenottokykysi paranee, samoin aineenvaihdunta. Se ei voi olla vaikuttamatta mielialaan. Eron saatat huomata vasta pidemmällä aikavälillä.
Olen huomannut että liikunnan täytyy olla suht kevyttä mutta pitkäkestoista että pääsee siihen endorfiinihumalaan.
Noin kahden tunnin rivakan kävelyn jälkeen se syntyy itselle, sellainen että pää kirkastuu, lievä euforia.
Ei taukoja, vähintään kaksi tuntia putkeen, raskasta ei tarvitse olla.
Vierailija kirjoitti:
Minulla vaikuttaa kyllä, mutta ottaa oman aikansa että alkaa tehoamaan....
Jaksaa jaksaa..... kyllä se siitä
Jos ei tehoa vuodessa ja lopettaa, sanotaan yritä kaksi vuotta. Jos yrittää kaksi vuotta ilman vaikutusta, sanotaan yritä kolme vuotta...
Kuka edes sanoi että liikunta vaikuttaa ajatuksiin. Paskat neuvot ovat pahimmillaan erittäin haitallisia.
Liikunta ei siis vaikuta ajatuksiin. Ei vaikuta, ei ole koskaan vaikuttanutkaan, eikä tule koskaan vaikuttamaankaan. Ainakaan itselläni. Liikunta auttaa emootioihin, siihen ajatuksettomaan ja sanattomaan pöhinään ja kuhinaan kehon sisällä.
Mulla sama juttu. Olen nyt noin 7kk liikkunut säännöllisesti ja monta kertaa viikossa, mutta mitään muutosta en mielialassa huomaa, kunto on kyllä vähän parantunut. Jatkuvaan ja vaikeaan unettomuuteenkaan ei ole auttanut. Olen kokeillut eri lajeja ja yrittänyt löytää ns. oman juttuni, mutta en vain saavuta mitään ihmeellistä hyvänolontunnetta liikunnasta, en ole koskaan saavuttanut. Ehkä se ei vain ole kaikkien juttu. Pyrin silti jatkossakin liikkumaan.
Kokeile eri lajeja, sekä raskaampia että kevyempiä. Jokaisen pitää löytää se itselleen sopiva. Ei minullekaan kaikista lajeista tule samalla tavalla hyvä olo, vaikka harrastankin aika monipuolisesti kaikenlaista. Sulkapallo on se joka toimii parhaiten, lenkillä käyn lähinnä pakosta.
Liiku säännöllisesti, äläkä heti esim. lenkin jälkeen ahmi herkkuja, loju vauvapalstaa lukemassa tms. masentavaa mikä kumoaa sen liikunnan hyvät vaikutukset. Ei pelkkä liikunta sinua saa jotenkin ihmeellisesti toipumaan masennuksesta, on kyse kokonaisuudesta, kaikesta mitä teet päivän aikana!
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että liikunnan täytyy olla suht kevyttä mutta pitkäkestoista että pääsee siihen endorfiinihumalaan.
Noin kahden tunnin rivakan kävelyn jälkeen se syntyy itselle, sellainen että pää kirkastuu, lievä euforia.
Ei taukoja, vähintään kaksi tuntia putkeen, raskasta ei tarvitse olla.
Tunti reipasta kävelyä itselläni saa aikaan tunteen kuin olisin juonut nopeasti puoli litraa olutta. Vaikutus on pidempi ja ilman krapulaa tai laskuhumalaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että liikunnan täytyy olla suht kevyttä mutta pitkäkestoista että pääsee siihen endorfiinihumalaan.
Noin kahden tunnin rivakan kävelyn jälkeen se syntyy itselle, sellainen että pää kirkastuu, lievä euforia.
Ei taukoja, vähintään kaksi tuntia putkeen, raskasta ei tarvitse olla.
Se on täysin yksilöllistä pääseekö siihen "endorfiinihumalaan",kaikille sitä ei tule vaikka miten liikkuisi.Yksi syy miksi urheilijat tulevat niin helposti riippuvaiseksi alkoholista ja muista päihteistä on juurikin se että he saavat niin voimakkaat kicksit dopamiista.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että liikunnan täytyy olla suht kevyttä mutta pitkäkestoista että pääsee siihen endorfiinihumalaan.
Noin kahden tunnin rivakan kävelyn jälkeen se syntyy itselle, sellainen että pää kirkastuu, lievä euforia.
Ei taukoja, vähintään kaksi tuntia putkeen, raskasta ei tarvitse olla.
Ei pääse kaikki. Ihan sama mitä teet. 50 vuoden kokemuksella todettu. Euforian puute ei mitenkään estä liikkumasta, mutta minkäänlaista euforiaa ei tosiaan tule.
Liikunta on AINA enemmän tai vähemmän rasittavaa, eikä ikinä nautinnollista.
Minulla säännöllisen liikunnan myönteinen vaikutus mielialaan alkoi useamman vuoden kuluessa. Ensimmäiset vuodet liikunta oli monesti pakkopullaa. Terveyden ja kunnon ylläpitämisen takia kuitenkin jatkoin. Sitten pikkuhiljaa aloinkin nauttia siitä.
Minulla liikunnan aiheuttama hyvä olo ei tyypillisesti ole mikään mahtava fiilis, vaan normaali olo, toisin sanoen jännittyneisyyden, stressin ja ahdistuksen poissaoloa.
Paras olo ja mielialavaikutus minulle tulee pitkistä kävelylenkeistä, vähintään 75 minuuttia. Pitkiä lenkkejä ei kuitenkaan kannata tehdä jatkuvasti, varsinkaan tyhjällä vatsalla (kuten itselleni on mieluisinta), koska ne saattavat kohottaa kortisoli-stressihormonia, jolloin vaikutus olisi päinvastainen kuin toivotaan. Kannattaa siis vaihdella liikuntamuotoja ja pitää lepopäiviä, vaikka innostuisi pitkistä lenkeistä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Mulla tulee se raukea euforia ainoastaan jostain 20km rivakasti etenevästä vaelluksesta epätasaisessa maastossa, niin sen jälkeen. Koskaan ei ole tullut mistään muusta liikunnasta ja aika lailla kaikkea tullut harrastettu 35 vuotta.
Lukiossa tuli outo hyvä olo 1 h raskaan lenkin jälkeen.
Aikuisena urheilusta tulee vain väsymys.
Ei tosiaankaan mitää hyvää oloa.
Liikunta on perseestä, ei siitä kukaan nauti, mutta pakko sitä on tehdä että edes vähän pysyisi kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tulee se raukea euforia ainoastaan jostain 20km rivakasti etenevästä vaelluksesta epätasaisessa maastossa, niin sen jälkeen. Koskaan ei ole tullut mistään muusta liikunnasta ja aika lailla kaikkea tullut harrastettu 35 vuotta.
Se on kyllä huikein euforia, vaikka itse saan hyvän olon ihan perusliikunnastakin.
Alkaa vaikuttaa vasta sitten kun liikkuminen alkaa olla muutenkin mielekästä. Siis silloin kun ei enää tarvitse itseään pakottaa liikkeelle. Masennus on siitä viheliäinen, että kun kaikki on paskaa niin kaikki todellakin on paskaa. Kun sitten jossain kohti alkaa niitä valonpilkahduksia tulla niin sitten alkaa muutkin elämän osa-alueet sujumaan.
Yksilöllistä on,ei edes huumeet tee kaikille mitään euforiaa.